Forssan näyttely

Posted on

Saapuminen näyttely alueelle ei luvannut hyvää. Uni oli aivan riemuissaan ja sekosi täysin aluksi. Olin jo aivan varma, etten saa näyttelypaikalla koiraa kuriin, että se on nyt jotenkin yhdistänyt riehumisen ja näyttelyn. Mutta kappasvaan, viime aikojen harjoitukset oli jääneet päähän ja koira muisti taas miten juostaan ja seistään. Kehässä koira alkoi olla jo oma itsensä, hieman taisi vielä varmistella meikäläisen liikkeitä, kun ei ihan vapautuneesti mennyt, mutta yhtään kohtausta ei saanut 🙂

Taitaa olla viimeisiä näyttelyitä, missä pystyn tämän mahan kanssa juoksemaan. Nytkin olen kipuillut illan jalan kanssa. Saa nähdä miten Ristiina 31.7 ja Rantasalmi 1.8 onnistuu, onneksi vapaaehtoisia viejiä on jo ilmottautunut. Haluisin Unin vielä elokuun lopussakin Kaivarin näyttelyyn, mutta saapa nyt nähdä 🙁

Tuomarina oli Karen Bergbom

Miellyttävä luonne. Hyvä koko. Hyvä pää mutta kuono voisi olla vähän pidempi ja alaleuka vahvempi. Hyvä rakenne ja riittävä luusto. Hyvä takaosa. Voisi olla hieman lyhyempi. Liikkuu melko hyvin, hieman korkea etuaskel. Kaunis karva ja väri.

ERI, NUK-1, PN-3 vara-sert

LISÄÄ KUVIA TÄSTÄ LINKISTÄ

dsc_3689.JPG
Uni selkeästi pyörittelee silmiään ja häpeää emäntäänsä, joka selittää jotain Lauran kanssa…

dsc_3780.JPG
Kaunis tyttö! Että siinä riittää edelleen tuota karvaa…

dsc_3783.JPG
Askel venyyyyyyyy

dsc_3712.JPG
Unin veli Oliver (Scarpebox Primavera Fortuna)