Pojat on muuttuneet

Posted on

Jotenkin on koirat muuttuneet Pupun lähdettyä. Niistä on tullut paljon läheisempiä ja isompia persoonia. Ne haluavat enempi leikkiä ja hellyyttä ja monesti ne makaa jaloissa, mitä ei ennen tapahtunut. Riidatkin on poikien välillä nyt mennyttä aikaa, luut saa olla lattialla ja niitä vaihdellaan vuorotellen. Lattialla tosin on nyt 3 naudanjalkaa ja 3 Rauh hirviluuta (40cm pitkiä). Nyt ei enää lelujakaan tuhota entiseen malliin, kun on kivempaa pureskeltavaa.

Itse mietin, johtuuko tämä siitä, että koiria on enää 3, niitä ehtii ehkä katsella ja rapsutella erilailla. Vai onko kyse siitä, että neljän kanssa piti enempi pitää yllä laumajärjestystä, jotta sopu säilyi ja jotta lauma ei ottanut valtaa itselleen. Piti olla ikäänkuin koko ajan hereillä, neljän lauma kun helposti lähte käsistä ja alkaa toimimaan koiralaumana ilman ihmisen ohjausta. Joka tapauksessa tuntuu, ettei neljän laumaan ole enää paluuta, tää kolmen lauma tuntuu nyt hyvältä, kaksi olisi ehkä se ideaalein, jos miettii koirien huomioimista ym.

Pupun vaikutus oli iso myös pihaleikeissä, jotenkin se onnistui aina säätämään muiden seassa, ettei Jekkua huvittanut juosta, kun aina oli Pupu niskassa. Nyt sitten voi heitellä kaikille omia leluja ja kaikki tykkää.


Mihin tämä kaikki tähtää…

Posted on

Pupun kuoltua on koirille hankittu tavaraa enemmän kuin varmaan ikinä. Mutta mihin tämä kaikki tähtää? No koirille parempaan elämään. Enemmän lenkkeilyä, säässä kuin säässä, miellyttävämmissä olosuhteissa. Enää ei tarvii litimärkänä tarpoa vesisateessa turkkia suojellen tai pakkasella kulkea ilman takkeja, jottei turkit takkuunnu ja mene pilalle. En ole koskaan miettinyt, mitä pakkanen tekee lihaksillekkin, kun ceskyillä on hyvin ajeltu turkki isojen lihaksien kohdalla (reidet, selkä jne) tai sitten Jekulla, jolla on ohut pohjavillaton harso. Tuskin sitä monikaan ajattelee, kun edellisen tähän asiaan liittyvään postaukseen sain viestejä, ettei näillä roduilla juuri lenkkeillä pakkasessa tai kaatosateessa. Oikeastaan aika hmmm no erikoista. Koira kumminkin tarvitsee lenkkinsä oli sää mikä tahansa (tosin sitten on niitä koiria kuten Naomi, jotka ei todella nauttineet kaatosadelenkkeilystä, oli vaatetus mikä vaan 😀 ). Mutta aikanaan sitä tottui sekarotuisten Oskun ja Tessun kanssa lenkkeilemään säässä kuin säässä ja pojat pärjäsi ilman mitään takkejakin. Ei paljoa pakkaset haitanneet tai vesisateet, koska kaksinkertainen turkki piti sään loitolla. Koko päivän vaellus märässä metsässä onnistui helposti, ei tarvinnut pakata mitään lisävaatetusta. (ehkä mulla joku päivä on taas tälläinen koira, vaikka karvanlähtö… ehkä, onneksi on 10 vuotta aikaa miettiä ja tutustua 😀 )

Nyt on kaikille hommattu valjaita, vaatteilla ja ilman sopivia. Ja kaikille on hommattu myös vaatteita, jotta pärjää. Ihan sama takuttaako, sit availlaan niitä takkuja suihkeilla ja saksin. Otan kokonaisuuksista kuvia, kunhan kaikki saapuvat postissa. Yhdet valjaat jouduin palauttamaan, ne Faunattaren edulliset valjaat, ne oli ihan kissanvaljas kokoa,hirmuisen kapeaa nauhaa, ei millään muotoa mukavat ja tukevat. Hurtankin valjaissa oli se ongelma, että Sisu oli taas kokojen välistä. Koko 45 oli liian pieni ja koko 55 oli vähän liian reilu. No Hurtalla ei ole kuulemma olemassakaan kokoa 50, joten oli otettava se vähän reilua kokoa. Hupilla koko 60. Näitä nyt käytetään sitten ilman vaatteita lenkkeillessä ja säädettäviä sitten kun lenkkeillään vaatteiden kanssa. Näihinkin laitoin tuon nailonpaikan estämään takkuamista.

