Tällä hetkellä kirjoittelu on aktiivisinta Facebookissa, jonne juttuja pääsee lukemaan kirjautumattakin. Sieltä löytyy myös lähes päivittäin kuvia. Pidemmät jutut kirjoitan edelleen tänne blogiin. LINKKI facebookkiin.
KOTISIVUT löytyvät täältä, mutta ovat olleet pitkään päivittämättä.
Hienot sivut ja laadukkaita kuvia, vaikkei koira olekaan mikään paras kuvattava 🙂 Ainakaan meillä kun ei tahdo pysyä kuvaruudussa 🙂
Kattelin että sulla on kiinanharjakoiria isovillisten kanssa. Miten yhteiselo kokoerosta huolimatta sujuu? Ovatko esim. yksin olleessaankin yhdessä kaikki? Haluaisin keskarini kaveriksi ison mutta ”ongelmana” on bichon veteraanini jonka kokoero isoon vähän hirvittää tai lähinnä pohdituttaa.. Olisin kiitollinen jos sulla olisi kertoa vähän kokemuksia 🙂
Hei!
Kävin taas ihastelemassa koiriasi ja sivujasi.
Voi noita villiksiä ja tietysti puuterityttöjä
Hei! Oon tekemässä esitelmää koulussa villakoiran turkinhoidosta ja löysin sivuiltasi hyviä ohjeita pesuun ja trimmaukseen. Saisiko tekstiä ja kuvia lainata? 🙂
Kyllä saa, jos lähde mainitaan.
Missä sulla näitä turkin trimmaamis ohjeita on villakorille ? Tarvittais meidän villikselle.. (:
Arkistosta löytyy 🙂 http://www.ysv-foorumi.com/sininenelaintarha/elaimet.htm
Iso kiitos blogillesi! Osittain jopa blogisi innoittamana muutti minun ja kääpiövilla-rouvan pieneen perheeseen isovillakoira herrasmies ja hienosti sujuu. Kaikki teksteihisi piilotetut vinkit laitetaan kyllä visusti korvan taakse. Jatkan uskollisena lukijanasi tästäkin eteenpäin.
Hei.
Löysin turkinhoito-ohjeita kotisivuiltasi ja villakoiranomistajana kiinnostaa kokeilla vinkkejäsi. Käytätkö shampoot laimentamattomana vai laimennatko? Ja jos laimennat, niin ihan purkin ohjeen mukaan vai teetkö vähän voimakkaampia seoksia? Nämä kun tuntuu vaihtelevan merkistä ja käyttäjästä riippuen, että kannattaako laimentaa vai ei. Mikä on oma tuntumasi näissä suosittelemissasi merkeissä?
Laimennan reilusti, jopa enemmän kuin mitä purkissa lukee. Kaikki käyttämäni shampoo merkit on laimennettavia, koska sellaisia, jotia ei laimenneta, saa kulumaan isovillakoiraan pullo tolkulla yhdessä pesussa 🙂
Heippa!
Löysin sun postauksen vuodelta 2009 harjiksen mystisistä ruvista, en kuitenkaan löytönyt miten lopulta kävi ja saatiinko vaivan syy selville.. Olisin iloinen jos vastaisit vaikkapa sähköpostitse 🙂 Omalla koiralla samantyyppinen tilanne