Näyttelyä ja laumajärjestystä

Posted on

Jyväskylän näyttelyn aikataulut tuli ja voi olla tyytyväinen. Harjakoirat sekä keskikokoiset villakoirat alkaa myöhään. Minähän menen tuonne Jaanan kyydillä, niin on hyvä, että molemmat on myöhään. Harjakoiria on näyttelyssä hirmu vähän vain 63kpl. Ihmeen vähän, ottaen huomioon että koko näyttelyssä on suuri määrä koiria (6000kpl). Oletin että ainakin sadan verran olisi harjakoiria ollut. Isovilloja taasen onkin sitten paljon 24kpl, mutta Pupsahan ei ole menossa, mutta sisaruksia pitäisi olla menossa.

KEHÄ 6
Paavo Mattila
86
bordercollie – ei pennut 28
10:00
kiinanharjakoira – ei pennut 58
11:30
urokset 35
nartut 23 

Tänään oli Ilo mun mukana hakemassa Simoa kerhosta. Kun tulimme kotiin päätti Nao taas hieman rökittää laumakarkuria. Häntä pystyssä neiti nousi Ilon selän päälle ja piteli Iloa paikallaan. Ilo ei ollut moksiskaan, juoksi vaan kauheeta vauhtia ympyrää, pysähtyen vaan aivan kun Nao sai kiinni 😀 Mutta arvoasteikko oli näiden kahden välillä hyvin selvä. Eilen Naomi ja Pupu ottivat sen sijaan hieman yhteen.Pupu kiusasi taas Naomia haukkaamalla, enkä huomannut keskeyttää. Naolta paloi käpy ja se ärähti Pupua kohden. Entisestä poiketen Pupu ärähti varovaisesti takaisin mutta tässä vaiheessa olin tilanteen tasalla ja komensin Pupua lopettamaan. Koira tulikin pois, mutta yritti vielä pari kertaa käydä kiusaamassa Naoa ja joka kerran komensin koiran pois. Nao ei ollut tilanteesta moksiskaan, käveli kuningattaren elkein makuupaikalle ja kävi Pupusta välittämättä makaamaan. Johtajana tietenkin puutuin heti tilanteeseen, eikä Pupulla ole mitään oikeutta rähähtää ylemmilleen. Tuon jälkeen ei Pupu ole enää yrittänyt mitään.

Isäntä sai tänään uuden lelun ja sitä tuli testailtua… Nyt saadaan taas parempia kuvia koirista, ehkä 😉 Koekuviin osui nyt sattumalta Naomi, ehkä siksi että pysyy parhaiten paikallaan 😀

dsc_0006.JPG

dsc_0030.JPG

Pakko vielä laittaa tänne loppuun, kun Pupun kasvattajalle on tullut supersuloinen isovillavauveli Niki. Nikistä lisää: LINKKI.


Koiranrattaat

Posted on

Ny sit neideille on kulkupelit. Kävin tänään hakemassa ja kasasin. Ihan näpsäköiltä vaikuttaa, kopsa osa ei ole suuren suuri, mutta vierekkäin mahtuvat köllöttämään. Ja jos tuntuu ahtaalta, niin päälle saa näppärästi Ilon kopan laitettua. Kummalliselle kuomulle en ainakaan tähän vuoden aikaan keksi mitään käyttöä, ehkä se on sit kesällä hyvä. Tykkään kun ei ole niin ratasmalliset kuin jotkut oli ja että koppaa voi käyttää erikseen esim. autossa kuljettamiseen. Näin runko-osa menee myös pienempään tilaan.

Kopan päälle täytyy sahata levyn palan ja siinä voi hyvin näyttelyssä koiran laittaa valmiiksi. Ja kun kopsat ottaa pois, voi pelkällä rungolla kärrätä Pupun näyttelyhäkin ja tavarat, näyttelyhäkki kasattuna.

