Joulu tuli ja meni. Pakettien kimpussa oli kolmen pojan lisäksi 3 koiraa. Neitejä tuntui kiinnostavan paketit yhtä paljon kuin lapsiakin. Etenkin kun jokaiselle löytyi oma, mehukas, paketti :D. Paketit vaihtoivat omistajaa, mutta kaikki saatiin lopulta avattua lasten avustuksella. Nyt onkin pari päivää jäystetty vuorotellen herkullisia luita. Tietenkin eniten kiinnostaa kaikkia kolmea vain yksi luu, se joka on jollain muulla kuin itsellä!
Innokkaita koiria ja poikia pakettien kimpussa
Naomi näyttää miettivän millä ihmeellä saa luun Ilon ja Pupun välistä. Sinne ei ole pomollakaan asiaa, koirilla se jolla on ruokaa, saa pitää sen, oli sitten alempi tai ei.
Muuten joulun aikana mietin näitä minulle eksyneitä koiria… Että miten ne sopii minulle ja pitäisikö tulevaisuudessa miettiä muuta rotuvalintaa.
Isovillakoira: Kokemusta kahdesta, molemmat isoja hössöjä. Tämän hetkisessä valtava kapasitetti työkoiraksi, mutta en saa jotenkin hyödynnettyä sitä. Muuten ihana rotuna, oppi nopeasti sisäsiistiksi ja on muutenkin oppivainen. Valuvikana meidän koirissa on hyppiä vieraat muusiksi 😀 . Näyttelykoirana ihana, mutta erittäin työläs. Turkki vaatii isoa sitoutumista, joskin rakastan laittaa noita turkkeja.
Harjakoirat: Kokemusta kahdesta. Minulle ehkä sopivampi rotu kuin esimerkiksi pienet villakoirat. Pieniin villoihin verrattuna paljon hillitympi eikä niin herkkähaukkuinen. Sisäsiisteys puutteet ja merkkailu tuntuu olevan aika lailla rotuominaisuus (kuten pikkuvilloillakin), enkä tykkää siitä asiasta ollenkaan. Harjakoiran pennun kanssa arpapeliä saisiko koiraa koskaan sisäsiistiksi. Lisäksi rodun sisällä vaihtelu suurta, jos haluaa näyttelykoiran, siis edelleen arpapeliä onko liian suuri/pieni, tuleeko hampaita. Lisäksi harjakoiran näyttelyttäminen, on silkkaa arpapeliä, tykkääkö tuomari isosta, pienestä, nakusta, puuterista, pitkästä, pätkästä, kaunisliikeisestä, kaunispäisestä jne… Ja kun näyttelyissä kehässä pyörii kerralla 50-100 koiraa (isovillakoirissa lähes aina vajaa 20 koiraa), niin kilpailu on kovaa. Ilo ja Nao eroaa kuin yö ja päivä. Naomi ulkonäöllisesti sekä luonteeltaan minusta täydellinen, rauhallinen, hillitty, sisäsiisti, turkin laatu jne, ehkä kaipaisi ripauksen Ilon tärppästikkeliä. Ilo on lähes täydellinen, luonne on mahtava ja tempperamenttinen, mutta se sisäsiisteys (eilen taas yön jäljiltä maton pesuun vieneenä…). Lisäksi Ilo kaipaisi minusta sentin pari lisää korkeutta pärjätäkseen isojen harjakoirien keskellä. Ja rakastan näitä turkkeja. Aikanaan sanoin coronet-marsustani, että haluan sen turkkisen koiran, nyt on, kaksin kappalein… Ihanaa, ei tarvii föönata suoraksi ja muotoilla (ja se muotoilu katoaa parissa viikossa).
