Miten voi olla mahdollista, että Uni on noin Pupun tapainen. Tai siis samanlainen kuin Pupu pentuna! Tänään neidillä on vauhtia riittänyt, oven ollessa auki hän ulkoilee pitkiä aikoja itsekseen riehuen pitkin pihamaata ja palaa sitten terassin aidan raosta katsomaan muita. Odotan vaan sitä aamua, kun se ei mahdu enää siitä läpi, mahtaa olla hölmistynyt ilme. Muutenkin jos ei saa haluamaansa tulee kauheaa valitusta. Vähän semmonen lellipentu -luonne, kun mä haluun, niin mun on saatava! Mutta tuolla ruokahalulla käy hyvin äkkiä, ettei neiti mahdu aidan raosta. Ruokaa menee valtavia määriä, verrattuna siihen miten Pupun kanssa tuskailin syömisten kanssa. No liikkuuhan tää ehkä enempi, kun on noita liikuttaja kavereita.
Tänään on taas autoiltu ja oltu yksinään (tai no muiden koirien kanssa) kotona. Lisäksi kiersin ekan kerran myös korttelin kaikkien neljän kanssa. Pupuhan oli tässä iässä tehnyt jo vaikka mitä, joten perästä tullaan. On toki keskustassa käyty vähän enempää hulinaa kattomassa myös. Kävely sujui hyvin, enää ei tule ihan joka kerran täysstoppia, jos hihna kiristyy. Lisäksi neiti osaa jo tule käskyn sekä oman nimensä.
Emmä mitään oo tehnyt…
Tää on hauskaa, taistella leluista.
Ilokin innostui vetämään kilpaa.
Juuri hetki ennen kuin Uni yritti harventaa Naomin perskarvoja.
Kukaan ei leiki mun kaa…
Tämäkö normaali 😀