Neidit koeajeli sisällä rattaat eivätkä olleet moksiskaan. Kun vuorotellen kokeiltiin, molemmat jonotti kyytiin. Jyväskylässä päästään sitten tositoimiin näiden kanssa. Mies ei sitten näitä kuulemma työnnä :oD

imgp7884.JPGimgp7869.JPG
Kuomulla ja ilman. Pupu ihmettelee, että mites noi kaks tonne pääsi?

imgp7872.JPGimgp7873.JPG
Hyvin mahtuu kaksikin. Naomilla yksin on isot tilat.

imgp7879.JPGimgp7880.JPG
Päällistä voi hyvin käyttää pikkukoirien pöytänä ja päälle mahtuu myös Ilon oma kopsa.



Kääpiövillakoira nukkumassa

Posted on

Jokaisen isovillakoiran sisällä asuu kääpiövillakoira tai toyvillakoira. Edesmennyt Pilvemmekin luuli olevansa ja niin uskottelee Pupukin meille. Koska siis pikkukoirathan saa riehua ja hyppiä ihmisiä vasten ja pikkukoirat nukkuvat mukavissa pikku sängyissä… EIlen Pupu päätti survoa itsensä nukkumaan Ilon sänkyyn, vertailukohdaksi otin kuvat Ilosta samassa sängyssä.

imgp7863.JPGimgp7868.JPG

imgp7866.JPGimgp7867.JPG

Naomikin on alkanut nukkumaan hullunhauskoissa asennoissa. Usein se makaa jommassa kummassa pikkupedissä selällään jalat kohtu kattoa. Noin ollessaan se näyttää karvaiselta lelunallelta.

Kukaan koirista ei nouse öisin sänkyyn, kaikki nukkuvat noissa koiranpedeissä, joita on kaksi pientä ja yksi iso. No Pupua en edes ottaisi kokonsa puolesta viereen. Öisin kulkutila on rajoitettu keittiöön (jossa sängyt on) ja meidän makuuhuoneeseen. Tämä siksi, ettei öisin vessaan menevät lapset tallo lattialla retkottavia koiria.Usein koko porukka nukkuu tuossa isoimmassa pedissä yhdessä.


Lumikasa

Posted on

Tänään taas Leevin jalkapallon aikana käytiin kävelylenkillä urheilukeskuksen ympärillä. Löydettiin lumikasa, joka oli tuotu viereisistä jäähalleista. Pojat oli innoissaan, mutta niin oli Pupukin. Se kiipesi lumikasaa ylös-alas-ylös-alas-ylös-alas-ylös-alas… Ihan niinkuin joskus pentuna viime talvena teki. Ilo ja Naomi eivät olleet niin iloisia kylmästä ja märästä kasasta, saati lenkki säästä. Kaikilla oli kurahaalarit päällä. Tuloksena oli iso niskatakku Pupulle, pientä räjäytystä Ilolle ja Naokin aika sähköisen näköinen, mutta siistein porukasta… Pitää vaan tasapainoilla nyt pukujen ja kastumisen välillä. No Naomi ja Ilo huomenna pesuun, niin rypyt oikenee.


Vihdoin

Posted on

sain tytöistä kuvattua kasvukuvat. Nyt ollaan harjoiteltu kovasti seisomista, missä istun koiran edessä. Näin saadaan koira seisomaan rennosti ja ei tule niska kenoa, kun katsoo ylöspäin. Uman sivuilta näitä vinkkejä hain LINKKI. Nao oli niin innostunut, että meinasi peppu ja häntä irrota. Se todella rakastaa kaikkea uuden oppimista, kunhan vaan saa lihapullaa… Pupulla harjoiteltiin lähinnä, että edes seisoo ja että se on mukavaa, siinä kun on ollut ongelmia. Jossain vaiheessa ruvetaan naksulla hakemaan häntää ylös, kuten Ilolle opetin pitämään korvat eteenpäin suunnattuna. Kuvissa kaikki koirat seisoo täysin vapaasti ja asettelematta mitenkään.

