On se reipas tyttö. On syöty ja nukuttu ja ulkona käyty monta kertaa pissalla ja kakalla… Pihalla neiti nappailee puiden lehtiä suuhunsa ja pinkoo kovaa vauhtia. Pissan jälkeen potkiskelee perään kuin isommatkin koirat :oD Itseasiassa on tehnyt vain kerran pissat sisälle, mutta ehtiihän tuota. Ruokakin maistui, kaikkea ei kyllä jaksanut. Tärkeimmän oppinsa on jo oppinut, se ei enää häiriinny lasten liikkeistä. Aluksi pyrki lähtemään uniltakin liikkeelle, mutta nyt nukkuu jo tottuneesti vaikka ihmiset liikkuu ympärillä. Pojille on myös annettu ensimmäinen ehto, koiraa saa paijata vain kun kaikki 4 tassua on maan kamaralla.
Kun pojat katsoivat pikkukakkosta Pupu pötkötti ensin poikien keskellä ja sitten laittoi pään Leevin selkään. Kai siitä tuli tuttuuden tunne, kuin olisi oman pentulaumansa kanssa nukkunut…
Voi taju miten ihana! suklaapupu =D