Pupun ruokintaa

Posted on

Niin siinä sitten kävi, ettei Pupulle pidemmän päälle se possu sopinut. Kiihtyvällä tahdilla alkoi etsimään vaatteita ruuaksi ja syö kilo kaupalla voikukkia pihalta… Palasimme pariksi päiväksi pelkkään seitiin ja olo helpottui. Nyt kokeilemme vanhaa tuttua toimivaa nappulaa vielä viimeisenä vaihtoehtona ennenkuin joudumme varmaan siirtymään eläinlääkärin nappulaan (jossa ei ole mitään oikeaa…). Tuossa nappulassa on hyvin lyhyt ainesosa lista.

Niinpä Pupun kupista löytyy nyt puolet seitiä kypsennettynä, Arden Grangen sensitive (merikala-peruna) nappulaa ja pari kalaöljykapselia. Nappulat annan turvotettuna. Lisäksi tietysti menee edelleen Antepsin lääkettä aamuin-ilmoin.

Mutta olipa hässäkkää, kun Pupun kuppiin kaadoin nappuloita seitin kaveriksi… Jotenkin mun raakaruokailijat sekosi täysin, ilmeisesti kun ovat elämässään syöneet enempikin nappulaa aiemmin, totesivat, että viimein saadaan ruokaa. Onkohan kohta pettymys, kun kupeissa onkin vain raakaa ja ruuan jämiä 😀

DSC_1622

Pupun nappula

DSC_1635

Muille menee ihan tätä mitä ennenkin, raakaa.

DSC_1625

Ostin pikkukoirille olkkariin sängyn… No kukas sieltä pikkusängystä aamulla löytyi.

 


Hoikkaa porukkaa

Posted on

Yli kuukausi raa’alla ja kaikilla kropat kohdillaan. Pupu ja Jekku ovat laihtuneet ja kiinteytyneet ylimääräisistä löllykiloistaan. Ja Hupi taas on saanut takaisin massansa, jonka kadotti viime talvena, kun laihtui liikaa. Mutta Sisua ei silläkään ruualla saanut kasvamaan isommaksi 😀 . No Sisulla on aikaa äijäytyä vuosien saatossa, se on junnu ja siltä se saakin näyttää.

Ja raakaruualla porukka on nyt mennyt ilman kummempia kikkailuja, paitsi tietty Pupu, joka syö ruokansa kypsennettynä, mutta ilman teollisia sekin menee. Vahingossa tähän raakaa ajauduttiin takaisin ja tälleen sitä on menty.

Mitä Pupulle kuuluu? Pupu voi tasaisesti ja hetkittäin jopa hyvin. Koira on hoikemmassa kunnossa kuin aikoihin. Ruokavaliossa on seitiä ja kukkakaali (biolatte 4-legs ja möller ADE), antepsin menee kaksi kertaa päivässä. Närästystä ei ole, vaatteet on saaneet olla rauhassa. Kaulan painaminen aiheuttaa taas kakomista. Ja koiralla on jotenkin käsijarru päällä, ikäänkuin olisi saanut 3v lisää ikää muutamassa kuukaudessa. Verikokeisiin mennään vapun jälkeen.

DSC_1356

Tässä aikalailla miltä kupit usien näyttävät, ruuan tähteitä ja silkkaa lihaa, Pupulla kukkista ja seitiä.

DSC_1373-001

Jekku timmi jätkä pesun jälkeen.

