Niin kovin kuin mä kehiä odotinkin, niin jotenkin nyt kun on kahtena viikonloppuna kehiä kiertänyt, niin en oikein tiedä mitä ajtella. Jotenkin ennen kehissä sai jonkinlaista tyydytystä ja palkkiota omalle työlleen, turkin laitolle ja vaalimiselle. Lisäksi aikaisemmin oli kiva tavata ihmisiä ja siinäkin oli sitä jotain. En tiedä, jotenkin viikonlopun jälkeen jäi tunne, olisi sitä voisi kuuman aurinkoisen päivän muutenkin viettää, koiratkin olisi ehkä nauttineet jostain ihanasta haisteluretkestä jonnekkin. Jotenkin se hohto hävisi. Ennen olisi niin iloinnut jostain ROPista tai PU-sijoituksesta, mutta nyt ei tuntunut missään.
Ehkä osasyynä on jotkut ihmiset, jotka myrkyttävät muiden iloa, taas kuuli ikäviä kommentteja kanssa ihmisille ja saipa niistä taas osansa itsekkin. Piiri pieni pyörii usein koiramaailman harrastuspuolella ja varmaan jokainen saa osansa silloin tällöin.
Lisäksi olen tullut siihen mietteeseen, että seuraava koira voisi olla narttu. Vaikka pojat ei pissi sisätiloihin meillä, niin mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin että pojat pissii pihalla joka nurkkaan ja isompaan kohoumaan, oli se sitten lapsen lelu tai vaikka grillin suojapeitto *murrr*. Ainut hankaluus on, että pojat on leikkaamattomia, eikä niitä oikein viitsi vielä leikata. Yritin jo tutkailla kemiallista kastraatiota, mutta implantti mallinen tarkoitti loppuelämän kilpailukieltoa, se lasketaan dopingiksi. Tylsää, koska olisi voinut tuollaisen vähäksi aikaa ottaa niille, niin olisi suvunjatkamiskyky vielä säilynyt. Narttu + urokset ja siihen lisättynä juoksut on äärimmäisen rasittava ratkaisu, etenkin lapsiperheessä, jossa helposti jää joku portti jostain auki.
Kaikenkaikkiaan koirana ois kiva koira, jolla ei ole huimaa turkinhoitoa, joka voi mennä kuralenkille tai järveen uimaan silloin kuin huvittaa, eikä se tarkoita puurtamista turkin parissa. Mutta josta ei kumminkaan lähtisi karvaa. Joka jaksaisi lenkkeillä mutta mutta olisi rauhallinen ja hillitty… Hmm, ei semmoista ees taida olla olemassa 😀 😀