Ilo aloitti juoksunsa vuorostaan odotetusti, edellisestä onkin jo puoli vuotta, joten Ilo menee ihan kivassa rytmissä. Harjakoirien juoksuja on vaikea huomata, ne pitää hoksata pienistä merkeistä, sillä verta ei tule lattialle asti. Nytkin Ilo sai paria päivää aikasemmin kiljumiskohtauksen, sellainen sillä on usein juoksun alkaessa. Pari päivää tästä, niin huomasin, että oli jotenkin nyhjä ja tarkastettuani alapään sain huomata, että juoksu on alkanut. Naomi varmaan aloittaa tähän perään, kuten ainakin aikasemmin.
Ilon juoksuihin liittyy yksi hyvin pirullinen piirre, nimittäin sisäpissailu! Taas olin aamulla haistavinani, että johonkin oli pissattu. Illalla sitten löytyi yhdet pissat SOHVALTA! Läikän koko oli sitä luokkaa, että syyllinen voi olla vain Ilo. No Ilo sai taas vähäksi aikaa pöksyt jalkaansa ja keittiön portti taas tukittiin. Eli Ilo ja Naomi ei pääse portin kolosta vapaasti kulkemaan asunnossa, kuten tähän asti. Nyt nekin saa olla yksin ollessa keittiössä.
Ilo:
eka: 4.6.2008, 6kk
1.12.2008
30.4.2009
2.11.2009
7.5.2010
Naomi:
7.9.2008
19.4.2009
6.11.2009