Vaikka laumastamme poistui se lauman alin jäsen Naomi, on laumassa huomannut muutoksia. Oletin, että tuo ei paljon hetkauttaisi koiria, mutta kyllä on vähän säpinää pojilla ollut ja Pupulla muuten outoa käytöstä. Naomin lähdettyä vietimme lasten syntymäpäiviä, joissa normaalisti Pupu on viettänyt juhlia suljettujen ovien takana. Lähinnä siksi, että vieraiden tullessa Pupu on ollut kuin tykinkuula, täysin hallitsematon ja lisäksi se on loputtomasti ja loputtomasi piinannut vieraita läpsimällä rapsutuspyyntöjä ja kiipeämällä syliin, eikä mitenkään kauniisti vaan Pupun ronskilla tavalla. Nyt ajattelin pitää Pupun vapaana kokeeksi, koska muistissa oli, että neloskora Unin lähtö vaikutti aikanaan rauhoittavasti. Ja ihme ja kumma, Pupu pystyi olemaan koko juhlien ajan vapaana ja se käyttäytyi kaikin puolin mallikkaasti. Toki se ilahtui ihmisten tulosta, mutta se ei ollut holtiton ja pyöri vain hetken vieraiden ympärillä. Se on käsittämätöntä, miten koira numero 4 vaikuttaa niin rankasti koiriin, mutta 3 on jo lauma ja 4 toimii jo täysin lauman ehdoilla.
Pojilla on myös ollut ilmeisesti jotain pientä mittelyä. Lauman alin lähti, joten kumpi on lauman alin… Pojat ovat panineet ja astuneet toisiaan joka ilta ja välillä Pupukin on ollut siinä mukana. Pojat myös leikkivät enempi keskenään. Toinen istuu olkkarissa ja toinen eteisessä, molemmat tuijottavat tiiviisti toisiaan ja odottavat kumpi tekee ratkaisevan siirron. Vähän kuin entisaikojen lännen kaksintaistelu. Kun toinen liikahtaa, ryntää toinen kahtasataa perään.
Muutama jalan nosto sisätiloissa on myös löytynyt, ilmeisesti tätä samaa pientä testailua… mrrrr, kohta lähtee molemmilta pojilta pallit, jos tämä ei heti lopu…