Yksi mielenkiintoinen uutuus on ollut. TopCanis TUPLA, kahden koiran hihna, jossa jakaja ei ole lyhyt, kuten ennen, vaan pitkät hihnat ja vain käsilenkki on yhteinen. Valitettavasti nämä hihnat on tuota nauhaa, kun olen enempi nahkahihnaihmisiä. No kaivoin Oskun vanhan lyhyenlyhyen hihnan, jossa on vain lukko ja käsilenkki. Molempien partanaamojen nahkahihnoissa on lenkit, johon lukon saa, joten ensi lenkillä pääsee kokeilemaan toimiiko tämä hihnasysteemi oikeasti.

DSC_3484

Sisun ja Hupin uudet Hurtta valjaat

DSC_3476

Molempiin valjaisiin laitoin taas itseliimautuvaa nailonpaikkaa, ettei pitkät vatsakarvat takutu neopreenista.

DSC_3477

Tälläistä saa melkein joka kaupasta.

DSC_3491

Kokeilin Sisulle Naomin sadehaalaria ja se oli yllättävän sopiva. Tää on hyvä sittenkin lunta tulee ja on paakkukeli.

DSC_3489

Kokeiluhihna partanaamoille, eli pelkkä käsilenkki leikarilukolla kiinni molempiin hihnoihin, kuten TopCanis hihnoissa on…

 


Ostoksilla punnaamassa

Posted on

Käytiin Mustissa ja Mirrissä ostoksilla ja pois lähtiessä piti sitten punnata kaikki sieltä löytyneellä vaa’alla. Koska en muistaisi kumminkaan mitä kukin painoi, otin kuvat. Se mitä käsiin tuntui oli totta myös vaa’an lukemalla. Hupi on ihan ok kunnossa, hieman ehkä kevyt, mutta Sisu ja Jekku tuntuu käsiin aavistuksen pullukoilta ja niinhän se vaakakin sanoi… Ja muutahan ratkaisua tuohon ei ole, kuin pienentää hitusen ruoka-annosta.

DSC_3472

Jekku, 6,8kg eli painon nousua noin 500g. Kuullostaa vähältä, mutta pienelle koiralle liikaa.

DSC_3473

Sisu 8,2kg. Päässyt maagisen kahdeksan kilon paremmalle puolelle, minimies. Mutta on aavistuksen tuhdissa kunnossa, sopiva paino lienee siellä vajaassa 8 kilossa.

DSC_3474

Hupi 10.8kg. Just passeli, On käynyt painollaan siellä +11kg:ssä mutta silloin on ollut vähän tuhti. Tää on ihan hyvä.


Metsää ja kaappien kaivamista

Posted on

Lomalla on kiva, kun pääsee valoisaan aikaan lenkkeilemään ja silloin voi mennä metsäänkin. Koirat oli ainakin ihan innoissaan kun sai hajujen perässä painella. Lähimetsän lenkki tuli taas kierrettyä.

Kotona sitten kaivelin vähän kaappeja, lähinnä shampoita, mitä nyt jäi Pupulta käyttämättä. Mietin eka, että myyn kaikki ei niin hyvät pois, mutta sitten päädyinkin lopulta, että pesenpä lähes kaikki kumminkin pois. EIhän ne oo silikonittomia ja ilman kaikenmaailman mömmöjä mutta ei niillä saa turkkja pilattuakaan. Voi olla ettei ole ihan tiptop näköisiä koko ajan, mut eipä sillä niin väliä, kun pidetään kehistä taukoa muutenkin.

