Pienten koirien sisäsiisteys

Posted on

Päätimpä laittaa ajatuksiani kaikkien nähtäville, kun kommenteissa kyseltiin.

Pienten koirien sisäsiisteysongelmat on vaiettu salaisuus… Sitä löytyy useista alle 5kg roduista (ja joistain isommistakin). Erityisesti uroksilla on tapana nostaa jalkaa ja merkkailla sisätiloissa, nartulla usein pissat tulee mielenosoitukseksi. Tosin on koiria, kuten meidän kääpiövillakoira Wilma, jotka ei kaikista yrityksistä huolimatta opi koskaan sisäsiistiksi. Itse pidän syyllisenä tähän, että pissaavia koiria käytetään surutta jalostukseen. Jos isot koira pissailisi siinä määrin kuin useat pikkuiset, niin ne olisi nopeasti piikillä eikä takuulla käytettäisi jalostukseen. Pienen koiran pissa (tai kakka) ei aiheuta niin suurta ongelmaa ja monet pitää uroskoirilla sisätiloissa pöksyjä ja vaippoja estämään vahingot. Osalla pienistä koirista on varmasti ongelmana jo rakenteelliset seikatkin (jalostettu pienen pientä).

Toyvillakoiramme Roosa oli sisäsiisti kun Wilma tuli, kun Wilma pissi sisälle, alkoi Roosa pomona merkata päälle. Koirilla oli ikäeroa 5kk. Wilma ei ikinä oppinut sisäsiistiksi. Se teki pissat ja kakat sisälle 1-2krt päivässä, yleensä kun olimme pois sekä yöllä. Sen verran saatiin koiralle taottua, että se teki pissat pesuhuoneen lattialle (paitsi jos pesuhuoneen ovi oli mennyt kiinni). Silti ei ollut mukavaa 7-vuotta siivota joka aamu pissoja kakkoja, jotka tuoksahtivat lattialämmitetyssä pesuhuoneessa. Wilma kärsi myös eroahdistuksesta. Wilmaa käytettiin käyttäymisterapeutilla, eri eläinlääkäreillä, osteopaatilla ja kokeiltiin mm. kukkatippoja. Wilmalle tehtiin sterilisaatio 6 vuotiaana, sillä ei ollut mitään vaikutusta. 7-vuotiaana Wilma lopetettiin kipeiden polvien takia (patella luksaatio pahentunut) ja sitä ei todellakaan käytetty jalostukseen (syynä juuri eroahdistus ja se ettei oppinut sisäsiitiksi). Säkäkärkeutta Wilmalla oli noin 29,5cm ja painoa 4-4,5kg. 1,5v Wilman perään tullut isovillakoira Pilvi oppi 5kk ikään mennessä sisäsiistiksi, huolimatta siitä, että Wilma (sekä tuohon aikaan myös Roosa) teki koko ajan sisälle.

Mitään tieteellistä näyttöä ei ole esittää, vaan tämä on itse havainnoitua. Usein kun aloin puhumaan Wilman ongelmasta oli puhekumppanilla itsellään tai hän tiesi toisen pikkukoiran, joka ei myöskään ollut sisäsiisti. Edelleen ystäväpiiriini kuuluu pieniä koiria, jotka eivät ole opetuksesta huolimatta oppineet sisäsiisteiksi.

Itse pidän kainaloisen kokoisista koirista ja semmoista mietittiin nytkin, pelko sisäsiisteysongelmasta mietitytti mutta ei sitten lopulta vaikuttanut valintaan. Seuraavaa koiraa olen jo miettinyt ja tiedän että kiinanharjakoirissa on pissaajia, pitääkin valita todella huolella emokoirat, jotka tietää sisäsiisteiksi… Joissain roduissa tästä puhutaan ihan yleisesti mm. kiinanharjakoirien, bichon friseiden, chihuahuaoiden nettikeskusteluissa.

Kuvassa”pikku pissijät”, silti kaipauksella muistelen. Eli vasemmalla toyvillakoira Roosa (25cm/2kg) ja kääpiövillakoira Wilma.

Pikkuset