Eilen tytöt purki pihalla taas hieman energiaansa, mutta en sitten tiedä mikä Uniin iski, sillä se sippasi todella nopeasti. Olihan eilen normaalia kuumempi keli kyllä ja koirallakin on tuo koko vartalo karvoitus edelleen. Aika tyylikäs se neiti kyllä olikin 😀 Pikkasen on tuota karvaa joka paikassa. Suunnitelmissa on se laittaa nyt kuntoon ja tietenkin se on sitten sadeilma.
Edelleen mietin mallia, vaikkakin minulle vihjattiin, että Uni näyttäisi skandinaavisessa ehkä isommalta kuin continentalissa. Unin tapauksessa se ei ehkä olisi hyvä juttu, kun ei ole narttu pienimmästä päästä. Varmaan tuo messari ratkaisee asian, jos ilmoitan sinne, niin sitten se on pylly paljaaksi. Jos en ilmoita, niin sitten on aikaa miettiä, sillä seuraavat näyttelyt on vasta ensi vuonna joskus. Se ehtii niihin mennessä palata vaikka takaisin continentaliinkin, jos olen karvat talveksi kasvattanut. Joka tapauksessa, siitä pitää karsia hyvin paljon karvaa, päätukkaa ja korvia tietenkin lukuunottamatta, että sen saa pysymään siistinä kevääseen. Tuo pitkä turkki ei tule kestämään näin pitkiä pesuvälejä.
Kovaa mennään, kunnes meno hyytyi.
Me ei osallistuta tohon menoon ollenkaan! Ilo näyttää niin hassulta, kun jouduin korvastakin ottaa karvoja, kun toisessa korvassa oli myös hotspotin alkua.
Ruskean kuvaus on sitten vaikeaa, välillä se näyttää ihan ruskealta, välillä harmaalta, mutta ei missään nimessä siltä, millainen se livenä on 😀
Uni eilen (läkähtyneenä) ja sama koira viime toukokuussa juuri laitettuna. Pikkasen on eroa 😀
Pakkohan se oli sitten leikkiä kuvankäsittelyllä (käytössä tosin vain onneton Paint), mutta sai vähän suuntaa antavaa miltä Uni näyttäisi Skandinaavisessa leijonassa. Trimmaaja oli vaan yhtä onneton niin muotoilussa koneella, kuin livenäkin 😀 Nättihän tuo olisi perskarvoissakin. Hih, mutta sitten mentäis ihan väärinpäin. Yleensä kasvatellaan ensin tuo skandinaavinen leijona ja aikuisena sitten leikataan continental, Unilla menisi juuri päinvastoin.
Pidä ihmeessä jatkossakin conttarissa, kun Unilla on niin älyttömän makea takaosa:):)