imgp7740.JPG

imgp7761.JPG

imgp7769.JPG

Ja sitten nostalgiaa. Melkein vuosi sitten täällä blogissa oli kuva pienen pienestä Pupusta Simon kanssa. Nyt kuvattiin samanmoinen, koira  sekä poika ovat kasvaneet… Toivon, että joskus voidaan kuvata teinipoika vanhan koiran kanssa…

Simo ja Pupu
4.11.2007

imgp7785-1.JPG
7.11.2008


Mahdoton Pupu

Posted on

Pupulla on ollut tänään todellisen levoton päivä, en tiedä mikä sitä on vaivannut. Pekka ja Heidi kun tuli kylään, tuntui että koiralta irtoaa nahka ja häntäpropelli. Hyörimisestäkään ei meinannut tulla loppua kuten yleensä. Onneksi vieraat on tottuneet koiriin, muuten olisi voinut hirvittää tuo mieletön meno (saati kevyemmät kaverit lentäneet pitkin poikin). Pupu on todella vilkas ja menevä, mutta tänään se oli jotenkin aivan ylivilkas. No parin tunnin vierailun ja sen päälle korttelin ympärilenkin jälkeen koira lopulta simahti, vaikkakin lenkillä vielä virtaa riitti. Lenkin jälkeen sanoinkin Janille, etten tiiä mitä mä tolle teen, viime aikoina kun on lenkitetty ja touhuttu normaalia enemmänkin ja silti koira tuntui aivan lähtevän käsistä. Lenkilläkin haukkui toisia koiria, sinkoili hihnassa puolelta toiselle ja uikutti, kun en päästänyt sinkoilemaan… Pupu oli rauhallisempi tuossa välissä, joten nyt ihmettelen mistä ihmeestä tämä on nyt tullut? Toivotaan, että on ohimenevää 😀

Ilo ja Nao hurmasivat vieraita, onneksi Ilo oli kasvanut jo niin, ettei uhkailuista huolimatta mahtunut enää Pekan taskuihin.


Kärryjä

Posted on

Olen miettinyt pääni puhki millaisen kulkupelit saisi neideille näyttelyitä varten. Pupu kulkee yleensä omin jaloin, mutta pikkutytöt on ruuhkassa vaarassa, saati, että niiden valkoiset jalat pitää saada puhtoisina paikalle. Vaihtoehtoja on muutama hankkia neideille rattaat, nostaa häkki lastenrattaiden rungon päälle, hommata häkkiin vetoalusta, hommata trimmipöytä pyörillä tai kiinnittää pyörät häkkiin.

Rattaita olen katsellut TÄMMÖISIÄ ja TÄMMÖISIÄ on ainakin. Nämä kulkee helposti, menee pieneen tilaan, mutta koirien huolto ennen kehää voi olla hankalaa. Tuota ensimmäistä mietin, että siihen voisi saada pöytälevyn tuo kopan päälle. Nämä on aika kalliita ja mietin että vanhoista lasten matkarattaista voisi tuommoiset tuunatakkin. Sitten mietin, että hommaisi vanhojen rattaiden rungon ja asettelisi siihen tyttöjen häkin.

Yksivaihtoehto on ostaa isot huonekalu pyörät ja kiinnittää ne levyyn ja tehdä siitä vetoalusta, näitä saa putkirunkoisina ostaakkin KUVA. Samalla tyylillä toimii myös kasattava trimmipöytä pyörillä, kasattuna se toimii vetialustana. Mutta näissä ärsyttävä on kasata häkkiä päälle, kiinnittää ja veivata kamat siihen. Muistissa on Hollolan pentunäyttely, missä kasattiin torni Jaanan trimmipöydän päälle, kiinnitettiin ja purettiin koko homma 100m päässä 😀 . Nuo ovat usein myös huteria virityksiä ja pienet pyörät ei välttämättä kulje lumessa ja hiekassa.

