Sisun hassutukset

Posted on

Sisussa on kaksi hassua juttua, ensimmäinen on sen korvat. Kun korvat kääntää, sisällä on pienet ruskean tan-täplät. En ole moisia koskaan nähnyt, isällään ei ole sellaisia vaikka tan-merkkinen pienenä myös oli.

DSC_1918-001

Sisu korvat käännettynä, niin symmetriset täplät näkyy.

DSC_1920-001

Hupilla ei moisia löydy.

Toinen hassutus Sisulla ilmenee ruuan jälkeen. Se on ensimmäinen koirani, joka on niin ahne, että yrittää syödä kaikki ruuanrippeet karvoistaan, parrastaan ja lopulta myös Hupin parrasta… Ensin se nuolee ponnekkaasti jalkojaan vähän väliä ja sen jälkeen yrittää päätä ravistelmalla saada partakarvoja suuhun syötäviksi. Sen jälkeen voikin kipitellä isän luo ja pureskella iskän partaa ruuasta. Ja tämä tapahtuu joka päivä ruuan jälkeen 😀

DSC_1912

Ensin nuollaan omat jalat ruokaroiskeista.

DSC_1909

Ja sitten on oman parran lussutusvuoro…

 

 


Tasaista

Posted on

Pupulla menee nyt melkoisen tasaisesti. Ilmeisesti ruuatkin on löytäneet uomansa. Pupu saa edelleen ja ilmeisesti loppuelämän Antepsin tabletin puolikkaan aamuin illoin. Se on annettava noin puoli tuntia ennen ruokaa, ruokaa ei missään nimessä voi antaa aiemmin, mieluummin vaikka tunnin päästä. Tabletin otto on mieluisaa, sillä se on kiepattu pieneen palaan sulatejuustoviipaletta. Ruokana Pupulla on Hill’s Z/D eläinlääkärimuonaa, jota olen tilannut halvemmalla Zooplussasta. Sitä Pupu saa vajaa 3dl aamulla ja sama määrä illalla. Yleensä, jos olen vain muistanut tehdä, annoksen kruunaa 100g pala seitiä. Se kun pitää muistaa kypsentää etukäteen. Viimeksi tein pellillisen, niin riittää pariksi päiväksi. Lisinä Pupu saa Möllerin tupla kalaöljyä ja Biolatten 4-legs maitohappobakteeria.

Muidenkin ruokailut on uomissaan. Koirien ruokavoitot näyttelyistä on aiheuttaneet sen, että mun pitää käyttää noita nappuloitakin pois 😀 Ja meillähän ei ole nappuloita syöty muiden koirien osalta kuukausiin. No raa’alla edelleen menevät, mutta olen nyt heittänyt vajaa kourallisen ruuan sekaan kuiduksi, muun kuidun sijaan. Tosin jos tarjolla on kaurapuuron, riisin tai quinoa jämiä, niin tulee ne laitettua ennemmin. Lisinä porukalle menee sama Möller, ja biolatten 4-legs kuin Pupulle, mutta myös sinkkiä, biotiinia, merilevää, lisäöljyä ja nyt on ollut myös Pupulta jääneitä Aptuksen Multidog Vita tabletteja.

DSC_1831

Pupun seitit matkalla uuniin…

 


Pupun vointi taas huonompaa…

Posted on

Pupun vointia kertauksena alusta asti ja lopussa on miten menee nyt. Pientä takapakkia saatu 🙁

