Käytiin tänään Naomin kanssa uudestaan sydänultrassa. Paikalla oli nyt kaksi sydänlääkriä ihmettelemässä. Naomin vointi on tasaisesti huonontunut, on tullut tärinää, väsymystä ym. Sydämen möykky oli edelleen siellä ja paikallaan. Sydän ei näytä kärsivän vielä niinkään möykystä, eikä myöskään läppien vuotamisesta, mutta läppien vuotamisen suhteen etenimen on aikalailla varmaa ja jossain vaiheessa on sydän vaivat edessä. Oletuksena on nyt että voi olla kasvain tai sitten joku synnynnäinen kehityshäiriö. Eli sydämessä kuuluisi olla kaksi jotain (en muista mikä se oli nimeltään, joku papillooma mikä lie 😀 ) ja joskus harvoin niitä olisi kolme. Tämä voisi olla sellainen kolmas paksuuntunut. Mutta varmuutta on vaikea saada, jollei koiraa avaa ja siihen ei kyllä lähdetä. Kuvat lähti nyt vielä kolmannelle lääkärille katsottaviksi. Vaikeaa tämä on lekureillekkin, kun ei ole tyypillinen löydös. Nämä sydämen kasvaimet on usein sydämen ulkopuolella kiinni, sisäpuolella hyvin harvinaisia, niin ei tälläisiä ole juuri nähty.
Naomilta otettiin verikokeet huonontuneen olon takia, jotta nähdään mikä on kilpirauhasen tilanne. Olisiko se syynä kurjaan oloon. Jos se on siitä kiinni, nostetaan annostusta takaisin liikatoiminnalle, jotta koira voisi paremmin. Kyllähän se rasittaa sitten elimistöä, mutta kun ei tästä ole paluuta, niin kunhan koiralla on hyvä olla. Lääkärin pitäisi soittaa torstaina tai perjantaina tuloksia verikokeista sekä kolmannen lääkärin arviota. Eli ainakin hetki vielä saatiin lisäaikaa.
Kuvat suurenee klikkaamalla.