Mua on ärsyttänyt jo pidemmän aikaa Jekun syöminen. Sillä on tapana viivytellä jossain kaukana, sitä saa huudella tulemaan kupilleen. Lopulta se tulee keittiöön, katsahtaa kuppiin, kiertää pöydän, kiertää tyttöjen kuppeja katsomassa ja sitten se palaa omalle kupilleen ja aloittaa varovasti syömisen. Ja kun syöminen alkaa, siihen palaa takaisin tuon ahnepossun syömisvauhti, mikä sillä normaalisti on. Jekkuhan on tavattoman ahne, mitä namipaloihin tulee… En ole puuttunut tähän, ettei vaan mamman pieni raukka parka kuole nälkään 😀 . Välillä olen nostanut kupin pois kun on poistunut kupilta, mutta antanut takas, kun koira on uikuttanut ja hyppinyt pöydälle kupin perään. Koska viimeksi näyttelyssä tuomari mainitsi koiran olevan hieman tuhti, niin nyt uskallan puuttua tähän. Tänään sitten annoin tytöille kupit, huutelin poikaa, joka tulikin kupin luo, haisteli jonkun aikaa ja palasi sitten tekemään tällä kertaa kierrosta olohuoneeseen. Mulla meni kuppi nurin ja painelin keittiöön ja nostin Jekun kupin tyynesti pöydälle. Eikä auttanut itku ja valitus illan aikana keittiössä. Katsotaan kauanko poika jaksaa temppuilla, milloin iskee nälkä. Pupulla siihen aikanaan meni pari päivää. Jekulla on myös ihan sama mitä kupissa on, samat ihme veivaukset ja kyttäykset ollu.

Koiran omistamisen onnea meinasi tulle eilen oikein roppakaupalla… Pupu kävi ojassa pissillä ja Jekku meni sinne taakse haistelemaan. Huomasin, että Pupu aikoo myös käydä isommilla asioillaan ja vedin Jekun hihnasta pois alta. JA onneksi vedin! Pupulla oli nimittäin iskenyt ripuli. Jos en olisi vetänyt Jekkua pois, se olisi saanut komean ruskean kuorrutuksen 😀 Onneksi nyt selvittiin säikähdyksellä, mutta kyllä mua nauratti.