Helpotusta turkin hoitoon tuo nyt esikoiseni, joka on innostunut pyykkäämään Naomia. Ekalla kerralla piti vähän auttaa mm. shampoiden valinnan kanssa, mutta nyt homma meni kuin vanhalta tekijältä ja Naokaan ei enää kokeillut, että voisiko tilanteesta luistaa. Todella hyvää jälkeä poika tekeekin, ihan yhtä hyvää kuin äitinsäkin.

Itse vielä kyllä laitan Jekun tukan, se kun osaa vielä kokeilla temppujaan minuunkin. Kuonon ajelu on aina sujunut ilman mutinoita, pesun herra on oppinut sietämään, eikä yritä kadota liukkaasti kuin saippuapala. Mutta föönaus, siinä pitää vanua ja venyä ja hiippailla ja jollei muuta, niin vatsaa föönatessa kannattaa yrittää makuulleen, että työ olisi mahdollisimman hankalaa 😀 Pitää vain kärsivällisesti jaksaa palauttaa koira seisomaan, niin kyllä se jossain vaiheessa alkaa sujua. Pahin mitä vois tehdä, ois rähähtää, koska sitten vanuttaisiin vielä enempi, kun mammakin on niin ilkee.

Ihmettelen itse miten paljon olenkaan ihastunut ja rakastunut tuohon Jekkuun ja sen hassuun persoonaan. Aivan samalla lailla kiinnyin aikanaan Oskuun ja Roosaan. Se on vain niin, että toiset koirat liikauttaa sydäntä enempi. Rakastan minä näitä tyttösiäkin ja niissä osaa jo arvostaa aikuista järjenkäyttöä, mutta Jekussa on se jokin, lisäbonus.

Asiantuntija koiraa laittamassa, poikani 11v. pärjää hyvin koiran ja turkinlaiton kanssa. Naon turkki on kasvanut nyt hurjasti pituutta ja paksuutta lääkityksen alettua.

Aikuista hillittyä viilipyttymäisyyttä.

Minun pikku collieni ♥ Ainakin kuono on yhtä pitkä 😀