Villakoirista ja terveydestä
Sain muutama päivä sitten kuvan pienestä suloisuudesta sähköpostiini… Lolliksen pieni tyttöpentu. Ei uskoisi että tästäkin kasvaa 7 viikossa riiviö ja vuodessa kaunis ja viisas isovillakoira (tai no siitä viisaudesta en mene takuuseen tämän rodun kohdalla 
). On myös suunniteltu, jos yksi näistä tytöistä muuttaisi meille asumaan 
.
Kuva: Maarit Nord
Eilen käytiin lonkkakuvissa ja hyvinä ne lähtivät, eläinlääkäri oletti niiden tulevan takaisin A:na tai mahdollisesti B:nä. Nyt sitten odotellaan kennelliiton tuomiota. Mutta näyttivät kumminkin niin hyvältä, että voi turvallisin mielin liikuttaa ja rasittaa koiraa.
Pesin eilen myös Naomin. Sen pesuväli oli venähtänyt kahteen viikkoon ja tuloksena oli useita takkuja. Turkkia on jo niin paljon, että sekin takkuaa paikkapaikoin, lähinnä noista kohdista, jotka nuhjaantuu maatessa. Otin Naomistakin märkänä ja valmiina kuvat ja totesin, että neiti ei ole nää yhtään pullea. Naomilla tuntuu hyvin kylkiluut ja on lihaakin luiden päällä. Meidän piti Naomin kanssa yhdessä laihduttaa, mutta jostain syystä vain Naomi onnistui .
Äitini toi ihanna tuliaisen, villalangasta tehdyn villakoiran, jonka alle saa pullon piiloon. Koira on aivan kuin Pupu ja pääsi kirjahyllyyn koirien pokaalien viereen.
Naomi märkänä, karvan alla kaunis runkoinen koira.
Sitten turkki laitettuna.
Kuvat päällekkäin.
Villapuudeli
Joulu tuli ja meni. Pakettien kimpussa oli kolmen pojan lisäksi 3 koiraa. Neitejä tuntui kiinnostavan paketit yhtä paljon kuin lapsiakin. Etenkin kun jokaiselle löytyi oma, mehukas, paketti :D. Paketit vaihtoivat omistajaa, mutta kaikki saatiin lopulta avattua lasten avustuksella. Nyt onkin pari päivää jäystetty vuorotellen herkullisia luita. Tietenkin eniten kiinnostaa kaikkia kolmea vain yksi luu, se joka on jollain muulla kuin itsellä!
Innokkaita koiria ja poikia pakettien kimpussa
Ja paketissahan lukee… Ilo
Naomi näyttää miettivän millä ihmeellä saa luun Ilon ja Pupun välistä. Sinne ei ole pomollakaan asiaa, koirilla se jolla on ruokaa, saa pitää sen, oli sitten alempi tai ei.
Muuten joulun aikana mietin näitä minulle eksyneitä koiria… Että miten ne sopii minulle ja pitäisikö tulevaisuudessa miettiä muuta rotuvalintaa.
Isovillakoira: Kokemusta kahdesta, molemmat isoja hössöjä. Tämän hetkisessä valtava kapasitetti työkoiraksi, mutta en saa jotenkin hyödynnettyä sitä. Muuten ihana rotuna, oppi nopeasti sisäsiistiksi ja on muutenkin oppivainen. Valuvikana meidän koirissa on hyppiä vieraat muusiksi . Näyttelykoirana ihana, mutta erittäin työläs. Turkki vaatii isoa sitoutumista, joskin rakastan laittaa noita turkkeja.
Harjakoirat: Kokemusta kahdesta. Minulle ehkä sopivampi rotu kuin esimerkiksi pienet villakoirat. Pieniin villoihin verrattuna paljon hillitympi eikä niin herkkähaukkuinen. Sisäsiisteys puutteet ja merkkailu tuntuu olevan aika lailla rotuominaisuus (kuten pikkuvilloillakin), enkä tykkää siitä asiasta ollenkaan. Harjakoiran pennun kanssa arpapeliä saisiko koiraa koskaan sisäsiistiksi. Lisäksi rodun sisällä vaihtelu suurta, jos haluaa näyttelykoiran, siis edelleen arpapeliä onko liian suuri/pieni, tuleeko hampaita. Lisäksi harjakoiran näyttelyttäminen, on silkkaa arpapeliä, tykkääkö tuomari isosta, pienestä, nakusta, puuterista, pitkästä, pätkästä, kaunisliikeisestä, kaunispäisestä jne… Ja kun näyttelyissä kehässä pyörii kerralla 50-100 koiraa (isovillakoirissa lähes aina vajaa 20 koiraa), niin kilpailu on kovaa. Ilo ja Nao eroaa kuin yö ja päivä. Naomi ulkonäöllisesti sekä luonteeltaan minusta täydellinen, rauhallinen, hillitty, sisäsiisti, turkin laatu jne, ehkä kaipaisi ripauksen Ilon tärppästikkeliä. Ilo on lähes täydellinen, luonne on mahtava ja tempperamenttinen, mutta se sisäsiisteys (eilen taas yön jäljiltä maton pesuun vieneenä…). Lisäksi Ilo kaipaisi minusta sentin pari lisää korkeutta pärjätäkseen isojen harjakoirien keskellä. Ja rakastan näitä turkkeja. Aikanaan sanoin coronet-marsustani, että haluan sen turkkisen koiran, nyt on, kaksin kappalein… Ihanaa, ei tarvii föönata suoraksi ja muotoilla (ja se muotoilu katoaa parissa viikossa).
