Tänään oltiin Auran näyttelyssä. Arvostelu oli myöhässä, joten ehdittiin katsomaan myös villakoiria. Lauran keskarit pärjäsivät upeasti, molemmat, Missi sekä Elmo sai sertin tuomisiksi.
Meidän tytöt löivät minut ällikällä. Olin täysin kypsynyt tyttöjen EH putkeen ja mietin, että jos ei kummempaa taas tule, niin aloitetaan vaikka vuoden tauko harjoille, että Naomi saadaan kulkemaan ja Ilo saisi vartaloa (harjakoirat kehittyy hitaasti). Mutta kuinkas sitten kävikään. Ilo sai arvosanan ERInomainen ja pääsi jatkoon ja voitti ikäluokkansa! (4 koiraa) .Naomi sai myös ERInomaisen ja oli omassa avoimessa luokassa 3.! (11 koiraa). Aivan uskomaton tulos molemmilta tytöiltä! Sitten tajusin, että molemmat tulee kehään samaan aikaan ja Laura oli jo lähtenyt… Onneksi Naomin isän emäntä auttoi ja vei Naomin paras narttu kehään. Kiitos Päivi! Kumpikaan nartuista ei sijoittunut lopulta. Ehkä me kumminkin piipahdetaan jossain näyttelyissä 😀
Molemmat tytöt esitin vapaasti ja Naomi liikkui aivan upeasti entiseen verrattuna, no alustana mieluinen asfaltti… Naomia herättelin ennen kehää, laittamalla tytöt kilpailemaan keskenään lihapullista ja kehässä tein odotusaikoina ylimääräisiä kieppailua ja lihapullan metsästystä. Tällä sai viritettyä Naomin vauhtiin.
Tuomarina oli Dubravka Reicher, Kroatia.
Ilo:
18 months. Rather small and compact. Correct head. Good neck, topline, anggul, movement. Good bite.
18 kuukautta. Hieman pieni ja kompakti. Oikeanlainen pää. Hyvä niska, ylälinja, liike. Hyvä purenta.
ERI, JUK-1
Naomi:
4 years. Correct head. Goog enought neck. Correct backline. Good angul and movement. Good coat. Correct bite.
4 vuotta. Oikeanlainen pää. Hyvä riittävä niska. OIkeanlainen selkälinja. Hyvät kulmaukset ja liike. Hyvä turkki. Oikeanlainen purenta.
ERI, AVK-3
Naomi herättelyä. Naomiin saa liikettä, kun lihapullasta on taistelemassa myös ilo.
Harvoin tällä pallilla tulee seistyä…
ONNITTELUT meiltä! Tosi kivaa että heitit kommentin ja saatiin tietää. Hienoista kuvista kyllä näkyy perustelut ERI-lausunnoille. Flikoilla on ollut helmat heiluvina! On kiva taas jossain nähdä, meiltä menee Peppi ja Mamma Tuusulaan ja Hyvinkäälle, entäs te?