Sain Pupun hieman kuriin apteekin korvanpuhdistusaineella (Clean Aural). Muutama puhdistus sillä ja nyt korvat ei enää punoita. Aine haisee todella voimakkaasti pirtulle, tulee ihan vanhat koirien korva-aineet mieleen tuoksusta.
No kun toinen saadaan kuntoon, niin eikös Ilo alkanut pissimään taas lattioille ja tadaa, pissatulehdus, taas!! No antibioottikuuri nyt sitten taas menossa. EN tiiä mistä se taas tupsahti, Ilo kyllä istuu aina tuolla kylmässä maassa, kun silmä välttää, mutta kai pitää jotain olla perustavanlaatuisesti pielessä, että se uusii koko ajan. Kai sitä pitäisi alkaa tutkimaan tarkemmin vai voikohan sitä edes… Nyt Ilo on sitten taas kotona vaippa jalassa, ärsyttävää vaan vetää koiralle kertakäyttövaippa jalkaan (vauvojen), kun meillä vauvakin käyttää pestäviä kangasvaippoja. Mutta en vaan halua, että pissii taas kaiken, kuten eilen vauvan alustan lattialta, kun ei pysty pidättämään.
Onko vika ruokinnassa? Onko vika koirissa? vai missä? Pupun hiivailut on kyllä mystisiä, sillä Pupun 3 siskoa ja veli ei sairasta jatkuvasti tämmösiä vaikka söisivät mitä. Naomi taitaa olla ainut terve tässä porukassa, ainakaan siihen ei tunnu iskevän (onneksi) mikään.
Joku pöpö teillä kyllä jyllää, mikä sairastuttaa koirat uudestaan ja uudestaan. Teepä sellainen homma, että vaihdat koko lauman Brit Caren Venisonille (riista), pistät vanhan kunnon Viacutan-öljyn mukaan kaikille jokapäiväiseen ruokaan, annat lisäks naudanmahaa muutaman kerran viikossa haluamassasi muodossa n. kuukauden sekä ripsauksen maitohappobakteereja EIKÄ MITÄÄN MUUTA. Pidä vähintään PUOLI VUOTTA tuota ruokavaliota (vaikka oliskin alkuun mahat löysällä tms.), hoida olemassa olevat infektiot ell:n ohjeiden mukaan, ja jos ei sittenkään ala jengi pysyä terveenä, niin sit ainakin on vika muualla kuin ruokinnassa. Ilolle vois jotain karpalotuotetta antaa pissatulehduksiin lisäks, mikä niitä ennalta ehkäisisi. Ehkä laittaisin vielä kk:n valkosipuliuutekuurin (Kyolic) kaupan päälle koko sakille. Ja jos ei ole pakko pestä koiria viikon-kahden välein, venyttäisin välejä pidemmäksi, mutta hoitaisin turkkeja tuona aikana muuten hyvin. Korvatulehduspotilaalle kitit korviin pesuilla, jottei ainakaan edes vahingossa pääse vettä korvaan tulehduttamaan sitä, ja tietysti hyvä korvanpuhdistusaine säännölliseen käyttöön, joka ”nostaa” lian ulos korvakäytävästä. Jollain pitäis siis nujertaa olemassaolevat tulehdukset, eliminoida niitä aiheuttavat pöpöt ja kasvattaa koirien omaa vastustuskykyä. Tsemppiä!
Kiitos Sanna. Jotain tällästä olen nyt tässä viikon aikana miettinytkin. Mitään radikaalia en lähtenyt tekemään vaan suunnittelin ja tutkiskelin mitä vois tehdä. Britcare lammas-riisinä meillä onkin ollut käytössä ja olen ollut siihen tyytyväinen. Täytyy nyt kokeilla tuota riista versiota.
Pesuväli meillä on ollut tällä hetkellä kuukauden verran ja se riittää juuri ja juuri, aikamoisia törkykasoja ovat jo siinä vaiheessa 😀 . Ilolle olen ostanut samoja pesuaineita mitä sillä pentuna oli, ettei se sen iho turhaan rasitu ja reagoi (KW pentushampoo ja hoitoaine).