Haaverotuina, erityisesti ulkonäön perusteella ja osa luonteenkin on silkkiterrieri ja amerikancockerspanieli, nämä semmoisina mahdollisina rotuina. Silkkihän meillä oli aikanaan kuukauden sijoituksessa, kunnes ei tullut Roosan kanssa toimeen. Ja jenkkikin taitaa karvata hieman liikaa siihen verrattuna mihin on totuttu. Ikuisena haaveena on tietysti afgaani, joka yhdistää isovillakoiran ”oikean koiran koon” sekä harjakoiran turkin, mutta en tiedä uskallanko koskaan tämmöistä ottaa. Afgaanissa kun ei minusta ole vedä-kaljuksi -optiota, kuten villakoirassa… Niin ja pieni (valkoinen) toy on jostain masokistisesta syystä kummitellut haaveissa (masokistisessa siksi, että pissavarmuuta ei välttämättä olisi, valkoine on arkaväri ja lisäksi tulee villakoiran muotoiltava turkki). Kuten näkyy, turkkikoirat, haaveissa roikkuvat. Eihän sitä koskaan tiedä mikä on sen seuraavan koiran rotu ja milloin semmoinen meille pamahtaa, mulla on ollut tapana tehdä aika äkkinäisiä ratkaisuja, ainakin viimeisen kolmen koiran kohdalla (eikä oo kyllä tarvinnut katua) ja niin tais olla edellisten kolmenkin kohdalla .
No tänään otin neideille tokoa pitkästä aikaa. Pupulla lähinnä herättelyä vanhasta oppimasta. Seuraamista, luoksetuloa eteen, sivulletuloa. Lisäksi Pupun omasta toiveesta noutoakin, neiti haki tuolilta kapulan, jonka olin sinne laittanut odottamaan. Koira oli erittäin innokas ja toimi todella hyvin. Noudossa tullessa kapula vielä tippuu, jollei ole tarkkana.
Ilolle otin ihan alkeita eli sivulletuloa, paikalla pysymistä ja luoksetuloa. Neiti on vaan niin nopea, että ehtii tehdä miljoona asiaa, ennen kuin ehdin reagoida. Ja lisäksi kouluttaessa koira viettää 50% ajastaan kaikki neljä jalkaa ilmassa . Mutta nopeaa oppimista, jos vaan ehdin naksulla merkata oikean toiminnan.
Naomille otin myös alkeita eli istumista, sivulletuloa, luoksetuloa sekä paikalla pysymistä. Sekä ihan hitusen seuraamista. Naomi on todella innokas oppimaan, mutta aikuisena koirana tuskastuu, kun ei ymmärrä mitä pyydän. Naomi meinaa lopettaa hommat siihen, mutta pienellä kannustuksella yrittää ja yrittää. Naon ja Ilon välillä huomaa selkeän eron aikuisen ja nuoren koiran ajatuksista. Ilo yrittää ja yrittää hirmuisella tarmolla 110 liikettä sekunnissa, Naomi yrittää muutamaa, jos ei tehoa, niin sitten voi katsoa kostein silmin emäntää, jos ne makkaran palat tippuisi siten
Sanoisin, että jokaisesta näistä saisi myös hyvän toko koiran, kaikilla on valtava halu tehdä töitä herkkujensa eteen. No katsotaan,päästäänkö koskaan sinne asti
Eilen illalla kun kuljin piiskaavassa sateessa kotiin 15 minuutin matkan villakoirien näyttelyharkoissa, mietin koirieni tilannetta. Mietin, etteivät ne meinanneet pärjätä siinä säässä. Mietin, mitä järkeä on roduilla, jotka ei pärjää koiranilmassa kulkea ja joita pystyi kuljettamaan kunnolla vain kauniilla lämpimällä säällä. Pupu piti verhota ulkoilua varten kurahaalariin tai kotona olisi odottanut iso kuivautus ja takkuoperaatio, saati että pylly olisi palellut lyhyessä turkissaan, joka ei ole vielä kasvanut edellisen näyttelyn jäljiltä (taino takutti se pukukin, mut vähempi). Nao pärjäsi suht koht takissaan mutta Ilo. Ilon turkki ei kestä pukemista ilman valtavia takkulaattoja, niimpä koira oli kaiken vihman armoilla voidakseen lenkkeillä, kuten koirat yleensä. Harjakoiran turkki vaan on kuin ihmisen hiuksi, se kastuu samantien kun vesi osuu siihen. Ilo on vielä niin pienikokoinen, että kylmä tulee helposti. Miten nämä pärjäävät talvella?
