Kotkan näyttelyn jännitys

Posted on

Lähdin tänään jännityksessä kohti Kotkaa. Minua suorastaan pelotti, miten Jekku käyttäytyy. Pelkäsin, että se keksii taas, että tuomari ei saa koskea häneen ollenkaan, kuten viimeksikin. Varsinkin kun kyse ei ole pelosta, vaan poika on vaan keksinyt, että häneen ei kosketa. Tarkoituksella otin nyt pöydän mukaan ja pidin odotusajan pöydällä ja muutama kävi onneksi kopeloimassa Jekkua etukäteen, niin sai poika tuntumaa. Onneksi meidän luokassa oli toinenkin koira, niin ehdin saada Jekun pöydälle toisen arvostelun aikana ja tuomari saneli toisen koiran arvostelua ihan vieressä. tarkoituksella palkkasin Jekkua pöydälle ja kummasti lihapullakin maistui, kun poikaa oli pidetty vähän nälässä. Kun tuomari kääntyi Jekun puoleen ja pidin tarkoituksella hihna löysällä, jotta koira sai vapauden kohdata itsenäisesti ja tadaa, Jekulla ei ollut mitään ongelmaa 😀 . Söi lihapullaa ja tuomari sai kopeloida rauhassa. Tuloksena oli ERInomainen. Heti perään oli ikäluokan kisa ja Jekku voitti ikäluokkansa ja saimme SA:n ja pääsimme jatkoon.

Kun poistuin kehästä, oli tunne sanoinkuvaamaton, kaikki se jännitys karisi pois ja tuli helpotus, ei koira ollutkaan pilalla. Lopulta Jekku oli toiseksi kaunein uros ja sai vara-sertin ja vara-cacibin. Nämä jaetaan sen takia, että jos ekana ollut diskattaisiin, niin serti siirtyisi Jekulle. Vara-cacib (eli kansainvälisen sert, näitä kun kerää 4 kolmesta eri maasta, kolmelta eri tuomarilta valmistuu kansainväliseksi valioksi) muuttuu oikeaksi cacibiksi vain jos sen saanut koira onkin jo kansainvälinen muotovalio, mutta sitä ei ole vahvistettu, tässä tapauksessa ei ollut niin, eli varoihin oli tyydyttävä, ei niillä mitään tee, mutta kivoja oli silti 😀

Tuomari:Dupas Jean Jacques, Ranska

Exellent size, well balance. Beautiful head and balance. Very good ears. Exellent body. Nice angulation. Beautiful movement. Exellent coat.

Erinomainen koko, hyvin tasapainossa. Kaunis tasapainoinen pää . Erittäin hyvät korvat. Erinomainen runko. Hyvin kulmautunut. Kauniit liikkeet. Erinomainen turkki.

ERI NUK-1 SA PU-2, vara-sert, vara-cacib

Kameran unohdin kotiin kokonaan lähtötohinoissa. Onneksi Katjalla oli kamera mukana, jonka linssin takana minäkin oli, kun Katja joutui kehiin, toivottavasti sieltä edes joku otos onnistui 😀

001-xtra-bold-comic-sans-bm2kotka2012.jpg

009-xtra-bold-comic-sans-bm2kotka2012.jpg

015-xtra-bold-comic-sans-bm2kotka2012.jpg
Erittäin hyvät korvat… en ois ihan samaa mieltä 😀