Huppista heijaa mikä näyttely (Järvenpään näyttely)

Posted on

Tänään suuntasimme Järvenpäähän tämän vuoden ensimmäiseen ulkonäyttelyyn. Tuulessa ja auringon paisteessa sain Unin leikattua ainakin välttävästi, koska tuota mustaa turkkia on mahdoton kunnolla nähdä noissa oloissa. Jotenkin vaan tuntuu, että turkki on venähtämäisillään pois muodosta. Sitä on niin paljon joka suuntaan, etten kohta tiedä mistä pitäisi ottaa. Unilla oli myös virtaa aivan liikaa ja kehässä menikin sitten hyvin vauhdikkaasti. Tuomarikin pyysi kahteen kertaan rauhoittamaan/komentamaan koiraa, jotta hän näkisi liikkeet. Lopulta kolmannella kierroksella sain Unin kulkemaan hieman hillitymmin, että etujalatkin pysyi maassa. Hampaiden näytössä ei Unilla ole enää mitään ongelmaa ja seisotus onnistuu aina upeasti, nyt vaan kun saataisiin juokseminen kulkemaan hillitymmin. Uni sijoittui toilailuistaan huolimatta paras narttu 4:ksi ja sai vara-sertin.
Kehän jälkeen Uni sekoili kehänlaidalla siihen malliin, että sai Rescon näyttelyhihnansa keskeltä poikki! Ei siis mistään lukon kohdalta tai että olisi purrut tai mitään. Ihan vaan sanoi naps keskeltä hihnaa. No onneksi Uni tuli välittömästi luo, kun pyysin. Se ei tainnut tajuta hihnan puuttumista. Ostin sitten lähtiessä Unille uuden hihnan, tällä kertaa nahkaisen, että kestäisi ehkä enemmän.

Pupu nyöri sisko Doris sai viimeisen sertinsä ja valmistui tänään Suomen muotovalioksi! Aivan upeaa, Suomen ensimmäinen nyörivalio. Tästä jäin miettimään, että pitäiskö sille Pupullekkin jossain välissä hakea ne kaksi  puuttuvaa sertiä, siinä on vain pieni mutta matkassa, kun Pupulla ei ole turkkiakaan 😀

Tuomarina oli Unto Timonen

Kaunislinjainen juniorinarttu, tyylikäs pää, kaunis kaula ja ylälinja, ikäisekseen erinomainen rungonmuoto, hyvä luustoiset raajat, hyvä hännänkiinnitys. Kauniisti kulmautunut takaosa. Liikkuu tyylikkäästi ja joustavasti. Etuliike täytyy vielä kasaantua.

ERI, JUK-1, PN-4 vara-sert

KUVIA NÄYTTELUSTÄ TÄÄLLÄ

dsc_2451.JPG
Unilla oli hyvin vauhdikas päivä tuulisessa säässä.

dsc_2455.JPG
Hetkittäin mentiin edes kohtuullisesti.

dsc_2544.JPG
Scarpeboxit vierekkäin. Uni osaa kyllä aina seistä (onneksi) ja kuvassa myös uusi muotovalio Doris.