Miten Pupulla menee?

Posted on

Pupun meno on vaihtelevaa. Vieraiden tullessa, se sekoaa ihan niinkuin ennenkin, mutta arki ei ole enää samanlaista kuin ennen. Aamuisin Pupu ei enää nouse aamulenkille muiden mukaan, vaan jää köllöttelemään vielä nojatuoliin. Muiden aamulenkin jälkeen se saa puolikkaan Antepsinin ja siitä 15-30min päästä ruuan, 150g pelkkää kypsää seitiä. Sen jälkeen arvon rouva toteaa, että voisi käydä pihalla pissillä.
Päivisin se lähtee lenkeille, kulku ei ole energistä, mutta se kulkee  kumminkin mukana. Muutamalla pidemmällä lenkillä se on näyttänyt siltä, että olisi pitänyt jättää kyllä kotiin, sen verran laahustaen se on tullut ihmisten perässä. Jos Pupua ei tuntisi, niin voisi kuvitella normaaliksi ikääntyväksi koiraksi. Tai no, ei musta 7v pitäisi vielä mitenkään erityisen ikääntyvän oloinen olla… Kotona se lähinnä  nukkuu, yleensä nojatuolissa. Pihalla harvakseltaan leikkii ja kiduttaa pikkukoiria. Odotan maanantaiksi luvattua aurinkoa, aurinkoisella säällä se on aina ollut virkein 😀 Saapa nähdä piristyykö.

Illalla se sitten saa taas puolikkaan Antepsinin ja sitten toiset 150g kypsää seitiä, mutta se erä on sisältänyt vettä lisättynä ja Biolatten 4-legs maitohappobakteeria. Kakka on ollut ok, vähän ehkä kovaa, niin yritin laittaa kuiduksi sokerijuurikaskuitua (josta poistettu se sokeri) mutta korvat alkoi heti ärtymään. Nyt pitää yrittää jotain muuta kuitua mukaan, joko joku mahdollisimman ärsyttämätön kasvis tai kissapuolen raakaruokkijat käyttää kuulemma psylliumia.

Toukokuun alussa olisi tarkoitus käydä katsomassa uudestaan verikokeet. Pupu pärjää nyt näin, mutta ei se entisellään ole.