14.1 Pupua närästää, yritämme helpottaa kotikonstein. Koira yskii öisin ja etsii maanisesti jotain syötävää, vaatteita, omia karvojaan, mitä vaan. Ruokinta muutetaan eläinlääkärin ruokaan 2krt päivässä.
19.1 Närästys pahenee, lähdemme lääkäriin. Koira saa vahvempaa närästyslääkettä. Jatketaan nappulalla.
21.1 Pupu oksentaa verta, pikaisesti takaisin lääkäriin. Koira ultrataan, röntgenkuvataan, vierasesineitä ei löydy. Verioksennukset johtui vahvemmasta mahalääkkeestä. Mutta sivulöydöksenä löytyy keuhkoista verkkokuviota, eli Krooninen Bronkiitti. Koira saa 5 pv matokuurin keuhkomadon varalta ja seuraamme tarvitaanko muuta lääkitystä.
24.1 Koira edelleen levoton ja yskivä. Koira saa kortisonin ja 2 vk antibioottikuurin.
27.1 Koira aavistuksen ehkä parempi, kaulan painaminen ei enää aiheuta köhimistä.
14.2 Koira ei yski, kävelee lenkinllä kohtuullisesti, mutta ei ole oma itsensä. Vieraiden käydessä koira vain makaa.
17.2 Pupu vähän parempi, jaksoi leikkiä muiden koirien kanssa auringossa.
26.2 Koiran olo taas heikompi, kävelee lenkillä hyvin huonosti. Muutenkin nukkuu ja makaa paljon.
27.2 Pupu vietiin Animagiin perehtyneemmälle lääkärille. Kuvien perusteella keuhkot eivät olleetkaan niin pahat kuin alun alkaen luultiin. Kunnossa ne ei ole, mutta ei vielä tarvita niihin kortisonia. Yskiminen enemmin närästystä. Turvoksissa. Verikokeita, rasvainen veri, kaliumissa ja suolassa jotain häikkää. Selkä jumissa. Eläinlääkäri suosittelee kypsää kotiruokaa. Kortisonia aletaan purkamaan pikku hiljaa. Koira makoilee eläinlääkärin tiskin vieressä maksaessa, ennen kuulumatonta…
6.3 Verikoetulokset tuli, ei kushingia, ei kilpirauhasen vajaatoimintaa. Addison mahdollinen. Selkään akupunktiota. Edelleen turvoksissa. Vaihdetaan NEUP ruokaan.
10.3 Olo ei ole kohentunut. Pupu viettää päivän eläinlääkäriasemalla kokeissa. Anemia hävinnyt, hematokriitit ok. Veri edelleen rasvaista. Tehdään addisontesti ja samalla muita verikokeita. Antepsin 2krt päivässä. Korvassa hiivaa ja silmässä tulehdus, niihin lääkkeet. Ruoka pitää vaihtaa, Pupu alkaa syödä pelkkää seitiä aluksi.
13.3 Lekuri soittaa, ei selkeää addisonintautia, mutta ei voida ihan pois sulkeakaan vielä (kortisonin jäämiä kehossa). Muut veriarvot ok. Koiran vointi vakaa, ei erityisen huono, mutta ei vielä kunnossakaan. Aamupäivät parempi. Suunnitelmana jäädä seuraamaan, uusitaan kilppari ja addison jonkun ajan päästä tarvittaessa tai olon huonontuessa, jatketaan Antepsinia ja suppeaa ruokavaliota.
18.3 Pupu oksensi noin kuukauden sisuksissa oleen sukan palan.
24.3 Pupun olo parantunut sukan oksennuksen jälkeen melkoisesti, kiusaa jo pikku koiria. Väsyy nopeasti edelleen.
4.4 Vointi vaihtelee. Ruokana kypsä seiti ja Biolatten 4-legs. Lääkkeenä Antepsin 2x päivässä. Lyhyet lenkit jaksaa, pitkiä ei. Pirteämpi aurinkoisella säällä, vaikuttaa ikäänsä vanhemmalta koiralta. Ei halua lähteä aamulenkeille.
17.4 Ruokaan lisätty kukkakaalia. Voi tasaisesti, mutta tuntuu 3 vuotta vanhemmalta. Hoikistunut huomattavasti. Kurkun painaminen yskittää.
25.4 Nenä ruvella, kuivunut kummalliseksi ja värittömiä pilkkuja. Närästys vähän palannut, onnistunut syömään vaatteita taas.
29.4 Tarkastusverikokeet. Maksa-arvot laskusuunnassa, veri ei enää huomattavan rasvaista. Koira aivan liian laiha (16,7kg). Laihuuden ja nenän takia ruokavalioon saatava muutakin lihottavampaa ja välttämättömiä rasvahappoja ym.
22.5 Pupulle yritettiin lisätä ruokavalioon possua, vitamiineja ja lisäöljyä. Mikään ei sopinut, närästys iski taas. Kokeillaan Arden Grangen sensitive nappulaa seitin kaveriksi. Antepsin menee edelleen 2x päivässä.
29.5 Laihuus edelleen kiusana, kotipuntarilla Pupu painoi vain 16.4kg, ruokamäärää nostetaan.
1.6 Pupu närästys alkaa nostaa päätää, korvasta löytyy kotitutkimuksella hiivaoireilua, vanha sopinut nappula ei vaan enää käy. Haen eläinlääkäristä erikoisnappulan Hill’ssin Z/D allergiaruuan, jätän muut ruuat pois. Samalla reissulla punnaan Pupun lekurin vaa’alla, 17.1kg
3.6 Pupu on melkoisen tuskainen ja levoton illalla ruuan jälkeen. Maha lorisee ja koira katselee vatsaansa. Ruoka ei meinaa maistua. Oksentelee aamulla ja päivälenkillä keltaista vaahtoa.
4.6 Oksentaa aamulla, mutta olo tokenee Omeprazol lääkkeellä. Voi kohtuullisesti loppupäivän.
5.6 Annan Omeprazol lääkkeen mutta noin 10 minuuttia sen annosta Pupu taas oksentaa. Ruoka ei maistu, närästää. Koira köhii heti kun painetta kurkulla. Varaan ajan lääkäriin samalle päivälle. Pupulla närästys taas pahana, joten nyt muutetaan lääkitystä hetkeksi. Antepsin menee edelleen, nyt aamulla heti herättyä ja illalla viimeiseksi. Puoli tuntia ennen iltaruokaa tyhjään vatsaan omeprazol 10mg. Näin yritetään estää aamun pahoinvointi ja närästys. Paino taas 16.7kg 🙁 . Ruokaa on pakko saada menemään, koira on selkeästi laiha. Yritetään sopivia eli ruoka koostuu nyt sekoituksesta jossa Hill’ssin allergianappulaa, Hill’ssin kissan allergiapurkkiruokaa sekä kypsää seitiä ( + Biolatten 4-legs maitohappobaku ja 2x Möllerin kalaöljykapseli).
7.6 Olo selkeästi helpottunut tällä lääke kokoonpanolla ja ruokakin maistuu. Ei ole enää oksennellut. Viikon nyt ainakin syödään tuota Omeprazolia.