Haaverotuina, erityisesti ulkonäön perusteella ja osa luonteenkin on silkkiterrieri ja amerikancockerspanieli, nämä semmoisina mahdollisina rotuina. Silkkihän meillä oli aikanaan kuukauden sijoituksessa, kunnes ei tullut Roosan kanssa toimeen. Ja jenkkikin taitaa karvata hieman liikaa siihen verrattuna mihin on totuttu. Ikuisena haaveena on tietysti afgaani, joka yhdistää isovillakoiran ”oikean koiran koon” sekä harjakoiran turkin, mutta en tiedä uskallanko koskaan tämmöistä ottaa. Afgaanissa kun ei minusta ole vedä-kaljuksi -optiota, kuten villakoirassa… Niin ja pieni (valkoinen) toy on jostain masokistisesta syystä kummitellut haaveissa (masokistisessa siksi, että pissavarmuuta ei välttämättä olisi, valkoine on arkaväri ja lisäksi tulee villakoiran muotoiltava turkki). Kuten näkyy, turkkikoirat, haaveissa roikkuvat. Eihän sitä koskaan tiedä mikä on sen seuraavan koiran rotu ja milloin semmoinen meille pamahtaa, mulla on ollut tapana tehdä aika äkkinäisiä ratkaisuja, ainakin viimeisen kolmen koiran kohdalla (eikä oo kyllä tarvinnut katua) ja niin tais olla edellisten kolmenkin kohdalla 😀 .
No tänään otin neideille tokoa pitkästä aikaa. Pupulla lähinnä herättelyä vanhasta oppimasta. Seuraamista, luoksetuloa eteen, sivulletuloa. Lisäksi Pupun omasta toiveesta noutoakin, neiti haki tuolilta kapulan, jonka olin sinne laittanut odottamaan. Koira oli erittäin innokas ja toimi todella hyvin. Noudossa tullessa kapula vielä tippuu, jollei ole tarkkana.
Ilolle otin ihan alkeita eli sivulletuloa, paikalla pysymistä ja luoksetuloa. Neiti on vaan niin nopea, että ehtii tehdä miljoona asiaa, ennen kuin ehdin reagoida. Ja lisäksi kouluttaessa koira viettää 50% ajastaan kaikki neljä jalkaa ilmassa 😀 . Mutta nopeaa oppimista, jos vaan ehdin naksulla merkata oikean toiminnan.
Naomille otin myös alkeita eli istumista, sivulletuloa, luoksetuloa sekä paikalla pysymistä. Sekä ihan hitusen seuraamista. Naomi on todella innokas oppimaan, mutta aikuisena koirana tuskastuu, kun ei ymmärrä mitä pyydän. Naomi meinaa lopettaa hommat siihen, mutta pienellä kannustuksella yrittää ja yrittää. Naon ja Ilon välillä huomaa selkeän eron aikuisen ja nuoren koiran ajatuksista. Ilo yrittää ja yrittää hirmuisella tarmolla 110 liikettä sekunnissa, Naomi yrittää muutamaa, jos ei tehoa, niin sitten voi katsoa kostein silmin emäntää, jos ne makkaran palat tippuisi siten 😀
Sanoisin, että jokaisesta näistä saisi myös hyvän toko koiran, kaikilla on valtava halu tehdä töitä herkkujensa eteen. No katsotaan,päästäänkö koskaan sinne asti 😀
Blogiasi on hurjan kiva lukea. Melkein päivittäin sen käyn kurkkaamassa. Tapasi kirjoittaa on mukavaa luettavaa ja kuvat aina onnistunut lisä blogiisi. Jatkathan samaan malliin:)
Tuosta sisäsiisteydestä. Minulla on itselläni paljon toy- ja kääpiövillakoiria sekä kotona että tuttavapiirissä. Olen harrastanut rotua kymmenen vuotta ja täytyy kyllä todeta, että villakoira oppii hyvinkin nopeasti sisäsiistiksi. Luulen, että sinulla on ollut vain kehnoa tuuria pienten villojesi kanssa, sillä villakoira ylipäätään on perussiisti rotu, jonka rotuominaisuuksiin ei kuulu pissiminen sisälle, etenkään nartuilla:)