Pupulla on ollut tänään todellisen levoton päivä, en tiedä mikä sitä on vaivannut. Pekka ja Heidi kun tuli kylään, tuntui että koiralta irtoaa nahka ja häntäpropelli. Hyörimisestäkään ei meinannut tulla loppua kuten yleensä. Onneksi vieraat on tottuneet koiriin, muuten olisi voinut hirvittää tuo mieletön meno (saati kevyemmät kaverit lentäneet pitkin poikin). Pupu on todella vilkas ja menevä, mutta tänään se oli jotenkin aivan ylivilkas. No parin tunnin vierailun ja sen päälle korttelin ympärilenkin jälkeen koira lopulta simahti, vaikkakin lenkillä vielä virtaa riitti. Lenkin jälkeen sanoinkin Janille, etten tiiä mitä mä tolle teen, viime aikoina kun on lenkitetty ja touhuttu normaalia enemmänkin ja silti koira tuntui aivan lähtevän käsistä. Lenkilläkin haukkui toisia koiria, sinkoili hihnassa puolelta toiselle ja uikutti, kun en päästänyt sinkoilemaan… Pupu oli rauhallisempi tuossa välissä, joten nyt ihmettelen mistä ihmeestä tämä on nyt tullut? Toivotaan, että on ohimenevää 😀
Ilo ja Nao hurmasivat vieraita, onneksi Ilo oli kasvanut jo niin, ettei uhkailuista huolimatta mahtunut enää Pekan taskuihin.