DSC_1318

Pupu raukalla on isomman isovillan nahka, mutta pieneksi jäi…

 


Voihan kakka ;)

Posted on

Tämä viesti sisältää tietoa juuri siitä itsestään, jätä lukematta, jos kakkajutut ei kiinnosta 😀

Nyt kun lumet on sulaneet pihalta, niin lumen alta on paljastunut talven aikana sinne jääneitä kakkoja. Yritän toki koko ajan siivota pihaa, mutta tiesin, että pihalle jäi silloin kakkaa, kun olin viikon kuumeessa ja koirat ulkoili pihalla monta kertaa (ja sit tietenkin lunta satoi peittäen ne. Mutta teinpä taas mielenkiintoisen havainnon… nappulakakat. Se on jännä miten ne ei meinaa maatua ollenkaan. Ne on täysin samanlaisia, kuin juuri tehtynä. Meillähän syötiin aikalailla talvi nappulaa, joten nyt lumen alta paljastuneet tuotokset on niitä. Vertailuna on hyvä katsoa näitä tämän kevään raakaruoka-kakkoja, jotka muuttuvat valkoiseksi ja kuivaksi päivissä ja maatuvat pois. En tiedä säilyisikö nuo nappulakakat muuttumattomina ikuisesti 😀 mutta kyllä tuo jotain kertoo, että mikä on sitä koiralle sopivaa ruokaa ja minkä se hyötykäyttää hyvin.

DSC_1297DSC_1296
Vasemmalla hyvin säilynyt nappulakakka ja oikealla raakaruokakakka…


Kerran vielä…

Posted on

Yritetään ruokien kanssa veivailla. Pupullehan suositeltiin kypsää kotiruokaa, hain sille nyt kokeeksi NEU merkkistä kypsää pakasteruokaa, jossa on perunaa ja possua. Täytyy toivoa että sopisi, niin ei tarttisi alkaa itse väsäämään. Samalla ostin muillekkin kivoja raakaruokia päiviä piristämään. Ja löysi Murren Murkinasta myös Biolatten 4-legsiä, koirien maitohappoa, joka on meillä toiminut vatsoille tosi hyvin. Ja -40% alennuksella olevan nutrolininkin nappasin mukaan.

DSC_1110


Jokaiselle ruokaa

Posted on

Nyt meillä on jokaisella on omat nappulat. Tulevaisuudessa toivottavasti ei, mutta tällä hetkellä tilanne on tämä, koska pari tarvitsee omia ja pari syö pois ostettuja säkkejä. Isot säkit lojuu vaatehuoneessa yläkerrassa ja sieltä tuon pienemmissä nyssäköissä nappulat alakerran tynnyriin. Tarkoituksella näitä ruokia listaan, niin voin jälkikäteen kurkkia miten menee…
Pakastimessa oli isoja 800g raaka liha pötköjä. Koska Jekku ja Sisu niitä lähinnä syö, ne eivät sulatuksen jälkeen meinanneet millään säilyä niin kauaa, että ne saisivat ne syötyä. Niinpä sulatin kaikki kohmeisiksi ja jaoin ne noin 50g paloiksi, paitsi poron rasvaleikot noin 25-30g kasoiksi. Nyt ne on helpompi annostella, eikä koirat pääse lihomaan. Määrään idean sain Mushin annospullista, jotka on 25g/kpl ja joihin löytyy annosmäärät eri kokoisille koirille. Osan pötköistä laitoin kolmeen osaan, ne voi syöttää niinä päivinä, kun haluaa antaa enemmän raakaa. Ruuantähteitä saavat edelleen myös, muut paitsi Pupu.

Pupu saa edelleen Royal Caninin Hypoallergenicia, lisäksi pari kertaa viikossa yksi pulla Oskarin mahapullia. Niin ja jokapäivä pienen palan juustoa, jonka sisässä on kortisoni. Nappulaa menee noin 4-5dl päivässä.

Hupi on edelleen liian laiha ja ei tuo Orijenkaan tunnu jäävän koiraan kiinni. Muutenkin en oikein tykkää uudesta perunattomasta Orijenista, Jekun silmät alkoi vuotamaan ja kakkaa tulee entiseen malliin. Koska Hupi oli viime kesänä lihava, hain sille samaa nappulaa mitä koko viime kesä syötiin. Eli Hupin kupista löytyy Hau Hau Championin Super Premium Lohi-perunaa noin 2½-3dl.. Lisänä 25g poron rasvaleikkoa.

