Kirjoitin facebookkiin tämän päivityksen Sisun saatua viimeisen sertinsä ja tultua valioksi:
”Joskus sitä oikeesti miettii koiranäyttelyiden järkevyyttä. Maksan ison summan rahaa, jotta saisin arvostelun koirasta ja ehkä ruusukkeen. Usein arvostelussa lukee positiivisena asiana asioita, joita ei saisi rodusta edes löytyä ja koira on kumminkin Rop. Pitäisi toki iloita ropista, mutta seuraavana päivänä, sama koira voi olla universumin rumin. Miten se on mahdollista? Mitä pystyy tekemään, että koira olisi ensi kerralla nätimpi? Ei mitään, koska kaikki on tuomarin mielipiteestä kiinni, joka ei ees nojaa rotumääritelmän…
Silkkaa hulluutta ja mä vielä osallistun itsekkin näihin karkeloihin 😀 Mitä jos ne rahat ohjaisi muuhun järkevämpään”
Edelleen katselen ihmisten facebookpäivityksiä näyttelyistä hieman hämilläni. Erikoisiin asentoihin venytettyjä koiria, joita on ehkä supsutettu tuntikausia, jotta nimen eteen tulisi joku kirjainyhdistelmä ja saisi jonkun ruusukkeen ja pokaalin. Lajissa, jossa et voi todella itse juuri vaikuttaa lopputulokseen. Et voi treenata koiraa paremmaksi ja toimivammaksi, niin, että se voittaisi. Olen ennenkin kirjoittanut tästä ja viime aikoina useammin. En tiedä mitä on tapahtunut, seurailen itseäni sivusta. Jos näyttelyt alkavat tuntumaan järkevältä rahantuhlaukselta, niin mennään sitten taas, mutta juuri nyt ei voisi vähemmän kiinnostaa random arvostelu ja ruusuke 40-50 eurolla. Menen mieluummin metsään ja annan koirille oikeasti nautintoa ja elämyksiä ja makkaraa voi syödä metsässäkin. Näyttelyn ulkopuolella koiran tietty trimmauskin alkaa kuullostaa ihan hoopolta, miksei koiraa voi trimmata koiralle mukavaan malliin, vaan pitää hirveät harjat kasvattaa villakoiralle ja leikata millilleen oikein tai karvaiselta nakulta klanittaa koko turkki pois…
Tämä on nyt vaikuttanut koirahaaveeseenkin. Minulla on pentukuume. Mutta en hae enää sitä näyttelyn ryhmävoittajaa. Haen meille sopivaa kilttiä koiraa, ehkä narttua. Villakoiraa, apikoosia tai harmaata, harjakoiranarttua, ehkä ceskynarttu tai joku muu, metsäretkeilyyn hyvin sopivaa rotua. Tai eipä sillä rotu tai väripuhtaudellakaan ehkä niin väliä, joskin oishan se hauska jättää mahdollisuus kehäkäynteihin, jos taas innostuisin 🙂 No tää pennun hankinta on pitkä projekti, kaikilla pojilla on vielä pallit. Maanantain jälkeen Sisulla ei enää ole. Pelkään, että ihastun pallittomuuteen ja sit nipsasen lopuiltakin… Sit voiskin nartun hommata. Toisaalta olen kauhean tyytyväinen oloon myös näiden kolmen pojan kanssa, mutta hetkittäin tuntuu, että joku puuttuu…
Mielestäni kaunis valioitumiskuva Sisusta. Ei venytettynä ja vanutettuna vaan juuri sillä omalla persoonalla 🙂
Kuivat takkuavat masukarvat läks ja maanataina lähtee palliosastokin.
Jekkukin pääsi kesäkarvaan nakuharjakoiramalliin. Muuten kiva, mutta pitää pukea, ettei hyttyset kuppaa koko koiraa.