Joka paikassa törmää siihen… pakastimessa ruuat, pesuhuoneessa sen shampoot, lattialla ruokakuppi, koirahuoneessa hihna paikoillaan, vaatteet kaapissa, mutta koira puuttuu pianon vierestä pienestä punaisesta sängystä tai vihreästä nojatuolista. Ja se lähti tukka ihan sotkuisena, pesu olisi odottanut tällä viikolla ja trimmaus kauniiksi… sekin jäi.
Pupu (Scarpebox Brown Canella)
14.9.2007-6.12.2015
”Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää”
(Apulanta)
Palatessamme Voittajanäyttelystä tittelien kera, oli kotona matoilla veritippoja, joiden alkuperäksi löytyi Pupun peppu. Oli viimeisen päätöksen aika. Lääkärissä luiseva neiti oli laihtunut enää 16 kiloiseksi, lihaksettomaksi. Nyt on kivutonta ja hyvä olla.
Törmäämme hyvin usein lenkeillä valtavan kokoiseen rusakkoon, joka istuu tyynesti AINA katulampun valokeilassa. Se on melkoisen peloton, ei hätkähdä ihmistä tai koiria. Istuu paikallaan rauhallisesti ja lähtee hyvin rauhallisesti loikkien liikkeelle vasta, kun koirat on vajaassa 10 metrissä. Sillä ei ole kiire mihinkään, eikä se pelkää meitä. Se on valtavan suuri, selkeästi Jekkua isompi.
Hieman hitchcockmainen olo tulee, kun iltalenkillä, kun käännyt risteyksestä ja se yhtäkkiä istuukin ihan edessä valokeilassa. Onneksi, todella onneksi, koirilla on pennusta asti sammutettu metsästysviettiä eli palkittu koirat ”saaliin” jättämisestä ja innostetu ihmisen mukaan saaliin sijaan. Koirat kiinnostuneena jänistä katselee, mutta eivät ryntää perään tai hihku hihna ojossa. Jo mukanani olisi 4 whippettiä, niin mä jo lentäisin hihnat piukeena kiljuvien koirien perässä 😀 .
Tappajarusakko muutama päivä sitten.
Ja sitten se ilmestyi taas tänään 😀
Etsiskelin koirien näyttelykärryyn sopivaa sadesuojaa polkupyöräkärryjen sivustoilta, kun ne on samanmallisia ja törmäsin pullotelineeseen. Totesin, että sellainen olisi kylklä kätevä noissa omissakin koirarattaissa ja googletin sitten enemmänkin. No lastenvaunuihinhan on saatavana vaikka ja mitä juomapullotelinettä ja sieltä sitten tämän uudenkin löysin. Se ripustetaan työntökahvaan ja siinä on kaksi juomapullotaskua ja keskellä pikkutavaralle ja kännykälle sopiva pieni tila. Juuri sopiva, koska juuri kun lähtee kehään, pitää aina heittää jotain äkkiä käsistään ja nyt on kerrankin paikka mihin sujauttaa. Löysin sitten saman tekijän eväskylmälaukkua ja enhän voinut sitäkin olla ostamatta, ruoka-allergisena joudun kuljettamaan aina ruokani mukana näyttelyissä.
Valmistajalta kyselins sadesuojaa ja he kertoivat noihin kärryihin sopivan perus häkinpäälliset. No itsetehtynä löytyy pari kappaletta, jotka menee päälle hyvin ilman pöytää ja kohtalaisesti pöydän kanssa, ne saa nyt ainakin alkuun kelvata 🙂
Pupu voi hyvin tasaisesti, kunhan ruokavalio on kohdallaan. Pienikin harha-askel sekoittaa pakan pahasti pariksi päiväksi ja sen jälkeen heikompaa oloa on useamman viikon. Kaksi viikkoa sitten Pupu onnistui varastamaan palan paprikaa ja sen jälkeen söi vielä palan kangasta, niin ongelmat olivat valmiit. Kaksi yötä se kakoi närästystä, teki pahaa, koska Pupulla sitä ei voi lääkitä, lääke aiheuttaa vain pahempaa närästystä. Sitten pahin helpotti, mitä nyt kävely oli vielä kankeaa, ilmeisesti mahanpurujen takia. Päivä päivältä olo koheni. Tuntuu, että joka kerta Pupu jää vähän entistä huonompaan kuntoon, ettei palaudu ihan siihen normaaliin, ainakaan nopeasti, mutta niinhän se on noissa vatsavaivoissa, että ottavat aikaa.
Surullista on, kun tietää, ettei tämä varmasti ole ainut moka, vaikka miten yritämme estää kaikki mahdollisuudet vaatteiden ja väärien ruokien syöntiin. Lasten syntymäpäivilläkin Pupu vietti aikaa suljettujen ovien takia, turvallisuus syistä, jottei se saisi syötyä mitään väärää. Silti tiedän, että joku kerta on viimeinen, joku kerta se saa jotain hampaisiinsa, joka keikauttaa mahan viimeisen kerran.
Meillä on aina hieman riehakasta tuo ruuanlaitto koirille. Koko sen ajan mitä laitan ruokia ja lisäravinteita kuppeihin, Hupi kävelee ja mörisee vieressä. Ei siis murise vaan pitää omaa örinäänsä. Kun viimein kaikki on kupissa alkaa hysteerinen tanssi, vaikka olen yrittänyt ja yrittänyt opettaa, että ruoka ei tule riehumalla. Pysähdyn aina itse, kun koirat riehuvat ja jatkan liikettä, kun ne pysähtyy. Sisu on oikeastaan parhaiten sisäistänyt tämän, mutta sillä onkin ihan väärä suhde ruokaan 😀
Ruuan jälkeen Sisu alkaa aina maanisesti pesemään itseään. Se yrittää nuolla ruokaroiskeita jaloistaan sekä parrastaan. Välillä se yrittää nuolla myös Hupin partaa…
Sisun veli Aapo kävi meillä leikkimässä perheen uuden ceskypentu Ainon kanssa. Yllätykseksi Jekku ihastui täysin tuohon 5½kk ikäiseen ceskypentuun ja leikitti sitä pitkin pihaa. Ceskyjen äijäkerho keskittyi lähinnä pullistelemaan toisilleen 😀
Sisu on edelleen pikkupoika Aapo veljen rinnalla. Korkeudessa on saatu jo kiinni, mutta massassa ja painossa Sisu on paljon keveämpi. Väritykseltään pojat on hyvin samanvärisiä.
Vasemmalta Hupi, Sisu ja Aapo.
Isä ja älyvapaat pojat 😀
Ainolla ja Jekulla oli hauskaa
Pupulle elämä maistuu. Sairautta ei enää huomaa missään. Kuukauden on Pupu nyt syönyt rajoitettua dieettiä ja voi lositavasti, on entisenlainen. Tässähän voi jo alkaa miettimään tulevaisuutta, olisikohan Pupusta sittenkin veteraanikehiin.