Jekulla alkoi todella Orijenista vuotamaan silmät, mitä ei ole aikoihin tapahtunut, niinpä Jekku palasi tuohon Cibaun kala-riisiin, jota on pidemmän aikaa jo syönyt. Jekku myös hylki Orijenin ruokaa ja oli tyytyväinen kun tuttu kalaruoka palasi kuppiin. Jekun kupissa nappulaa on 1dl ja raakaa noin 50g.

Sisu syö tuon Orijenin pois. Jekku ja Sisu on muutenkin sellaisia jätetynnyreitä, jotka tuntuu voivan syövän kaikkea ilman kummempia oireita. Sisun annos on noin 1½dl ja lisänä tuo 50g raakaa. Kaapissa on vielä Applawsin aikuisten nappula, eiköhän Jekku ja Sisu syö sen pois, kunhan edelliset loppuu. Ja joskus kun nuo on loppu, niin veikkaan, että Cibau ja Hauhau on ne mitä näillä muilla menee, Pupusta en osaa vielä sanoa.

Öljyä ja sinkkiä menee poikakoirille lähes joka ruualla lisänä. Biolatten 4-legs maitohappobakteerin ajattelin vielä hommata ruuan lisäksi.

DSC_1018


Raakaruokinta uskovaisuus

Posted on

Vaikka pidän raakaruokintaa hyvänä asiana, on itseä alkanut ärsyttää se kiihko ja uskovaisuus, mikä ruokintatyyliin on viime aikoina yhdistynyt. Kuka tahansa kun kysyy jollain koirafoorumilla jotain parempaa nappulaa, kohtaa lähes heti vastauksia, että mikset vaihda raakaruokaan? Oli koiralla mikä tahansa vaiva, vastaus on aina raakaruokinta. Toki raakaruokinta on usein apu nappuloista johtuviin ruokintapulmiin, mutta joskus se vain pahentaa tilannetta. Joissakin tapauksissa aloitetaan raakaruokinta, koira ehkä hetken on parempi ja sitten alkaa närästelyt, ehkä kutinat ja pyydetään taas apua mikä auttaisi, sitten alkaa ruokavalion karsiminen oletuista sopimattomista, närästelijällä jää nopeasti pois luut ja lisäravinteet ja lopulta ollaankin ehkä tilanteessa, jossa koira syö enää pelkkä yhtä lihaa. Silloin en voi enää sanoa raakaruokinnan olevan parempi kuin nappularuokinta.

Toki ihmiset aina suosittelee sitä mikä sopii omalle koiralle, mutta se kiihko ja tunne, että nappularuokkija suunnilleen pahoinpitelee koiraansa ruualla, on uskomaton. Alussa sama kiihko oli barffin kohdalla ja nyt se on siirtynyt raakaruokintaan. Nythän barf on raakaruokkijoille kirosana isoine luumäärinen. Yleensä ihminen haluaa edelleen päästä helpolla koiranruokinnassa, eikä miettiä ja laskea joka pilkkua, mutta raakaruokkijat ei hyväksy esimerkiksi Mushin valmiita raakaruokia. Niissä kun on paljon luuta ja vielä kasviksiakin ja lihakin voi olla huonolaatuista. Hurjimmissa visioissa parasta olisi, jos itse kasvattaisi koiralle lihat ja tietenkin syötäisi ne kokonaisina, täysin käsittelemättä. Onhan se kiva katsella, kun koira kaluaa olohuoneen lattialla raakaa kokonaista sianpäätä 😀 Usein näissä ainoana lähteenä on Katiska ja sen takana yksi ihminen. Toki selvää asioista on otettu, mutta sitä kaipaisi laajempaa rintamaa tähän tietämykseen ja ruokintaan. Mitenhän maailmalla, onkohan siellä näin paljon raakaruokkijoita?

