Tänään löytyi puoliksi syöty sukka 🙁 . Ei sitten ollut apua jatkuvasta ruoka tarjoilusta. Kukaan ei syönyt itseään halki, ei sitten lopulta ees yrittänyt. Ärsyttävintä ehkä, se että koirat tykkäsi rouskutella öisin ruokansa! Keittiön ja makuuhuoneen välissä on vain pieni seinä…Eikä kukaan ole edes menettänyt ruokahimoaan vapaan tarjoilun takia, ihan normaalisti edelleen kerjätään. Eikä kakkaaminenkaan alkanut. Silti, koska tuosta ei ollut apua perimmäiseen ongelmaan, niin siirtynemme varmaan jossain välissä takaisin normaalin ruokintaan. No kaikkeahan sitä voi kokeilla, jos siitä olisi todella ollut apua tuohon Pupun hengenvaaralliseen tapaan.
Meillä on leikitty ihan kauheasti. Ilo ja Nao leikkii pitkiä aikoja päivittäin sisällä, purevat roistensa jalkoja ja painivat. Pupu yrittää mukaan, mutta sitä ei huolita. Ulkona taas Pupu hakee heti lelun ja painaltaa edellä Ilon rähjätessä sille perässä. Usein myös Naomi liittyy tämän joukon jatkoksi juoksemaan, mutta ei suostu juoksemaan pelkän Pupun perässä, vaan jahtaa Pupua metsästävää Iloa.
Pieni Yoda hamsteri kiinnostaa koiria hirmuisesti, aina pitää olla kyttäämässä, jos Yodalle viedään ruokaa tai tehdään muuta. Ilohan haluaa edelleen siitä suupalan itselleen, Pupua tuntuu vain muuten kauheasti kiinnostavan. Niin ja tietysti Yodan nappulat on koirista kauhean herkullisia 😀 Tässä muutama kuva kaverista.
Hei!
Oletko kokeillut jättää Pupulle syötiksi muutaman ”maustetun” sukan? Esim. pippuri, etikka tai chilimauste on hyviä mausteita. Joillakin koirilla tarpeeksi monta maustettua herkkupalaa on vienyt ainakin pahimman terän kiellettyjen riepujen varastelulta. Jotkut oppivat haistamaan mausteet, mutta olen nähnyt eläinkaupoissa ja nettimyymälöissä hajuttomia mausteita. Ikävä tapa, mutta onneksi isovilla on jo sen kokoinen, ettei välitöntä hengenvaaraa pienten vaatekappaleiden kanssa ole. Tsemiä!
Moikka
Minä kyllä en kokeilisi millään pippurilla enkä muulla mausteilla. Kaikkein paras on ettää siivoat kaikki vaatteet ja sukas sun muut ja laitat ne sellaiseen paikkaan että koira ei varmasti löydä ja opeta lapset laittaa myös kaikki pois. Itselläni oli narttu joka söi polvisukat kokonaisina. Opin katsomaan ettei mikään vaatekappale ollut esillä . Koira oli samanlainen koko ikänsä. Jatkuva ruuan vaihto ei ole hyvä vatsalle. Keskustele vaikka eläinlääkärin kanssa.
Terkkuja Elisaweta Heikkinen ja isot villakoirat.