Joskus sitä miettii koiranjalostuksen järkevyyttä… Etenkin kun on pessyt, föönannut ja selvittänyt, jälleen kerran, parin pojan turkin. Rakenteesta on puhuttu paljon, mutta turkeista ei niinkään. Onko oikeasti järkeä jalostaa koiria, jotka takkuuntuvat pahimmillaan päivässä – parissa ja ulkonäkö vaatii jatkuvaa pesemistä. Sateisella kelillä, lumessa, kurassa, koira tietenkin takkuuntuu ja turkki menee huonoksi välittömästi. Miten sellainen koira voi elää täysipainoista koiran elämää, jos vertaa vaikka sileäkarvaiseen turkkiin. Ei ole koiranelämää olla takussakaan. Jotain on pielessä, kun koira ei voi syödä ruokaa, ilman että korvakarvat pitää paketoida, niin ettei ne ole ruuassa (ja siellä ulkona kurassa). Tukka pitää laittaa kiinni, jottei se hankaa silmiä tai poista koiran näkyvyyttä, pahimmillaan turkki silmissä voi aiheuttaa silmätulehduksia. Pompuloita pitää vaihtaa usein, jottei niiden alla oleva karva takkua. Ja nämä asiat koskee aikalailla tietenkin näyttelykoiria, joilla halutaan pitää turkki, mutta myös kotikoiria, joiden turkki on luvattoman usein pitkänä ja  takussa, vaikka ne voisi olla lyhyeksi ajeltuja.

Olen aina sanonut, että meillä koirat saavat elää täysipainoista koiranelämää turkeista huolimatta, näinhän se on. Mutta silti sitä miettii, kun koirat pääsevät ihanalle metsälenkille kosteaan syyssäähän, koirat nauttivat ja painaltavat menemään… kunnes… turkin alaosa on niin täynnä oksia ja muuta metsän roskaa, että eteneminen pysähtyy. Oksia pitää riipiä turkista jo kävellessä, jotta eteneminen taas onnistuisi. Kotiin tultua saakin alkaa setviä turkkia risuista ja männynkävyistä, turkki on taas takkuuntunut ja pitäisi tehdä täyspesu, tunnin metsälenkin perään… Ja jos huomenna mentäis taas vaikka sorakuopalle juoksemaan, pitäisi taas tehdä täyspesu, koska märkä hiekka on täysi turkin surma. Jos multa kysytään, niin koirat olisi onnellisimpia pitkät liehuturkit lyhyeksi ajeltuna ja partakarvat säästettynä…

Treenaamme Rally-Tokoa usean löytökoiran kanssa. Sekarotuisia ja elämäänsä tyytyväisiä karvakorvia, joita ei turkkihuolet vaivaa. Sen verran monta vuotta olen näyttelyturkkeja laittanut, että tuntuu jo siltä, että seuraava koira voisi olla jo helpompi turkiltaan 😀 Miten paljon lisää saisi vapaa-aikaa, jos ei tarvitsisi viettää tuntikausia viikossa pesuhuoneessa ja föönin varressa… Nyt kun on töissä, jokainen tunti on kullan arvoinen.

Pupu jo luopui taas turkistaan häntäleikkaukseen mennessään, näin ei tarvitse takkuuntua, kun on muutenkin kipeänä.

Turkinhoidon unelma sää, kuiva ja aurinkoinen, ikävä kyllä suomessa ei aina ole tälläistä…