Cityboyt

Posted on

Kun muu perhe halusi tennistä pelaamaan, minä nappasin koirat mukaan ja lähdin pikkuneidin kanssa lenkille uusiin maisemiin. Tenniskentät on melkein ”keskustassa”, joten pojat sai taas maistaa millaista on ihan ihmisten ilmoilla. Ihan kauheasti tuli koiria ja ihmisiä vastaan, mutta ihmeen mallikkaasti ohitukset silti sujuivat. Naomilla alkulenkin jalka nousi kivasti, mutta loppulenkistä näki, että oli ollut virhe ottaa se mukaan. Aurinko paahtoi ja lenkki oli kumminkin 40min minkä kiersimme. Matkalla kävimme ihan oikeassa koirapuistossa, kun ihan asutuksen parissa oltiin :D. No ei sinne onneksi muita koiria tullut, mutta sai koirat hetken kirmailla ja haistella uusia hajuja oikein kunnolla.

Kotiin tultua olikin vuorossa kanansiipiä, vähän jäisiä, viihdykkeeksi ja vähän ruuaksikin. Hupi on oppinut hotkimisen sijaan hyvän tavan syödä, kuten Pupu ja Naomi jo osaavat. Useampi kunnon puraisu ja sitten voi aloittaa syömisen. Mutta Jekku, voi hyvä ihme sitä, se vaan nuoleskeli, yritti pureskella ja taas yritti. Sillä kesti puolisen tuntia selvitä kanansiivestä, yhdestä, kun muut kadotti omansa kitaansa parissa minuutissa. Jopa Naomi on paljon näppärämpi kuin Jekku, se ei häviä ollenkaan Pupulle ja Hupille syömisessä.

Cityboyt ihan sivistyksen parissa

Alkulenkistä Naomin jalka nousi vielä reippaasti

Maalaiskoirat ihan oikeassa koirapuistossa.

Hupin hassu istumistapa. Se istuu aina takajalka suorana, kuten pennut.

Eikä taita reittä niinkuin Pupu tässä näyttää mallia.

Hupi syö kanansiiven tehokkaasti

Mutta Jekku ei vaan osaa…