Mietin miten ennen oli kun kuljetin sekarotuisia Oskua ja Tessua koulutuksissa. Minulla ei ollut autoa, vaan kuljin parin kilometrin matkan kävellen/pyörällä eestaas ja innokkaana koiraihmisenä myös sateella. Lisäksi koulutus kesti tunnin. Molemmilla koirilla oli hyvin tiivis turkki pohjavillalla. Molemmat kastuivat päältä, mutta turkin sisällä oli edelleen kuivaa ja lämmintä. Takkia ei pahemmin tarvittu ja pakkasetkaan ei haitanneet. Tessulla tosin lapsuudesta johtuen käytettiin alkuaikoina takkia (turkki oli hyvin ohut), mutta aikuistuessaan sekin sai hyvän turkin jolla pärjäsi. Mikään ei siis estänyt täysipainoista koiranelämää. Toki näistä koirista tuli lisälahjana sitten valtavat määrät koirankarvoja kaikkialle…
Sitten satuin katsomaan tänään BBC dokumentin koirien jalostuksesta ja näyttelyistä, siitä kuinka metsään on menty monilla roduilla. Mietin, että miten sattuikin osumaan juuri tänään tuo video kohdalleni. Ja jäin miettimään taas näyttelyiden tarkoitusta. On se kivää käydä näyttelyissä ja pokata palkintoja, mutta pitäisi muistaa, ettei näyttelyt oikeasti palvele jalostusta ja että viallisia koiria menestyksestä huolimatta ei pitäisi käyttää jalostukseen (ja viallisella en tarkoita jotain kippurahäntää tms vaan oikeasti elämän laatuun vaikuttavia vikoja). Näyttelyt ovat hauska harrastus ja jotka pitäisi ottaa leikkimielellä, vähän kuin missikisat. Niin, ettei koiran tarvitsisi kärsiä näyttelyiden takia, esim. turkkinsa puolesta. Harjakoirilla, meidän puutereilla tätä ongelmaa ei niin olekkaan (karvattomilla ehkä on, jos käytetään karvanpoistoaineita ym), vaikkakin kyllä noita turkkeja vähän säästelee kurasäällä. Mutta näillä onneksi turkki saa olla luonnollisesti kulunut latvoistaan. Pupulla on tuosta turkistaan enemmän harmia, kun takkukausi on pahimmillaan ja kun kylmät säät on tulossa. Takareiden lihakset on pahasti sään armoilla. Vaikka viime viikonloppuinen voitto tuntui makealta, niin onko sen hinta se, että koira ehkä kärsii parissa päivässä takkuuntuvasta tukasta, ajellusta takapäästä sekä ostatukasta, joka yrityksistä huolimatta on aina silmillä. Ja lisäksi se, että koira ei voi elää ihan normaalia koiranelämää tuon tukkansa kanssa… Mielestäni kauneus ja sen vaaliminen ei saa mennä koiran onnen edelle tai koirasta tulee esine.Ajatus aina välillä katoaa päästäni, mutta pyrimme jatkamaan normaalia elämää, koiran näkökulmasta ja turkki joko pysyy mukana tai ei. Näyttelyissä käymme, mutta se tulee varmasti näkymään ei niin täydellisenä turkkina, mutta onnellisena koirana.
Videolla on osa pätkistä suht hurjannäköistä (mm. epileptinen koira ym), mutta myös aivan loistavia kuvia koirista 100 vuoden takaa verrattuna nykypäivään. Siinä näkee miten metsään on menty… Suomessa käsittääkseni ei ihan noin rajusti kuin Briteissä, mutta suuntaus on ollut sama. Ohjelma on 6 osassa ja se on englanninkielinen. Pätkät kestää 10min.
