Takkahuoneesta kuuluu usein haukkua, kun menee katsomaan koira tappaa siellä mattoa tai pehmopetiään. Raivoisasti makuuasennossa repien ja äristen. Ilmeisen hauskaa on :oD
Tänään harjoiteltiin illalla tien päässä leikkiä, ”jos en ole tarkkana, mamma katoaa”. Eli aina kun Pupu herpaantui, pinkaisin karkuun. Tämä opettaa Pupulle kaivattua laumaviettiä. Pimeässä joutuu vielä olemaan tarkempana. Tosin minunkin pitää syrjäsilmällä olla varma, että koira huomaa minut jossain vaiheessa, Pupu heijastinliiveistä huolimatta hukkuisi helposti tuonne ulos, jos lähtisikin harhailemaan. Lisäksi harjoiteltiin luoksetuloa (se on niin helppoa kun tuolla on hiljaista ja pimeää, ei turhia häiriöitä). Räyhänhenki tuntui taas olevan valloillaan, kun aina namin saatua piti alkaa haukkailemaan. Onneksi tajusin palkata koiraa luoksetulosta hanskan repimisellä, tuntui olevan tosi hyvä motivaattori luoksetuloon, kun oli sillä tuulella muutenkin. Lenkin päätteeksi koira juoksi vielä päättömästi pihaa ympäri ainakin 5min putkeen, taas siis haukkaillen puita.
Sisällä harjoiteltiin sivulle tuloa, maahanmenoa (kun alkoi väsyä) ja kontaktia. Periaatteessa Pupu osaa ottaa katsekontaktin hyvin, ja istua ja maata periaatteessa (pennulta kun ei voi vaatia vielä, että käskyllä tekisi).
Tässä vielä Pupun valtakunta, eli häkki jossa Pupu nukkuu yöt (ja välillä päivätkin). Lisäksi Pupu odottaa häkissä kun pojat pukee, koska muuten repii ja varastelee vaatteita sekä usein iskee pissahätä samalla. Pupu osaa kauniisti käydä makuulle häkkiin, kun sulkee oven. Näin on myös autossa. Yksin ollessa en ole huomannut ainakaan vielä ongelmia, pitkiä aikoja koira ei tietenkään ole. Käytössä yksinollessa on keittiö ja eteinen.
Häkin päällä oleva Tolu on korvaamaton apulainen pissojen siivoamisessa, Tolun kaverina on aina vanhoja Simon vaippaharsoja…