Muihin Pupun kamppeisiin ei ole juuri koskenut, mitä nyt siirtänyt pannan ja hihnat sekä Pomppatakin laatikkoon muiden ylimääräisten sekaan. Muuten ne saavat siellä nyt olla…

DSC_3442

Jos metsään haluat mennä nyt…

DSC_3443

Kaikkia kivoja hajuja löytyy!

DSC_3440

Jekkukin teki kohtalaisen isoa nuuskutusrinkiä, välillä sai vähän huudella hidastamaan tahtia.

DSC_3467

Kotona oli sitten kiva katsella pihalta videoita, jotka oli otettu miehen uudella kännykällä.

DSC_3432-001

Ihan muutama pullo kaapissa lojuu…


Ja eikun lisää hankintoja…

Posted on

Karmaiseva tuuli oli tänään, niin piti pukea porukkaa… Siinäpä se sitten tuli taas todettua, että ei ole kiva rempata valjaiden säätöjä ees taas. Niinpä sitten tilasin niille toiset valjaat vaatteita varten, Faunattarella oli kivan malliset (ja hintaset!) Fokus valjaat. Hupille otin isompaa kokoa ja Jekulle ja Sisulle pienempää. Hupille vihreät ja Sisulle siniset ja Jekulle miehekkään pinkit 😀 . EI nyt ihan mee tää koirien värikoodaus idea putkeen, kun nyt on värejä jo ihan sikin sokin. No Jekulla on lähinnä pinkki/lila/ valkoinen. Sisulla on musta/vaaleansininen/tavallinen sininen. Hupilta löytyy nyt turkoosi/lime/vihreä. No ei ne nyt ainakaan päällekkäin ne värit mee, että sikäli. Ehkä ne pitäisi nimikoida kuin pienillä lapsilla 😀

Lenkillä huomasin myös, että ompelemani takki näyttäisi vähän pieneltä Jekulle ja päädyin tilamaan sillekin oman Pomppatakin. Peruspompan otin ja väriksi valikoitui lila. Mulla ei ole enää tyttökoiraa, niin saa Jekku toimia tyttövärien pitäjänä, ne kun hyvin sopii sen vaaleaan sävyyn muutenkin.

Nyt voidaan taas lenkkeillä säällä kuin säällä. Toppatakeiksi löytyy ceskyille viime talviset liukasvuoriset Jackson takit ja tietysti niiden talvitöppöset. Jekulle on muutamia Naomin vanhoja paitoja, joita ei tule nyt turkin  kanssa käytettyä. Niin ja sitten turkittomana ostettu lämpöinen karvavuorellinen villapaita, millasethan takut sillä saisi nyt aikaan 😀 Niin ja onhan mulla kaikille fleecepaidatkin, mutta aaaggh, nehän on nyt ihan täysin vääriä värejä  (Sisulla on kyllä vaaleansininen, mutta Jekulla on lime ja Hupilla on harmaa ) 😀

DSC_3430

Ulkoilijat ulkoilun jälken odottamassa riisumista. Kohta Jekullakin on oma lila Pomppatakki.

DSC_3431-001

Jekun ihanan lämpöinen karvavuorellinen villapaita.

 


Joulumöllötystä

Posted on

Aattona koirat sai ruokakuppeihinsa vähän jouluherkkuja, sen verran, ettei kellään mennyt pakki sekaisin. Ja tietysti pienet palat kinkkuakin. Illalla oli pukki tuonut koirillekkin lahjoja. Sisu ja Hupi repivät lahjapusseja palasiksi (luvalla) jotta pääsivät käsiksi lahjoihin. Jekku ei halunnut avaa omaa lahjaansa, mutta ceskyt auttoivat senkin avaamisessa. Loppu ilta menikin sitten täyden mahan vieressä köllötellessä.

DSC_3405-001

Hetki ennen pakettien avaamista.

DSC_3418-001

Iltaa olikin kivaa viettää sylissä, tappijalat tapeille tyypillisesti pystyssä. En ennen pitänyt lyhytjalkaisista koirista, mutta nykyään rakastan niitä <3