Olimme yötä Lappeenrannassa, kun Jekku ja Hupi oli eri päivinä. Hupi maalaispoika ja  Jekku sai siis kokea hotellielämänkin. Ihan turhaan pelkäsin etukäteen, pojat toimivat mallikkaasti. Hotellin pyöröovi ei pelottanut ja sitä opittiin nopeasti käyttämään, hissit oli ok. Hotellin käytävillä kulki aika paljon koiria, varmaan useampi näyttelyn vieras. Nekin ohitettiin mallikkasti, mitä nyt Jekku puhkui bokserille ja bokseri ei ihan tykännyt, mutta ohi päästiin silti. Yksin olot mm. ruokailujen ajan koirat oli omissa näyttelyhäkeissään ja sitruunapanta kaulassa varmuuden vuoksi. Mutta ihan hiljaa ne siellä kuullosti olleen ja raukeina aina heräsivät kun tulimme. Kai tuo näyttelypäiväkin oli väsyttänyt. Ja iltalenkki jännittävässä Lappeenrannan keskustassa aivan uusien hajujen maailmassa. Tiet oli kyllä kaameat ja juuri kauniina kehässä loistanut Jekku, oli yltä päältä ravassa. Hupilla on, ainakin vielä, armollinen väri, koska siinä kura ei näy.

Mutta ihmeen mutkattomat pojat oli koko reissun, etenkin Hupia ihmettelin. Se on meillä pennuista vähiten kulkenut, kun ei ole ollut pentunäyttelyitäkään koko talvena ja pojatkaan ei enää harrasta jalkapalloa, joissa treeneissä muut ovat pentuajan kulkeneet kuulemassa kannustushuutoja ja ihmisten erikoista käytöstä. Silti Hupi toimi kuin maailman matkaaja, yhtä vaivattomasti kuin pennusta asti mukana kuljetettu Jekkukin. Automatkat nukkuivat omissa häkeissään, hotellissa ei pissitty kokolattiamattoja eikä ihmetelty mitään uutta vastaan tulee ja näyttelypaikalla Hupi oli kuin kotonaan…

Kurainen lappeenranta… Hetkessä hävisi Jekun kauniiksi laitettu turkki.

Rentoa elämää hotellissa.

Hupi nukkui yön kassissa.