Tuskainen tukka

Posted on

Pesin Naomin, se ei kuivana käsiin tuntunut vielä kovin pahalta, mutta föönatessa paljastui koko karmeus. Koiran turkki on pohjalta seititmäisessä takussa, enempi tai vähempi. Päältä turkki näytti ihan siistiltä ja sitä on nykyään niin paljonkin, ettei mitään kummepaa tuntunut. Hetken ajan mietin, että otan koneen, enkä lähde enää selvittämään moista takkukasaa. Mutta en millään haluaisi ajaa Naomin kaunista hopeista turkkia, niinpä kaivoin esiin karstan ja vanhan kaksirivisen haran ”härvelin” ja niillä avasin turkkia hitaasti, mutta varmasti. Mutta, jos turkki on viikon kuluttua taas samanmoinen, pitää miettiä, onko järkeä riipiä vanhaa sairasta koiraa… Tuskin ihan naukuksi ajaisin, lyhyemmäksi ehkä, pitää miettiä varasuunnitelma, mikäli ensi viikonloppunakin tukka on takussa.

dsc_7726.JPG
Seitittynyttä takkua turkin pohjalla (ei oikein näy kuvissa)

dsc_7735.JPG
Pitkän rupeaman päätös, kohtuullinen tulos, turkkia riittää edelleen…

dsc_7739.JPG
Möyhötukka, oikeassa jalassa ei enää kunnolla näy haavan takia ajeltu kohta.

dsc_7741.JPG
Jekun pusu 😀

dsc_7742.JPG
Parta kasvaa ja pupu näyttää aina silloin huolestuneelta 😀