Pakko todeta, että Pupu on nyt jotenkin pysyvästi suolistosairas ja mitkään vanhat jutut ei enää toimi, esim. ruokien osalta. Tasapainoitellaan nyt tämän närästyksen ja hiivan kanssa, ei yritetä enää mitään erikoista, näillä mennään mitkä nyt näyttää sopivan.

DSC_1766

Koirien kupposet ja ja se tärkein, eli vaaka, jolla punnaan ruuat. Vasen ylä Pupun Z/D koiranruoka-ZD kissan purkkiruoka-kypsä seiti + lisät. Ylä oikea Hupi: Lohta ja Arden Grangen nappulaa puoli kourallista kuiduksi + lisät. Vasen ala Sisu: Lohta ja ruuantähteitä +lisät. Oikea ala Jekku: Lohta ja ruuantähteitä +lisät

 


Laiha, laihempi, Pupu…

Posted on

Punnattiin eilen Pupua, jotta näkisi, onko paino lähtenyt nousuun, mutta eipä se sitten ollutkaan. Koira painoi vain 16.4kg eli hitusen vähemmän kuin eläinlääkärissä viimeksi. Ruokaa on mennyt mielestäni entiseen verrattuna reilulla kädellä, mutta ilmeisesti on kumminkin niin rasvatonta, että ei vaan tartu. Nyt nostin nappulamäärää 3dl –> 4dl ja pidin kalamäärän samana eli 300g päivässä. Mutta muistan kuinka vaikeaa Hupinkin lihotus oli viime talvena, että en ihmettele Pupun kanssa tätä. Hupillakin joutui menemään todella isolla ruokamäärällä, että lähti lihomaan, mutta Pupulla luulin, että leikattuna ruoka tarttuisi nopeammin. Nyt Hupilla on joutunut jo rajoittamaan ruokamäärää, kun haluttu paino on saavutettu.

