Naomin sydämessä vikaa…

Posted on

Käytiin tänään kilpirauhasen kontrolliverikokeissa ja sydämen kuuntelussa löytyi sivuääni. Naomille suositeltiin sydänultraa, koska ääni oli epätavallinen. Saimme ajan samalle päivälle, onneksi. Sydämessä oli pientä virtausvuotoa vasemmalla eteis-kammio läpissä ja läpän reunat rosoiset. Sydämen koko oli normaali ja supistuvuus normaali, joten ei aiheuta vielä vajaatoimintaa eikä siihen tarvitse lääkitystä. Vasemman kammion seinässä muutos, seinän paksuuntuma, trombi tai kasvain. Suurin oletus kasvaimesta, koska seinämässä kiinni. Huomasin sen ominkin silmin, näytti yllättävän isolta sienenmalliselta möykyltä, joka liikkui sydämen tahtiin. Lääkäri konsultoi vielä muita kokeneempia lääkäreitä, tulokset ensi viikolla.

Jos trombi niin ainut lääkitys on aspirin. Jos kasvain, suositteli keuhkokuvia ja oireiden mukaista mahdollista hoitoa. Lähinnä siis etsitään onko levinnyt ja kuinka paljon.

Jos on trombi ja  jos lähtee liikkeelle, loppu voi olla nopeakin, jos juuttuu jonnekkin pahaan paikkaan. Samoin jos kasvaimet levinneet ympäri ämpäri.

Ei enää rasittavaa liikuntaa, stressiä tms. Naomi saa elää kissanpäiviä auringossa köllötellen… Jos olo käy tuskaisaksi, niin päästämme Naomin pois. Tuo kilpirauhas sairaus aiheuttaa sen, että en lähde enää pitkittämään minkään muun taudin osalta.

26042012918.jpg


2 thoughts on “Naomin sydämessä vikaa…

  1. Hei,
    Todella ikävää :/ Itselläni on tilanne kissan kanssa, koko ajan pukkaa uusia käänteitä ja itselle tietysti murhetta, huolta ja punnitsemista…
    Olisitko voinut kertoa miten tuo kilpirauhasen vajaatoiminta diagnosoitiin ja / tai millaisia oireita se aiheutti?

Comments are closed.