Viimein Jekku hyväksyi pennun ja paineli pihalla kahta sataa pentu enemmän tai vähemmän perässä. Tosin Pupu piti sitä ennen heittää takas sisälle jäähylle, sillä olen ollut pari päivää sairaana ja koirat on käyneet vain lyhyitä lenkkejä poikien kanssa. Pupulla oli selkeästi ylimääräistä virtaa, jonka takia sillä meni riehuminen ihan överiksi. Mutta Hupi ja Jekku leikki kahdestaan, tosin Jekkukaan ei tajunnut, ettei pikku tappijalka pysy perässä sen vauhdissa, joka on mitoitettu isovillan vauhtiin. Mutta Hupi yritti parhaansa minkä kintuistaan pääsi. Välillä revittiin lelua yhdessä. Kuvaaminen oli melkoisen mahdotonta, pikakiituria ja tappijalkaa oli hankala saada mahtumaan samaan kuvaan.
Pupu pääsi sitten ulos, kun kaksikko oli jo parhaat juoksunsa juosseet. Ja samalla ovenavauksella Naomi pääsi sisälle. Naomilla oli tänään pitkästä aikaa huono päivä. Ulkona ei olisi halunnut kävellä askeltakaan ja sisälläkin oli vähän levoton ja tärisikin. Mutta Pupulla riitti intoa. Jostain syystä Pupu haluaa kaataa pennun kumoon aina kun se tulee lähelle. Niinpä useammin kuin kerran Hupi makasi kilpikonnanana ketarat ylöspäin nurmikolla. Hupi ennakoi ja kellisti itsensä ennenkuin Pupu ehti 😀
Terrierissä on Jekulle kova vetovastus.
Seisotuskuvien ottaminen ei aina ole helppoa 😀
Etenkin kun muutkin haluaa lelun jolla houkutellaan.
Suuri villipeto hyökkäsi, pahaa aavistamattoman, saalineläimen kimppuun.
Oij että kun on ihana pikku viipertäjä ja tuo punaruutu ”skotti takki” on äly söpö ja jotenki sopii tuon tyyliin ! 😀 ihastuin niin että pakko etsiä ittekkin tietoa ks. rodusta…tais pentukuume iskeä!