20.10.2007 Mentiin ekan kerran livenä katsomaan Pupua. Meille esiteltiin pienen pieni koiraneiti. Neiti osoittautui hyvin uteliaaksi ja reippaaksi. Se ei hätkähtänyt lainkaan lapsien ääniä tai liikkumista. Meno oli vielä hetkittäin huteraa ja mukkelis makkelis mentiin useamman kerran. Hillitysti käyttäytynyt äiti koira Tuuli kävi syöttämässä pentuja ja katseli huolestuneesti lapsia, ettei ne vaan vie hänen pentujaan. Sitten leikkimään pääsi kasvattajan kiinanharjakoira bowder buffit ja pentu koira oli aivan innoissaan. Harjikset oli yllättävän isoja, olin kuvitellut sitäkin pienemmäksi roduksi. Oli myös mukava nähdä niitäkin livenä, kun tämäkin rotu oli ollut mietintälistalla jo ennen Pilven menetystä. Neitin häntääkin tutkailtiin, eikä se minun silmään mitenkään erityisen lyhyeltä näyttänyt, mutta kai sitä on tottunut noihin lyhyempiin kun Wilmallakaan ei mikään pitkä ollut.
Pihamaalla ennen lähtöä nähtiin sitten äiti Tuulia vauhdissa isovillakoira Lolliksen kanssa. Lollis oli kuin ilmetty Pilvi, liikkeet ja ilmeet oli hyvin samanlaiset, vaikka koirat ei tainneet olla toisilleen sukua lainkaan (tosin samasta Härbövi kennelistä molemmissa joitain koiria, jos oikein katsoin).
Nimi on vielä hakusessa neidille, voipi olla että se jää Pupuksi (Pupu Tupunan mukaan) tai sitten siitä tulee joku muu listassamme oleva nimi (mm. Muru, Taika, Lumo, Nessu jne), jos ikinä pääsemme Janin kanssa yhteisymmärrykseen mikä on hyvä nimi. Alussa mietin voiko koiran nimi olla Pupu, eläimen mukaan, mutta onhan noita paljon Nallejakin. Pojatkin ovat hyvin mieltyneitä Pupu nimeen.
Nyt sitten vaan odotellaan että Pupu täyttää 7 viikkoa ja pääsee muuttamaan meille.
Testikommentti.
Ihana