Tänään oli näyttely Helsingissä, Tuomarinkartanon vinttikoira radalla. Sain jännittää koko aamun ja näyttelyssä olon, että alkaako sataa vettä taivaan täydeltä, mutta onnekseni sade alkoi vasta kun oltiin kotona. Pitkästä aikaa kehän pohjana oli myös nurmikko, joten mietin miten jätkä menee, kun osa koirista näytti hyppivän ja pomppivan kevään ekaa nurmikkonäyttelyä.
Tuomarina oli edesmenneen Pilvi koiramme kasvattaja Tiina Taulos, mutta eipä sillä varmasti ollut merkitystä, jos edes muisti meitä. Jekku toimi kehässä tasaisen varmasti, mitä nyt namit ei meinaa maistua näyttelypaikalla, kun on niin paljon muuta. Jälleen kerran sijoitumme Edi harjakoiran taakse, ollen junioriluokan kakkosia. Nyt saimme SA:n (serfikaatin arvoinen), joka on pääsylippu paras uros kehään. Sieltä meidät käteltiin sitten heti ulos. Tuomari tykkäsi koirasta, mutta häntää moitti, se on aivan liian kippura.
Kohdalleni osui myös ceskyterrierin 5kk pentu. Tuota rotuahan olen mietiskellyt yhtenä vaihtoehtona. Koira oli kyllä tosi söpö, mutta harvoin tuollaiset 5kk ikäiset kauheen ällöjä ovat. Rotuna tuo on aika Naomimainen ja tykkään erityisesti päästä, joka muistuttaa lapsuuden ystäväni kääpiösnautseri Serin päätä. Löysin youtubesta videon, jossa ihan samantyylinen pentu LINKKI. Tässä kuvassa aikuinen LINKKI. Silloin kun Ilo oli kuollut, niin yritin etsiä tälläistä pentua, mutta näitä syntyy niin harvoin, että pentuja ei ollut, eikä ollut tulossakaan.
Tuomari Tiina Taulos
Erinomaiset mittasuhteet, vahva pää, alaleuka saisi olla voimakkaampi, ikäisekseen erinomaisesti kehittynyt runko, tasapainoisesti kulmautunut, matala kinner, turhan tiukka häntä, liikkuu ryhdikkäästi hyvällä askeleella.
ERI, SA, JUK-2
Kameraa ei jälleen ollut mukana, mutta kameroita näkyi kehän laidalla. Saapa nähdä onko Jekku osunut linssin taakse. Tampereen näyttelyn sivuun sainkin yhden kuvan ja videon Jekun äidistä kehässä LINKKI.
Iso kiitos Katjalle ja Lealle kuvista!