DSC_1700

Syödessä tuo laihuus erityisesti näkyy

DSC_1702

Kupeet kuopalla.

DSC_1706

Pikku apulaisen kanssa föönataan molemmat omalla föönillä 🙂

DSC_1710-001

Valmis kaunokainen

 


Pupun ruokintaa

Posted on

Niin siinä sitten kävi, ettei Pupulle pidemmän päälle se possu sopinut. Kiihtyvällä tahdilla alkoi etsimään vaatteita ruuaksi ja syö kilo kaupalla voikukkia pihalta… Palasimme pariksi päiväksi pelkkään seitiin ja olo helpottui. Nyt kokeilemme vanhaa tuttua toimivaa nappulaa vielä viimeisenä vaihtoehtona ennenkuin joudumme varmaan siirtymään eläinlääkärin nappulaan (jossa ei ole mitään oikeaa…). Tuossa nappulassa on hyvin lyhyt ainesosa lista.

Niinpä Pupun kupista löytyy nyt puolet seitiä kypsennettynä, Arden Grangen sensitive (merikala-peruna) nappulaa ja pari kalaöljykapselia. Nappulat annan turvotettuna. Lisäksi tietysti menee edelleen Antepsin lääkettä aamuin-ilmoin.

Mutta olipa hässäkkää, kun Pupun kuppiin kaadoin nappuloita seitin kaveriksi… Jotenkin mun raakaruokailijat sekosi täysin, ilmeisesti kun ovat elämässään syöneet enempikin nappulaa aiemmin, totesivat, että viimein saadaan ruokaa. Onkohan kohta pettymys, kun kupeissa onkin vain raakaa ja ruuan jämiä 😀

DSC_1622

Pupun nappula

DSC_1635

Muille menee ihan tätä mitä ennenkin, raakaa.

DSC_1625

Ostin pikkukoirille olkkariin sängyn… No kukas sieltä pikkusängystä aamulla löytyi.

 


Hoikkaa porukkaa

Posted on

Yli kuukausi raa’alla ja kaikilla kropat kohdillaan. Pupu ja Jekku ovat laihtuneet ja kiinteytyneet ylimääräisistä löllykiloistaan. Ja Hupi taas on saanut takaisin massansa, jonka kadotti viime talvena, kun laihtui liikaa. Mutta Sisua ei silläkään ruualla saanut kasvamaan isommaksi 😀 . No Sisulla on aikaa äijäytyä vuosien saatossa, se on junnu ja siltä se saakin näyttää.

Ja raakaruualla porukka on nyt mennyt ilman kummempia kikkailuja, paitsi tietty Pupu, joka syö ruokansa kypsennettynä, mutta ilman teollisia sekin menee. Vahingossa tähän raakaa ajauduttiin takaisin ja tälleen sitä on menty.

Mitä Pupulle kuuluu? Pupu voi tasaisesti ja hetkittäin jopa hyvin. Koira on hoikemmassa kunnossa kuin aikoihin. Ruokavaliossa on seitiä ja kukkakaali (biolatte 4-legs ja möller ADE), antepsin menee kaksi kertaa päivässä. Närästystä ei ole, vaatteet on saaneet olla rauhassa. Kaulan painaminen aiheuttaa taas kakomista. Ja koiralla on jotenkin käsijarru päällä, ikäänkuin olisi saanut 3v lisää ikää muutamassa kuukaudessa. Verikokeisiin mennään vapun jälkeen.

DSC_1356

Tässä aikalailla miltä kupit usien näyttävät, ruuan tähteitä ja silkkaa lihaa, Pupulla kukkista ja seitiä.

DSC_1373-001

Jekku timmi jätkä pesun jälkeen.