Tähän vielä muutama kuva villakoirista ammoisilta ajoilta… Ollaanko kaukana tästä? Rakenteellisesti ei niinkään…
1700-1800-luvulta
Lisättävä vielä ei-ehkä-niin aiheeseen liittyen linkki, jossa aivan ihana parti-color eli kaksivärinen isovillakoira. Näitähän Suomessa kasvatetaan epävirallisesti lähinnä toy ja kääpiö koossa, mutta tuo iso on komea ja kaunis trimmi…
Luin yhdeltä keskustelufoorumilta kirjoituksiani. Joku oli kysynyt millainen isovillakoira on koirana, koska hänen koira ihanteensa vastasi 10 vuotiasta labbista. Minun muistoissanihan Pilvi oli rauhallinen isovillakoira verrattuna Pupuun… niin se aika kultaa muistot:
”Isovillakoira on koirana mukava, aika kaukana kumminkin 10-vuotiaasta labbiksesta (tämmöistäkin olen kaverilla katsonut). Pilvi menee pitkin seiniä ja kaataa kaikki, kun vieraita tulee, edelleen 7½-vuotiaana. Pilvi myös leikkii toisten koirien ja lelujen kanssa kuin pikku pentu. Toki nyt vanhemmiten ei jaksa enää niin kauaa, kuin nuorena. Muita isoja tuntien sanoisin, että leikkisyys seuraa isoavillakoiraa hautaan asti, edes 10-vuotiaana se ei muistuta 10-vuotiasta labbista. Ainoana koirana olleet isovillat on mielestäni olleet rauhallisempia luonteeltaan kuin Pilvi. Pilvi eli nuoruutensa kääpiö- ja toyvillakoirien kanssa ja kuvittelee olevansa yhtä pieni. Riehuminen on samanlaista kuin pikkuvilloilla oli, eli täysin kopioitua laumanjohtajilta.”
Yks takkuikäinen pestiin taas ja kuvattiin ja niin kaunis neiti tuli…
Ennen ja jälkeen
Jotenkin kuin äitinsä (Äipän kuva)
Tässä taas näkee eron vapaalla seisottamisella ja asetellulla…
Huomenna Pupun tukan avaus, jos saisi siitäkin yhtä kauniita kuvia. Tulossa myös kotisivuille harjakoirien turkinhoito-ohjeet, kuten villakoirilla jo on…
Haistelin yöllä kakan hajua ja mietin koiran vaan piereskelleen, kun ei ollut pyytänyt ulos. Aamulla klo 8 nousin ja ihmettelin missä Pupu on. Koirilla kun on öisin rajoitettu kulku, ne pääsevät meidän makkariin sekä keittiöön. Portti oli murrettu ja koiraa etsiessäni katsoin onneksi lattialle. Eteinen oli kuorrutettu ripulilla, sitä jatkui nauhana olohuoneen suurelle matolle asti. Paikka paikoin oli isompia seinälle nousevia räjäytyksiä. Koira itse makasi sohvalla(!eihän se sinne osaa mennä!) ja heilutti vain häntäänsä. Luulin, että koira oli ihan tilt ja kuivunut ja mietin jo seuraavaan siirtoa, että lähteäkkö tästä suoraan Viikin eläinsairaalaan. Hetken yritettyäni kutsua koiraa alas sohvalta, tajusin vetää sen pois siitä… Koira ei ollut vaan osannut tulla sohvalta alas!! Sohvalta päästyään koira oli oma reipas itsensä, lukuunottamatta kakalla kuorrutettua takapääntään, jalkapallojaan ja juoksuhousujaan. Ei siinä auttanut kuin heittää koira pihalle, pestä lattiat, kantaa matot pihalle ja pesuun sekä pestä koira.
Päivän aikana maha on rauhoittunut eikä koiralla enää ole mitään oireilua. Ruuaksi on saanut vain riisiä. Tiedän kyllä mistä tämä tuli. Pupu kun oli muutama päivä sitten syönyt taas niitä vaatteita ja kakannut pari päivää trendikästä Marimekko-raitakakkaa, niin suoli oli taas ärtynyt
Piti vielä laittaa kuva trimmausreissulta, kun Pupu sovitti hienoa syöntihuppua kasvattajan luona. Siinä oli sarvet ja kaikki
.
Ilo pääsi tänään Hesacuppiin turistiksi, koska kahtena edellisenä päivänä ei ollut jaksanut pidättää koko pitkää päivää. Koira kulki nätisti sylissä eikä ollut moksiskaan kentällä olevista pelaajista. Myöskään kovat kannustushuudot eivät hätkähdyttäneet koiraa lainkaan.
Tällä hetkellä kesälomailemme ja lomailen hieman myös blogista. Loman ajan päivittelen blogia harvemmin ja möllötellään pihanurmella enempi. Tosin ensi sunnuntain tulokset on tietty pakko laittaa. Kilpailu jännittää muutenkin yllättävän paljon, varmaan sen takia, että koiria on siellä niin vähän. Isovillakoiria 3 ja harjakoiria 12. Lisäksi mun on tuonne näyttelyyn laitettava koirat mökkiolosuhteissa. Arvaamatonta on, mitä järvivesi tekee turkeille noiden shampoiden kanssa. Ja kaiken päälle mun on vielä itse viimeisteltävä Pupu näyttelyyn, mitäköhän siitäkin tulee…
Joten kaikille hyvää kesää!
