Luin kaksi artikkelia, kuinka koulukiusaaminen jättää syvät arvet vielä vuosikausiksi, ehkä jopa loppuelämäksi (ARTIKKELIT TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ). Löysin tekstistä itseäni, koulukiusattu minuakin kouluaikana ja nyt ehkä ymmärrän näisen kahden artikkelin pohjalta enemmän itseäni koiraharrastuksen saralta. Viime aikoina olen miettinyt, miksen osaa oikein valita minkä koiran haluaisin… Miksen tiedä mitä itse haluan? Koska haluan miellyttää monia, koska haluan kuulua johonkin jengiin, yhteisöön, jossa kaikilla on samanrotuinen koira (tää näyttää nyt kirjoitettuna tosi hassulta, mutta ei sitä ole aiemmin miettinyt). Tosin siinäkin voi tehdä virheen, että ottaa väärältä kasvattajalta tai kasvattajan kaveri, on väärää leiriä, niin voi olla että saa kokea uudestaan kouluajan kiusaamisia. Lisäksi ei-tietoisesti käy läpi myös sitä, että jos ystävä harrastaa kiihkeästi jotain rotua/lajia/ruokintasuuntaa tms, niin kun minä teen samoin, säilyn hänen ystävänä. En ole näitä ennen tiedostanut, mutta artikkeli avasi silmäni. Sitä hakee sitä samaa hyväksyntää, kuin jo lapsena ja samalla pelkää, että mokaa ja sitten kukaan ei halua enää olla ystävä, että ei enää mahdukkaan siihen rotujengiin, kun on niin outo. On vaikea käsittää, että kelpaa ihan tälläisenä ja joku voi pitää minusta ihan sellaisena kuin vain olen. Että ystävyys säilyy vaikka vaihtaisin kissoihin. Kai sitä pelkää sitä lapsuuden ulkopuolisuuden tunnetta. Sitä, että ei riittänyt itsenään. Menneisyyden takia, en uskalla avata ystävyyttäni syvemmälle, kuin perustasolle, jutellaan, mutta illanvietot, kahvittelut ym on pysyneet poissa, näin myös ystäväpiiri, niitä oikeita syviä ystävyyssuhteita on vähän, kuten artikkelissakin todetaan.

Kun koira on oikeaa rotua, kuuluu yhteen porukkaan, kun se on tietyltä kasvattajalta, hyväksytään tiiviimpään porukkaan. Kun se menestyy näyttelyissä, sinusta kiinnostutaan, sinun käsiin luotetaan parempia koiria, saat loistaa, ihmiset tarvitsevat sinua, ihmistä, joka kuljettaa koiria näyttelyissä ja osaa pitää turkin upeana. Saat uusia ystäviä mutta samalla pelkäät, että menetät heidät, jos et jaksakkaan joka viikonloppu nousta näyttelyihin, jos ajat koiran turkin lyhyeksi, jos seuraava koira ei olekaan multitalentti ja näyttelytykki…

En varmasti ole ainoa, mutta kun asian tiedostaa ja pikku hiljaa alkaa uskoa siihen, että joku voi oikeasti pitää seurastani ja olla minun ystäväni minun itseni takia.