Kun ulkoilu ei oikein noissa pakkasissa pidemmän päälle onnistu, niin piipahdettiin tänään lintutornilla. Mukana oli vain isot villat hyvin puettuina. Koiria pelotti alkuun jo pelkät pitkospuut, jotka vei lintutornille, mutta kun tajusivat, ettei niistä niin vaan tipu, niin ei ollut ongelmia. Tuonne tornille, nuo pitkospuut on osan matkaa suht korkealla, kun normaalisti olisi vettä alla. Seuraava ongelma oli koirien saaminen torniin, jossa oli hyvin jyrkät ja avoimet portaat, mutta tulihan ne kun ei antanut liikaa vaihtoehtoja. Alaspäin tuleminen olikin sitten oma ongelmansa. Meillähän koirat ei ole järin tottuneita portaisiin, kun ei meillä muutamaa porrasta enempää ole. Harjakoirien harjoituksen koirakoulu Kompassissa on tainnut olla ainut isompi portaikko, missä on pitänyt kävellä. No tulihan ne lopulta sieltä alas, varovasti tassuja asetellen.
Unilla on meneillään täydellisen pöllö vaihe. Se haukkuu nyt kaikki lenkillä, niin koirat kuin pelkät ihmisetkin. Puhumattakaan, että yrittäisi keskustella jonkun kanssa. Jos koiraa komentaa tiukasti, se painautuu alas kuin pieksetty ja haukkuu aina kun saa vain tilaisuuden. Mutta tämän päiväiset lahjan tuojat se sentään otti suht asiallisesti vastaan. Serkkunikin käydessä sain molemmat villat makaamaan eteisessä paikallaan, käskyn alla.
Pupulla on vaihteeksi hiivaa korvissaan, joka ei meinaa nyt lähteä millään. Aikaisemmin se on hävinnyt kun on vaihtanut ruokaa, mutta nyt nappulan vaihto ei auttanut. Niimpä keitin tänään kasviksia ja riisiä raa’an jauhelihan kaveriksi. Katsotaan miten tuon kanssa nyt käy vai pitääkö hakea lääkäristä kovemmat lääkkeet. Muutkin saivat toki tänään herkutella ns. oikealla ruualla 😀 .