Unin lähdettyä olen miettinyt tätä asiaa, kun messukeskuksen näyttelyssäkin minua yritettiin painostaa rahan voimalla luovuttamaan Uni näyttely- ja pennutuskäyttöön. Rahalla ei ollut vaan minulle mitään merkitystä. Itselleni Unin kodinetsinnässä oli tärkeää ensisijaisesti se, että Uni saa mukavan lemmikkikodin, jossa sitä koulutetaan ja se huomioidaan yksilönä. Lisäplussana Unille toivoin myös muuten aktiivista kotia, lenkkeilyn ja esim. agilityn suhteen. Tärkeää ei ollut se, näkyykö Unia enää näyttelyissä tai käytettäisiinkö sitä jalostukseen. Itse olin ajatellut hakea viimeisen sertin Unille valionarvoon ja sen jälkeen olisimme varmaan harventaneet näyttelytahtia huimasti tai ehkä jopa lopettaneet. Ison mustan turkin laitto lähes viikottain näyttelyyn, 1½ vuoden ajan, sekä matkustaminen ja näyttelyissä olo, ovat aika kuluttavaa, itselle, koiralle sekä muulle perheelle.

Kasvattajaakaan minusta ei olisi koskaan tullut, Uninkaan kanssa. Sen verran koirankasvattajia ja kasvatusta nähneenä, en haluaisi riesakseni kasvattien omistajia, etenkään, jos pentueeseen osuisi joku perinnöllinen sairaus. Saati sitten, että näkisi turkkirodun pentunsa sellaisella omistajalla, joka ei välittäisi turkin hoidosta ollenkaan. Kaljuksi vetäminen ei haittaisi, mutta kun on nähnyt paljon näitä takkupesinä eläviä villakoiria. Jos joku olisi halunnut Unia käyttää omiin nimiinsä, niin olisin harkinnut sen antamista pentueen verran jalostuskäyttöön. Siinäkin on iso riskinsä, kyseessä on kumminkin ensisijaisesti perheen lemmikki, ei jalostuseläin. Pennutus on aina nartulle rassaavaa ja voi johtaa jopa kuolemaan, jos huonosti käy.

Eikä minusta pelkkä ulkonäkökään tee jalostuseläintä, pitää olla pää ja terveyskunnossa ja omasta mielestäni näiden pitäisi olla huippuluokkaa. Kukapa haluaisi kaunista, mutta sairasta tai päästään vinksahtanutta koiraa lemmikiksi? Näyttelyt ei voi olla pääasia jalostuksessa, koiran elämään mahtuu niin paljon niiden ulkopuolella.

Uni olisi kuulemma mennyt hukkaan lemmikki- ja ”käyttö”koirana. En ymmärrä millä tavalla hukkaan, koirahan on ensisijaisesti minulle lemmikki ja lisäksi mukava harrastuskaveri. Yksikään koira ei ole niin korvaamaton koiranjalostuksessa, ettei se voisi viettää kotikoiran elämää. Maailmassa on miljoonia ulkomuodollisesti huippuluokkaisia koiria, jotka menee hukkaan näyttelyjalostus mielessä, mutta elävät täysipainoista koiran elämää, niinkuin koiran kuuluukin. Uni ei ole maailman viimeinen kaunis villakoira, eikä edes ollut kaikkien tuomareiden mielestä kauniskaan…

Omasta mielestäni Uni on nyt täydellisessä paikassa, paikassa, jossa sitä rakastetaan sellaisena kun se on. Jossa sitä aktivoidaan, koulutetaan ja sen kanssa harrastetaan. Uni saa elää täysipainoista koiranelämää. Ja ei ne näyttelytkään lopu, Uni yrittää hakea viimeistä sertiään, onhan se jo niin lähellä.

”Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu
Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu”
(Laura Närhi: Mä annan sut pois)