Huvittaa kyllä katsoa meidän koiranruoka tynnyriin. Ennen aina ajattelin, että olisi hienoa, jos kaikki söisivät vaan samaa. No nykyään en edes pyri moiseen, tämmöisen lauman kanssa se ei yksinkertaisesti onnistu. Kekulle hain tänään oman pussin sitä virtsakivivaivaisen ruokaa ja heitin yhden pikkupussin tynnyriin lisää :D. Lisäksi siellä on Hupin kaksi pussia, Naomin ja Pupun pussi ja pohjalla aikuisten ruokaa isosta säkistä. No kunhan nuo on nyt syöty, niin Naomi ja Pupu siirtynee samalle yhdelle sapuskalle, eikä tarvitse enää ruokaa laimentaa jollain toisella.
Samalla kun pusseja järjestelin tarkistin Hupin annostusta. Käsiin kun on alkanut tuntumaan, että olisi hoikistunut. Olinkin jo vähän lisännyt ruuan määrää, mutta en näemmä tarpeeksi. No nyt tarkistin annoksen ja poika saa isompaa annosta. Itse pidän pussin kylkiä ohjeellisina ja sillä yleensä aloitetaan uudella ruualla. Jos koira alkaa tuntumaan pullukalta tai laihalta, niin lisään tai vähennen ruokaa tarpeen mukaan. Meillä osa koirista kumminkin on sen verran aktiivisia, ettei niille normiannokset ihan riitä.
Nyt pitäisi miettiä mihin ruokaa yritettäisiin siirtyä. Hankalimpana on Pupu, jolla on viljoista tullut vaatteiden popsimista (ilmeisesti närästyksestä johtuvaa) ja harjakoirat joiden silmät alkaa herkästi valumaan joistain ruuista ja sitten on rumat oranssit silmän aluset. Pitänee itse selata blogia taaksepäin mitä on syöty aikanaan ennen tuohon Acanaan siirtymistä. Ainakin BritCarea ovat syöneet ja ANF:ää…
Nyt ruokina siis Jekulla Royal Caninin Urinare (nappulat ja purkkiruoka). Tää Jekku syö nyt pari viikkoa ja sitten palaa normaaliin ruokavalioon. Tuo eroaa norminappulasta vain että proteiini ym pitoisuudet on säädetty niitä kiviä sulattavaksi tai jotain sinnepäin :D.
Pupu ja Naomi syö nyt pois tuota Acanan viljatonta Wild Prairie ruokaa, jonka varmuuden vuoksi laimennan toisella nappulalla (50%-50%). Nyt on laimennuksena ollut ihan ruokakaupan Friskies, joka on aikasemmin molemmille sopinut ja Naomille erityisesti, mutta joka yksinään on ihan liian laihaa ja huonoa.
Hupilla on kasvattajalta saatua Virbacin penturuokaa ja Acanan penturuokaa, näitä Hupi saa myös 50%-50% suhteella. Kaapissa on myös Orijenin penturuoka, jonka ajattelin myös syöttää noiden perään samalla tyylillä, puolet ruuasta. Varmaan kun nuo loppuu, niin ostan saman merkin penturuokaa, kuin mitä nyt sitten aikuisille päädyn ostamaan.
Tällä hetkellä Hupi ja Jekku syö 3 kertaa päivässä. Jekulle tuo elukkalekuri suoitteli tuota pienempiä annoksia usein, nyt toipumisviheessa. Aikuiset on syöneet aiemmin kerran päivässä, mutta harkitsen nyt pitäisikö sittenkin siirtyä kahteen ruokaan… Toisaalta sanotaan, että koiraeläimille on luontaista vetää kerta-annoksena isoja määriä ja monien koirien sopivan painon pitämiseenkin se näyttää auttavan. Nappuloita ei suositella isoille koirille isoa määrää kerralla (kiertymäriski), mutta Pupu leikattuna syö pientä annosta muutenkin. Laihiskoirillekkin on kivempi saada kerran päivässä maha täyteen, kuin muutama hippu pari kertaa päivässä…
Järkyttävää on, että aika juoksee hirveää vauhtia. Hupi täyttää sunnuntaina 12 viikkoa ja ensimmäinen rokotuskin on edessä torstaina. Kääk, juurihan se meille tuli!
Joku yrittänee selkeästi sinisilmäisenä kertoa, että ei ole saanut koskaan ruokaa (vaikka desi menikin äsken huitasemalla).
Akvaario sai lisää kasveja. Pieni ärrieri tosin ehti harventamaa muutamaa akvaarioon laittoa odottavaa melalehtipuskaa… Hirveänä himotuksena on saada isompi akvaario, mutta mistä sille tila 😀