Naomin pää pitää varmaan käydä kohta tutkituttamassa. Sen lisäksi, että Naomi leikkii jatkuvasti Ilon kanssa, se on saatu myös kiinni Unin kanssa leikkimisestä! Yhtenä iltana eteisessä Uni ja Naomi paini ja kyseessä ei ollut mikään, että Uni olisi ajankuluksi pitänyt Naomia pehmoleluna, vaan Naomi leikki ihan täysipainoisesti Unin kanssa. Toisena päivänä äitini sai neidit kiinni pojan sängyltä(!) taas painimassa keskenään. Parhaillaankin Naomi tuli eteiseen leikkiasennossa ja haastoi Iloa leikkimään ja lopulta juoksi ”hyökäten” Ilon kimppuun. Se on näköjään seonnut aivan täysin, sterilisaatiolla on ilmeisesti ollut todella omituisia vaikutuksia vai mikäs sillä on 😀 .
Pupun pomotusinto on taas kasvanut, semmoista suht näkymätöntä. Mm. jos harjakoirat pissii pihalla, niin Pupun on aivan pakko käydä pissimässä jälkiin päälle. Samaa harrasti aikanaan myös toyvillakoirani Roosa, joka oli myös perheen pomo koira. Unin pissien päälle ei merkkaa, mutta käy ne tarkistamassa, maalaisjärjellä olettaisin Unin haisevan vielä ”pennulle”, kun juoksuja ei ole ollut, joten sille ei tarvitse pomoutta osoittaa. Milloinhan lie se Unin eka juoksu tulisi, neiti kun on jo 19kk. Huvittavaa kun Pupu aloitti juoksut aikaisin ja juoksuaa 4kk välein ja Uni taas näköjään ei saa edes ensimmäistä aikaiseksi.
Siellä ne taas menee pitkin peltoja.
Osaa se joskus pysähtyäkkin. Kuten näkyy, turkin kiharaisuudesta huolimatta tukka kasvaa, eikä koira erityisen kalju ole.
Unia lukuunottamatta koirat leikki lampaita ja ahmivat heinää. Uni vaan juoksi sillä aikaa…
Ilo oli sitä mieltä, että sylissä ois kyllä kivempi olla ja norkoili pomppien jalan vieressä.