Koirathan elävät meillä eläinlaumassa. 3 koiran lisäksi laumaan kuuluu 3 maakilpikonnaa, hamsteri sekä akvaario rapuineen. Meillä on myös ollut näiden koirien aikana marsuja, akaattikotiloita sekä hiiri. Pisimpään meillä on ollut Heka kilpikonna, vuodesta 1986 eli 22 vuotta. Julia kilpikonna on ollut 16 vuotta. Muut eläimet ovat tuoreempia.
Eniten koirat on tekemisissä kilpikonnien kanssa. Jos konnia käsittelee tai laittaa lattialle kävelemään on Pupu heti pusuttelemassa. Ilon lähinnä haistelee konnia kiinnostuneena. Naolle näytin tällä viikolla kädestä kilpikonnaa ja hetken haisteltuaan Naomi piti sitä vähintäänkin epäilyttävänä ja poistui mulkoillen paikalta. Uusien konnaterraarioiden rakennus on vielä kesken ja Pupu yltää työntämään päänsä Hekan laatikkoon. Muuten kiva, mutta jos siellä on konnalla ruokaa, käy koira popsimassa ne. Pupu haluaa selkeästi BARFfata, kun syö raakoja kasviksia 😀 .
Hamsteri taas viehättää eniten Iloa, tosin Ilo ja Pupu molemmat tungeksii jos teen jotain hamsteriterraariolla. Jos hamsteri laitetaan takaisin terraarioon, niin kauhea itku, että nyt se on siellä. Ilolla luulen metsästysvaistojen hieman nousevan pintaan jyrsijää katsoessa, Ilo kun on ainut meidän koirista, jolla on edes jonkinlainen metsästysvaisto. Muut lähinnä vain katselee esim. pihalla pikkulintuja. En ole päästänyt hasteria ja koiraa nenäkkäin, sillä edesmenneellä Kukka-hamsterilla oli tapana napata kädestä, sekä häkin pinnojen välistä, koiria nenästä.
Kalat ja ravut ovat kiinnostaneet vain Iloa, jonka näkee välillä seurailevan akvaarion tapahtumia. Kerran Ilo on kopsauttanut päänsä akvaarion lasiinkin kun hypähti kalojen perään.
Kaiken kaikkiaan, eläimet elävät rauhallista rinnakkaiseloa, joka johtuu ehkä eniten siitä, että muut kuin koirat, elävät omissa yksiköissään, akvaarioissa ja terraarioissa. Ja eläimet ovat hyvin vähän tekemisissä toistensa kanssa. Otuksista löytyy tarkempia tietoja kotisivuiltamme LINKKI KOTISIVUILLE.
Nelivarvaskilpikonna Julia Ilon syynissä.
Aina pitää pussata kun saa tilaisuuden… Tunisiankilpikonna Heka ja Pupu.
Rescue nelivarvaskilpikonnamme Pertti.
Syyrialainen hamsteri Yoda peilailee.
Yodaa oli vaikea kuvata, koska sitä kiinnosti suunnattomasti sen valtakuntaan tullut kamera.
Todella kiva nähdä kuvia ja lukea tarinaa koirista muiden lemmikkien kanssa. Meillä nämä puudelit ovat monena päivänä viikossa tekemisissä kissojen, iguaanin ja maakilpikonnien kanssa. Erityisesti yhteiselo iguaanin kanssa on uskomatonta katsottavaa. Koirat ja Örkki-iguaani kohtelevat toisiaan hyvin välinpitämättömästi (Örkillä on siis asunnossa vapaana, kun joku on paikalla). Joskus ruokaa laittaessa huvittavaa, kun 4 isovillistä, iguaani ja 3 kissaa pyörivät kaikki jaloissa. Edesmennyt keskikok.villakoirani tutustui myös rottiin ja rottani usein nukkui sohvalla käpertyneenä villikseni karvoihin. Kun rotista aika jätti eikä uusia enää hankittu, oli todella surku katsoa kuinka koirani yritti haistella minne kaverit on menneet. Nämä isot eivät olekaan elelleet jyrsijöiden kanssa. Hyvää syksyn jatkoa!
Olipas ylläoleva tekstini hyvää suomea 🙂
Heippa! Pitihän se hieman tehdä tutkimustyötä näin fysiikantunnilla ja tulla ihmettelemään kotisivujen jälkeen blogiakin. Tuo koiran ja kilpikonnan yhteiselo hieman alkoi naurattaa, koska ensimmäinen koirani (vehnäterrieri) löytyi kertana eräänä serkkuni kilpikonna suussa. Ei malttanut odottaa, että konnasta tehdään soppaa.
Ehkäpä jatkan lueskelua, kun ei tämä koulunkäynti tänään tahdo upota.
Rapsutuksia kaikille karvaisille söpöläisille.