DSC_1318

Pupu raukalla on isomman isovillan nahka, mutta pieneksi jäi…

 


Aurinko piristi

Posted on

Ei se aurinkoinen päivä pettänyt tälläkään kertaa, Pupu oli taas paljon iloisempi ja riehuvampi. Tarkoitus oli tänäänkin heittää pitkälenkki, mutta pihalla riitti hommaa, niin oltiinkin sitten vajaa neljä  tuntia pihalla. Etupihan puolta on osittain aidattu ja päästinkin ensin pienet koirat sinne, koska omat hommani oli siellä ja koska siellä pohja oli kuiva. Takapihan puoli on edelleen märkä ja melkoiselle mudalle menee nopeasti, sen pitää antaa nyt kuivua rauhassa, ettei mene ihan pilalle. Pupukin pääsi lopuksi, kun ehdin vahtimaan sitä, tuon puolen aidat ei nimittäin ole kuin näytiksi laitettu. Pupu jos hyppää aitaa vasten, kuten sillä tapana on ollut, aita kaatuisi. Koirat riehui ja rallasi koko päivän pihamaalla, kyllä on nyt ruuan jälkeen väsyneitä koiria…

Pupu sai nyt uutena ruuan sekaan keitettyä kukkakaalia. Kokeillaan josko tuosta saisi kuidun Pupun ruokaan ja mahan täytettäkin.

Otin pihalla videota ja naurettiin, että montako kertaa koirat ehtii kaatumaan videolla 😀 Tässä videossa Jekku ei enää oikein jaksanut lähteä leikkiin mukaan, ne juoksi Sisun kanssa kaksin pitkät pätkät ennenkuin Pupu päästettiin (pilaamaan niiden leikit…). Päivän projektikin näkyy näemmä videolla, peräkärry täynnä risuja 😀


Kuppien kuvia

Posted on

Meillä taas ajauduttiin pikku hiljaa syömään enemmän liharuokaa. Jotenkin me aina ajaudutaan sitä kohti, kun aina nappuloiden kanssa on ongelmia. Janottaa ja sitten pissattaa, kakkaa tulee kauheasti ja sitä rataa… No nyt Hupikin on saanut kivasti massaa kun lihaa lisättiin, muutakin kuin poroa, eikä ole enää rapsututtanutkaan. Veikkaisin, että talvirapsutusten pääsyy on kuiva huoneilma + tiesuola, koska se on nyt taas mystisesti loppunut. Toki nappuloillakin on voinut olla osuutta asiaan.

Musta on hauskaa kuvata kuppien sisältöjä, koska siitä näkee missä ruokailut taas menee. Jekku ja Sisu on helppo ruokkia, antaa pakkasesta ruokia, jos ei ole jäänyt ruuilta mitään yli tai terästää ruuantähteitä lihalla. Niille käy kaikki nakista lihakeittoon. Niitä olisi halpaa ruokkia, jos olisi vain ne 😀 . Hupi on nyt mennyt aikalailla lihalla ja valmis raakaruokintajutuilla. Pitää vain katsoa, ettei ruuassa ole pellavansiemenöljyä, se on ainakin aikaisemmin alkanut kutittaa Hupia, en tiedä miten nyt sitten. Kokeilin kesälomaa varten Oskar Lihamurekettakin ja passelilta sekin tuntui.

Muut paitsi Pupu saa tietenkin lisät ruokaan, kun ei pelkkä raakaruoka tai ruuantähteen koiralle riitä. Nyt menee sinkki, Möllerin ADE kapselit ja Biolatten 4-legs. Lisäksi satunnaisesti kalkki ja merilevä.

DSC_1061

Tästä lähdettiin, pääosin nappulaa ja max. 50g raakaa lihaa.

DSC_1135

Tässä vielä Pupu sai NEP ruokaa, muilla lihoja ja ruuantähteitä. Vasemmalta ylhäältä Jekku, Hupi, alhaalta Sisu ja Pupu.

DSC_1156

Tähän suuntaan jalostunut. Vasemmalta Hupi, kypsää kalkkunaa ja Oskar Lihamureketta (sisältää pelkkää naudan- ja sianlihaa), Sisun ja Jekun pienet kupit, Neup:tä ja kypsää kalkkunaa. Pupulla seitiä.

DSC_1157

Vasemmalta ylhäältä Hupilla taas oskarin lihamureketta, Pupulla seitiä ja pikkupojat syö neuP:tä ja lihakeiton jämiä.