On se helppoa noiden aikuisten harjakoirien turkin kanssa. EN kyllä olisi vuosi sitten uskonut sanovani näin Ilon turkin kanssa. Nykyään harjakoirat tarvitsee pesu 2-3 viikon välein ja siinä välissä ne voi kerran avata vähän takkusuihkeen kanssa. Ja silti takkuja ei ole muutamaa myttyä lukuunottamatta. Ja vaikka turkkia välillä kaltoinkohtelisi karstan kanssa, se ei näy turkissa mitenkään.
Tänään pesin Ilon, enkä muista milloin olen sen viimeksi pessyt. Yksi takku löytyi jalasta ja sekin aukesi ilman mitään tuskailuja. Ilon väri on muuttunut hyvin tummaksi hopeiseksi ja turkki on mukavan karkeaa nykyään (entiseen pumpuliin verrattuna). Kaulakarva kasvaa tuskaisen hitaasti ja kaiken päälle ihan eri värisenä eli paljon mustempana, no toivoa on että se siitä haalistuu, kun pituutta tulee. Kroppaa Ilo on kivasti saanut lisää, tosin vyötärön ympärystä on ehkä vähän liikaa… Mutta on sitä hauskanpestä, kun on tommonen kirppu, kun on nyt viime aikoina laittanut noita isoja koiria.
Ensi vuonna sitten Ilokin pääsee taas kehiin, mutta tajusin, että Ilohan täyttää 2 vuotta eli alkaa kilpailemaan Naomin kanssa samassa luokassa. No onneksi on pojat innostuneet kouluttamisesta ja esittämisestä, niin saa varmasti apuja kehiin.
voi että ilo on söpö 🙂 haluaisin sen ilon hymyn nähdä 🙂