Kouvolan näyttely

Posted on

Tänään oltiin Pupun ja Unin kanssa Kouvolan näyttelyssä. Uni tosin oli mukana vain turistina. Seuraamme liittyi Pupun Doris sisko, mielettömän hienossa nyöriturkissa. Mieleen jäi kytemään, että jos/kun Pupu ehkä joskus sertinsä muotovalioksi saa kasaan, niin kokeillaan saisinko Pupun nyöreille. Pupun turkkihan alkaa yrittämään nyöreille hyvinkin helposti, eli Pupu kerää edelleen takkuja sinne tänne. Nyöri turkki tuntuu kivalta käteen ja ennakkoluulot joutaa romukoppaan turkkia testaillessa. Ja ei, nyöri turkki ei haise, kuten monilla on luulo. Eikä se kiristä koiraa, kun se on oikein avattu nahkaan asti. Joo, se on ihana (tahtoo 😀 ).

Naureskeltiin Doriksen emännän kanssa sitä, että meidän neidit turkin erilaisuudesta huolimatta, ovat hämmästyttävän samannäköisiä mm. päästään ja vartalon muodolta. Nämä kaksi näyttävät enemmän toisiltaan, kuin toisten siskojen kanssa. Molemmat tuntuvat myös olevan vilkkaimpia pentueesta, sekoilivat nytkin näyttelypaikalla hihnat solmussa.

Tuomarina oli Vija Klucniece, Latvia

23 months. Feminin. Very short ears. Feminin head. Good topline. Underline could be better. Enough good coat texture, clipping. Too much gray hairs. Short tail whit kinky top whit is undesirable. Good movement.

23 kuukautta. Narttumainen. Erittäin lyhyet korvat. Narttumainen pää. Hyvä ylälinja. Alalinja voisi olla parempi. Riittävän hyvä turkin laatu, leikkaus. Liian paljon harmaita karvoja.  Lyhyt häntäkieroutuneella päällä on epätoivottava. Hyvä liike.

EH, AVK-1

LISÄÄ KUVIA TÄÄLTÄ

dsc_3274.JPGdsc_3276.JPG
Kaksi marjaa…

dsc_3308.JPG
Doriksen nyörit

dsc_3281.JPG
Villakoiran ydintä esittelee Martina’s Calimero

dsc_3324.JPG
Kotona jo vauhdissa
.

dsc_3362.JPG

dsc_3370.JPG

dsc_3392.JPG
Naomi kekkasi, että hei, pihallahan kasvaa pensasmustikka ja meni tyhjentämään pensasta!

23 kuukauttaVija Klucniece, LatviaVija KlucVija Klucniece, Latvianiece, Latvia