Samantyylistä ois ostaa pyörät ja kiinnittää ne suoraan häkkiin tähän tyyliin KUVA, nää liian pienet ja JA TÄSSÄ myös. Tuossa tapauksessa ei tarvitsisi kasata mitään, levy vain häkin päälle ja koirat pystyisi kunnostamaan siinä. Autokuljetuksessa voisi pitää häkkiä nurinkin päin, niin olisi renkaat ylöspäin eikä häkki lähtis vierimään.Häkkejä kun voi käyttää molemmin päin…

Mutta saa nyt nähdä, ennen Jyväskylää pitäisi keksiä jotain, koska siellä pitää yksin päästä koirien kanssa kehän laidalle asti ja pystyä ne kunnostamaan..

Kirppisreissu oli tänään hyvin antoisa. Löysin Naolle hyvin siistin Jokken kurapuvun 8 eurolla! Tosin houdini veti jo kokeilessa jo molemmat takajalat pois. Haalarissa on valmiina jo mukava liukas vuorikangas. Värikin sopii hyvin Naon hopeiseen väriin. Tämä helpottaa varmasti näyttelypäiviä.

imgp7676.JPG


Pellolla

Posted on

Käytiin tänään tuulessa ja tuiskussa kävelemässä koko perheen voimin. Kävelimme uudella rakentamisen alla olevalla asuntoalueella katselemassa rakenteilla olevia omakotitaloa. Yhden talon luona rakennusmies kiinnostui Pupusta ja halusi silittää sitä. Pupu kieppui tietenkin kuin hullu ja mies totesi, koiran olevan samanlainen kuin muutkin. Mies kertoi omistaneensa ennen mustan isovillakoiran, jolla oli aikanaan teetetty pennut. Pentue oli suomessa harvinaisuus, sillä pentueessa oli ollut 4 ruskeaa pentua. Mies muisteli, että pennut melkein vietiin käsistä ja ympäri Suomen soiteltiin, sillä suomessa oli tuolloin hyvin vähän ruskeita, hän muisteli, että kaksi, joista molemmat tuotu ulkomailta… Itselleni tuli heti mieleen, ettei olisi vaan ollut Pupun sukulaisia nuo muutamat tuodut ruskeat.

Alueelle on jo tehty kävelytietkin, jotka vielä kulkevat täysin keskelle peltoja (koko asuinalue tulee keskelle peltoa). Siellä pystyin hyvin päästämään koirat irti. Pupu painalsi kahta tuhatta aivan onnessaan poikien ja meidän väliä. Kotiin tultua meillä oli kaksi hyvin rapaista koiraa ja yksi joka hohti edelleen valkoisena. Edes suihkuttaessa Naomista ei tullut kuraa. En tiedä miten se sen tekee, kun kulki kumminkin siellä mutapellollakin, missä koiranuorisokin. Juokseminen pellolla ei riittänyt, kotiin tultua Ilo ja Nao veti hirmu rallia ympäri kämppää. Pidin Pupua kiinni, jottei suditellut sisällä liukkaalla parketilla ja ettei mennyt möyhimään Iloa. Ilo jaNao juoksi rallia varmaan 10 minuuttia hulluina ähisten.

Kuvat suurenee klikkaamalla.

imgp7575.JPG

imgp7582.JPG

imgp7583.JPG

imgp7589.JPG
Tätä mä en käsitä, ei musta Pupulla ole niin löysä nahka, että silmät lörpöttäisi juostessa.

imgp7592.JPG

imgp7596.JPG
Mietittiin, että jossain vaiheessa tuomarit varmaan mainitsevat näistä neidin kieroista silmistä. Ne menevät kieroon, kun koira on onnellinen…

imgp7613.JPG
Tämä mökki kiinnosti Iloa aivan tavattomasti ja muut meni ihmettelemään mitä jännää siellä oli. Talo oli joku sähkökeskus tms keskellä peltoa.

imgp7618.JPG