Joulu saapuu ja blogikin ehkä hiljenee hieman joulupäiviksi (tai sitten ei). Itse olen saanut ihanaisen flunssan. Lahjan tuojat on hypitty nyt muussiksi tai yllättävän hyvin se meni. Pikku koirat sai vaeltaa vapaana, ne kun ei suurtaa ongelmaa aiheuta mutta isot koirat pidin joko vierelläni makaamassa tai portin takana. Yllättävän hyvin kahdelle puupäälle on mennyt kaaliin, että kun sanon maahan ja paikka, niin siinä sitten ollaan ja pysytään. Toki karkausyrityksiä yritettiin mutta huonolla menesteyksellä. Nopeasti koirat rauhoittuvat alun täydellisestä sekopäisyydestä.
Koiria on nyt ruokittu normisti poiketen useampi päivä. Eli ovat saaneet kasviksia, riisiä ja raakaa lihaa. Pupun korvat näyttävät paljon paremmilta ja koko vartalo rapsutus on vähentynyt 90%.Muutkin koirat on nyt syöneet samaa, eivätkä ole yhtään valittaneet 😀 . Ruuan määrää on vaan hyvin vaikea arvioda, mutta olen lähtenyt tuosta BARF määrästä eli 2-3% koiran painosta. Määrä on aika lailla sama kuin kuivilla nappuloillakin. Jouduin ostamaan uuden kattilankin, koska meillä ei ollut noin isoa. Ja pari rasiaa, että saan soossit jääkaappiin. Ohje on suunnilleen tämä:
3L vettä
6dl riisiä
puoli kattilaa kasviksia ja marjoja (mitä nyt kaupassa halvalla on, nyt on ollut parissa eri satsissa: kesäkurpitsaa, parsakaalia, kukkakaalia, salaattia, lanttua, naurista, pinaattia, herneitä)
½dl pellavansiemenrouhetta
Keitellään vajaan tunnin verran, että kaikki pehmeää.
Hiivaongelmaisella, kuten tuo Pupu taitaa olla, pitää välttää kaikkia tärkkelyspitoisia makeita eli porkkanaa, omenaa jne. Kuppiin tuon puuron lisäksi laitan raakaa lihaa, kalaa, kananmunaa jne, mutta nämä kaikki raakana (järvikalat pitää pakastaa matojen takia pari kuukautta). Kananmuna annetaan kuorineen, niin että kuoret on aivan murskana (kalkkilisä). Olen nyt lisännyt ruokaa ennen tarjoilua karpalojauhetta (hiivaa hillitsemään), Multidog vitamiinia painon mukaan sekä lorauksen öljyjä (rypsi, auringonkukka, pellava, hamppu tai esim. valmista Nutrolin öljyä). Tuo Multidog saattaa olla vähän turha, sillä jos ruuan koostaa oikein ja tarkastaa kalkin ja fosforin suhteen, niin mitään lisiä ei välttämättä tarvitse. Meillä syödään kaksi kertaa päivässä ja kerta annos on tämä:
Pupu
1 dl puuroa
1dl lihaa
Uni
2dl puuroa
1dl lihaa
Naomi
0,75dl puuroa
0,75dl lihaa
Ilo
½dl puuroa
½dl lihaa
Määrät ei ole ihan millin tarkkoja, mutta sinnepäin. Unilla pidän lihan määrää alhasempana vielä, kun kun kasvaa, ettei liian vahva ruoka saa jalkoja vääntymään.
Laskeskelin tuossa mitä tuo ruoka maksaa ja sain hinnaksi 3-4e päivä, eli suunnilleen sama mitä maksaa meillä noin 60e kieppeillä olevilla kuivamuonilla syöttäminen (ja kun lisään niihinkin sen raa’an lihan ja öljyt vielä lisäksi). Kaupan valmiilla koiran raaka/puuroruokinnalla ruokinta maksaisi vähän enemmän (NEU, Puhti, Murre-Mix jne). Tuo 5L kattilallinen kestää meillä useita päiviä. Nyt mennään näin ja katsellaan miten jaksaa noita ruokia vääntää, koska onhan nappularuokinta ihan ehdottomasti helpointa tälläisellä koiramäärällä.
Paljon hyvää infoa kotiruokinnasta on TÄSSÄ LINKISSÄ.