Kyllä sitä on taas saanut pyöritellä päätään kiihkeiden näyttelyihmisten kanssa. Mutta sitä enemmän yrittää pitää itsellä jalat maassa ja muistaa sen, miksi ne koirat on meillä. Ei niiden näyttelyiden ja tittelien takia, vaan ihan lemmikkinä. Näyttelyt on kiva harrastus ja tyydyttää kilpailuviettiä. Näyttelyt on enemmän tärkeitä ehkä kasvattajille, koska tittelivanhempien pennut saa paremmin ja ehkä paremmalla hinnalla kaupaksi, mutta ihan aikuisten oikeesti, tittelit ei takaa, että koira olisi mitenkään erinomainen rotunsa edustaja. Koiranäyttelyt on kumminkin missikisat, joissa vaikuttaa esittäminen, esiintyminen ja esittäjä ja kuinka paljon on valmis panostamaan ja kiertämään näyttelyitä. Melkein minkälaisen koiran vaan voi saada valioksi, kunhan vain kiertää vuosikausia kaikki mahdolliset kissanristiäiset ja joskus lainaa sille ehkä paremman esittäjänkin. Huono koira loistavasti hoidettuna ja hyvin kehätreenattuna, voi viedä paikan siltä paremmalta. Onneksi jalostukseen oikeasti vaikuttaa terveystutkimusten tulokset ja koiran luonnekkin.

Itse tykkään panostaa näyttelyihin, sillä koska tykkään niihin mennä, en halua maksaa turhasta. Niinpä yritän laittaa ja esittää koiran vimpan päälle, mutta toisaalta, jos puntarissa on koiran koiramainen elämä, vastaan näyttelyvaatimukset, esimerkiksi turkin suhteen, pyrin valitsemaan keskitietä, mutta silti se koiran hyvinvointi menee aina edelle. Tänäänkin teimme aamulenkin kaatosateessa ja kuraisella tiellä, vaikka tiedänkin, että se hiekka siellä turkissa ei ainakaan paranna sitä.

Tein Unista hauskan kuvan, millainen Uni voisi olla tulevaisuudessa, ”kotileikkaus” joka käy myös kehiin. Pupullakin tykkäisin tuosta, mutta Pupun väri on niin kirjava tuossa mallissa, että se saanee olla vielä paljaspeppuna.