Kylmääää

Posted on

Nyt ne kylmät tuli ja Hupi raukalle ihan yllätyksenä. Aamulenkillä vaikka oli Naomin paksu takki päällä, niin silti alkoi varpaita palelemaan ja se oli kaamea itkun aihe. Ei voinut kävellä, vinkua vain ja nostella tassuja. Sitten vielä lumipaakut keräänty tassunpohjaan. No kun sain ne sieltä poistettua, niin loppumatka viiletettiin kotiin hurjaa vauhtia, äkkiä lämpimään! Mietinkin, kun ei ole Hupilla koko talveksi ilmeisesti kehiä, kun pentunäyttelyitä ei näytä olevan tänä talvena, niin saa karvat vähän kasvaa muualtakin pidemmiksi. Erityisen huolen aiheena on mulla tietenkin korvat, kun Jekkukin ne viime talvena ehti palelluttamaan. Mutta jos nollakelejä tulee pidemmäksi aikaa, niin silloin voi aina turjakkeen siistiä.

Naomi sai taas päällensä paksun toppahaalarinsa, niin pärjäsi aamulenkkinsä. Ei se kyllä nauti, mutta selviää kunnon varusteilla. Kahta muuta ei pakkanen haittaa lainkaan! Jekku paineli, pörhisti vaan turkkiaan ja jatkoi menoaan yhtä määrätietoisesti kuin ennenkin. Pupu nyt ei ole juurikaan koskaan palellut lyhyestä tukastaan huolimatta, mutta sillä toki enemmän massaakin, mikä pitää lämpimänä.

Olipa jännä huomata taas muutos Pupun käytöksessä. Mietin, että pakkanenko sen on saanut taas riekkumaan lenkillä, kunnes sai taas vetää vanhan johtopäätöksen. Olin ostanut barfpötköjä ruuan lisukkeeksi, kun Jekulle on nyt tärkeä saada kosteaa ruokaa, niin annoin niistä muillekkin. Pupu ja Jekku sai isommat annokset nappulan lisukkeena, Naomi ja Hupi vain maistiaiset (koska en tiedä miten Naomin maha taas kestää). Niin kumminkin, Pupu muuttui taas riekkumarallaksi, kun sai puolet ruuasta raakaruokaa… Taas voi miettiä saako se nappuloista mahavaivoja vai miksi ihmeessä se on silloin rauhallinen möllykkä ja aina kun raakaruokaa tulee enempi kuppiin, niin virtaa riittää vaikka naapurillekkin. Se ei saa enempää proteiiniä tms vaan kun noissa on puolet kasvista, niin ei ole mitenkään multilihaisia… EN tiiä, mystistä, mutta sama ilmiö oli aikanaan Pilvi isovillallani.

Minua ei pikku pakkaset tai tuulet haittaa…

Kaksi hyvn puettua palelijaa ja yks, jolla oli villi päivä…