Minäkin raakaruokkisin mielelläni, jos se olisi yhtä helppoa ja vaivatonta kuin nappularuokinta. Siihen asti tyydymme syöttämään raakaa nappulan ohella 🙂


Miltä kupit näyttää?

Posted on

Tältä näyttää meidän kupit nyt kun jokaiselle on vähän viilattu omaa ruokaa… Tosin Jekun ja Sisun kuppien sisällöt hieman vaihtelevat ylijääneiden ruokien mukaan. Ei ihan haaveitteni kupit, mutta jos tällä jokainen on tyytyväinen ja pysyy kunnossa, niin ihan se ja sama.

DSC_0859

Sisu ja Jekku: Possua, riisimakaronin jämät, jauhelihakastikkeen jämät, kurkun jämät, merilevää, kalaöljykapseli, Nutrolinia, Biotin Fortea. Niinä päivinä kun ei ihmisiltä jää perunaa, riisijuttuja tai kasvista yli, on kupissa nappulaa niiden sijaan. Ja joskus ihan nappulapäiviäkin.

Hupi: Arden Grange Sensitive, merilevä, kalaöljy

Pupu: Royal Canin Hypoallergenic, melatoniinikapseli.

Toivoisin niin, että saisin Pupulle vaihdettua jonkun vähän paremman nappulan, vaikka sitten söisi pelkkää nappulaa koko loppuelämänsä. Ja jos jonkun naudanmahan tms saisi vähän, mutta katsotaan nyt. Koiran tuskaa katsottua, ihan sama mitä söisi, kun vaan voisi hyvin.


Närästää

Posted on

Pupulla närästää ja kovaa. Usein sillä saattaa vähän närästellä, mutta nyt närästys on ollut viime päivät todella voimakasta. Harmittavinta on, että Pupu on ollut nyt pitkään raakaruualla ja aluksi näytti apua olevan, mutta nyt närästys palasi raakaruuasta huolimatta. En jaksa nyt alkaa setvimään mikä ruoka sitä aiheuttaa vai tuleeko se ruuasta huolimatta. Tuskaisuuden asteen tietää siitä, kun koira on taas etsinyt joka yö hampaisiinsa vaatteita vaikka niitä on yritetty miten korjata pois ja piilottaa. Pupuhan syö närästykseen pääasiassa vaatteita. Tuskaisimpana aamuna Pupulle olisi kelvannut ihan kaikki, se yritti jopa nuolla jalkakarvojaan jotta olisi saanut niitä mahaan helpotukseksi, kun ulkoa ei saa heinääkään nyt hangen alta. Nyt on aamuisin kuulunut taas myös oksennusääntä, joka kertoo, että aamulla närästää kunnolla. Pupu saa nyt Antepsin närästyslääkettä puoli tablettia aamuin illoin. Lisäksi otettiin nyt voimakkaammat keinot auttaa koiraa. Jos tämäkään ei auta, pitää lähteä eläinlääkäriin tutkimaan tarkemmin ja saamaan vahvempia lääkkeitä. Yleensä on täsmä hoidolla saatu närästys helpottumaan ja arki palaamaan.

Tämän kertaisessa selviytymis”paketissa” on netistä haettuja apukeinoja:
Eläinlääkärin sulava nappularuoka
Laktoositon piimä
Laktoositon kermaviili
Aptus Tehobakt maitohappobakteeri (tulevaisuudessa tän tilalta voisi tilata Biolatten 4-legsiä, josta meillä on hyviä kokemuksia)
Melatoniini 1mg (tästä löysin, että saattaisi auttaa, kokeillaan, kun on muuten harmiton)
Ja tietenkin se Antepsin.

Jospa se taas tästä, suolitukos ei olisi mitenkään kiva yllätys, joten yritetään kaikkemme… Pitää tuo ruokintakin miettiä, jos löytyisi ärsyttämätön nappula ja siihen kylkeen joku liha, mikä ei tekisi tälläistä oloa Pupulle, mitä viime päivät on olleet…

DSC_0778-001