Kokeilin tänään pihalla pitää Pupulla kevyttä Wilman vanhaa hihnaa kulkemassa perässä. Pari kertaa Pupu aikoi liueta paikalta uhomaan kutsun kuullessaan, mutta sitten huomasi ettei pääse karkuun ja saa hirmu kehut. Illallakin pidin hihnaa ja hyvin toimi, koira ei selkeästi huomaa hihnaa mutta alkoi nyt ymmärtää, että kun sanotaan, niin on toteltava ja siitä saa vielä palkkaa.
Illalla otin ihan extempore esine etsinnän alkeita. Oli hämärä muistikuva Koirakoulu-kirjasta. Riehuin pallon kanssa, jätin Pupun tolppaan kiinni, kävelin vähän matkaa ja näytin palloa ja heitin sitä ilmaan. Toistin saman vähän kauempana ja kolmannella kerralla jätin maahan. Pupu ei meinannut millään käsittää, että pallon voi hakea vaikkei se liiku. Toistin homman kolme kertaa ja vihdoin koira hoksasi mitä pitää tehdä, etenkin kun palkintona oli sitten tuodun pallon heitto. Eihän isovillat pk-lajeihin pääse, mihin esine etsintä kuuluu, mutta koiran kanssa on hyvä touhuta kaikenlaista, saa hyvää pohjaa muulle koulutukselle. Nytkin tuli hyvää harjoitusta tuon perässä raahaavan hihnan kanssa. Pupu kun menee pallon kanssa kierroksille, niin nyt sai silitettyä koiraa eikä se sinkoillut innoissaan sinne tänne.