Edelleen raakaruokaa

Posted on

Meillä edelleen syödän raakaruokaa, kuten jo pidemmän aikaa. Välillä on mennyt enempi nappulaa mutta nyt pidemmän aikaa nappulat on ollut satunnainen kuitulisä, jos ei ole ollut muuta kuituna. Parasta tässä ruuassa on ollut, ettei ole ollut hiivoja tai kutinoita, eikä siten ole niiden takia tarvittu eläinlääkäriäkään. Mahaongelmia oli kerran, kun luulin ostaneeni nautaa mutta pötkö olikin naudan lihaista rasvaa, tuloksena rasvaripuli 😀 . No olenpa tarkempi pötköjen kanssa.

Maukkaalla olisi valmiita hyviä Into, Kunto ym pötköjä, mutta ne ei meille käyneet, kun Hupi kutisee pellavasta. Muille ne onkin varmasti kätevää reissuruokaa-. Niistäkin on kuulemma nykyään pullia, mutta en ole vielä törmännyt niihin. No halvemmaksi tulee tällä laumalla isompien pötköjen osto. Meillä on usein Murren murkinasta tai omasta HauMausta haettuja Kennelpakasteen pötköjä, Mushin tai jonkuin muun merkin palalihaa sekä välillä lisänä Mushin pullia tai Alkuvoima valmiita levyjä.

Kaikkia ruuantähteitä annan myös, ne ovat aina kumminkin varmasti parempi laatuista ruokaa, kuin mitä esimerkiksi nappuloissa on. Viljatuotteet ja kasvikset menee kuidun asemesta ja liha tietysti lihana.

Koska noissa ruuissa ei ole kaikkea mitä koira tarvitsee, niin ruokaan pitää laittaa lisät. Niiden määräthän on:

Luuta 1g/koiran painokilo/joka päivä tai kalkkia purkin ohjeen mukaan.
Maksaa 1,5g/painoliko kerran viikossa (paitsi jos syöttää A:ta esim. Möllerin kapseleissa)
D-vitamiini 0,7 µg (mikrogrammaa) per painokilo joka päivä. (pyöristetään ylöspäin)
Sinkki 2mg/painokilo  (pyöristetään ylöspäin)
Hyppysellinen merilevää  ½tl=30kg koira
Kalaöljyä 30kg koira = 1rkl (ei ole tarkkaa)
Kuitua esim. 30kg koira  1-2rkl

Öljyä menee nyt vähän reippaammin, kun tuntuu taas kuivahtavan turkit. Laitan kuvien jälkeen myös määrät mitä meillä menee koirilla.

DSC_3527

Tärkeät lisät, meillä menee tuollainen kalkki, tällä hetkellä  D:n lähteenä tuo Lysi ja Sinkkinä menee BiotiiniForte.

DSC_3526

Lisä öljyinä menee kaikille kalaöljy ja Jekulle ja Sisulle myös pellavaa. Pellavaa on kehuttu turkille hyväksi, katsotaan onko mitään eroa.

DSC_3528

Islamer merilevää

DSC_3529

Päivän kupit: Ylhäällä Hupi, lohen jämiä ja nahka, kananmunaa, kanansydämiä ja kivipiiraa sekä kuituna salaatin jämät. Alakupit on Jekun ja Sisun, sielläkin sydämiä ja kivipiiraa, kananmunaa ja ihmisiltä ylijääneitä kalapullia, joista saa samalla kuitulisän.

Hupi (10-11kg)
250g-275g ruokaa
Maksaa:16.5g (jollei mene möllereitä)
Kalkkia purkin ohjeen mukaan (jos menisi luuta niin 11g)
D-vitamiini 7,7  µg (mikrogrammaa) (1kpl Möller tupla)
Sinkki väh.22mg (vajaa ½tl)
Kalaöljyä 1tl

Sisu (7-8kg)
200g-225g  ruokaa
Maksaa: 10.5g (jollei mene möllereitä)
Kalkkia purkin ohjeen mukaan (jos menisi luuta niin 7g)
D-vitamiini  5  µg (mikrogrammaa) (1kpl Möller tupla)
Sinkki väh.14mg (noin 1/4tl)
Kalaöljyä vajaa 1tl

Jekku (6-6.5kg)
120g-150g  ruokaa
Maksaa:  9,45g (jollei mene möllereitä)
Kalkkia purkin ohjeen mukaan (jos menisi luuta niin 6,3g)
D-vitamiini 4,5  µg (mikrogrammaa) (1kpl Möller tupla)
Sinkki väh.12.6mg (noin 1/4tl)
Kalaöljyä ½tl