Kirjoitin joskus artikkelin Liikaa koiria, jossa mietin, kuinka neljä koiraa on paljon. No siltä on taas viime päivinä tuntunut. Heti kun itse sairastelee enemmän, tämä neljän lauma tuntuu paljolta. Tavallinen lenkkikin on aina jonkun sortin hässäkkä, puhumattakaan jos joku tulee vastaan. Sanotaan, että kyllä neljä koiraa menee siinä miss kolmekin, mutta ei, siinä on jotenkin se rajakohta, ainakin itsellä. Vakaasti sitä miettii, että kunhan tästä joskus porukka harvenee, niin toivottavasti aivoni toimivat ja en taas ota pentua tähän sähläämään ja lisäämään laumaa. Toisaalta en tiedä tulisiko minusta yhden koiran omistajaa. Meillä jäi aikanaan Pilvi yksikseen, olihan se helppoa, mutta silloin jo kyllä suunnittelin Pilvelle silti kaveria, ettei joutuisi olemaan päiviä yksin. Sitä en ehtinyt toteuttamaan, kun Pilvi meni niin äkkiä. Mutta koiralauman leikkiä on ihana seurata, kun jokaiselle on riittää kaveria.
Neljän laumassa on myös se ongelma, että minä olen ainut, joka pystyy viemään koko laumaa kerrallaan. Niinpä minun sairastaessa koirat ei pääse ihan lenkeilemään normaaliin tahtiin, kun muut joutuvat viemään niitä kahden porukoissa. Ja Pupulla on nyt ollut muutenkin lenkkihaluttomuutta, sitä ei jostain syystä huvita kauheesti kävellä. Seurailen tilannetta ja mietin, onko tämä jotenkin sairauteen liittyvää vai jotain ohimenevää säätöä.
Ruuatkin meillä vaihtui ja se tuntuu 4 lauman kanssa kukkarossa. Kyllästyin valtavaan kakan määrään ceskyillä. Niinpä Pupu syö omaansa, Royal Caninin Hypoallergenicia, joka on kyllä sopinut sille hurjan hyvin ja kakat on pieniä ja kiinteitä. Ja loppusakksi syö nyt Orijen Adulttia. Lisänä tietysti lihaa, mutta sitäkään en nyt anna niin paljoa kuin ennen. Jekku ainakin tuota on syönyt aikanaan, kallista, mutta toimivaa.
Sisun sisäsiisteys harjoittelukin on kestänyt kauan, siksi ei minkäänlaista pentukuumetta ole tullut, vaikka Sisu kasvaa (ja ehkä siksi, että Sisu on kooltaakin edelleen söpö minimies 😀 ). Siinä missä Hupi ja Jekku oli4kk iässä sisäsiistejä, alkaa Sisu viimein 8½kk iässä olemaan. Paperit on nyt poissa, mutta vielä Sisulla on ollut vaippa. Se on lähinnä varmuudeksi, koska Sisu ei näytä pissivän vaippaan, niin ei tule vahinkojakaan sisälle. Olen saanut ilmeisesti opeteltua myös Sisun rytmin pissimisessä, hyvin tiheään sitä saa pihalle päästää välillä, mutta onneksi on piha.
Näyttelytkin on alkaneet maistua vähän puulle, etenkin kun en päässyt niihin sairastamisen takia. Mutta myös oma kokonaisvaltainen elämänmuutos, on vaikuttanut tähän. Mikä on oikeasti tärkeää minulle, miten minä haluaisin mieluiten aikani viettää? Yksi koiranäyttelypäivä matkoineen vie koko päivän, on ajomatkat, näyttelyssä olo kestää vaikka kehä pyörähdys vie usein vain 5 minuuttia. Olen käynyt monissa suomen kaupungeissa ja olen niistä nähnyt vain mahdollisesti urheiluhallin tai kentän. Ja koko muu lauma on joutunut aina makaamaan kotona koko päivän, kun yksi on näyttelyssä. Rahansäästöäkin olisi, ilmottautumiset on nykyään kalliita ja bensa maksaa. Nyt tuntuu, että mieluummin lähtisi vaikka koirien kanssa päiväksi vaeltamaan metsään, luulen että koiratkin nauttisivat elämästä enemmän. Silti olen pariin näyttelyyn koirat ilmottanut. Kyllä me Sisustakin valio tehdään ja varmasti voi jossain lähinäyttelyn kehässä pyörähtää, mutta 2-3 kertaa kuukaudessa?, ei enää kiitos.
Leikitään!
Pupu on vähän hoikistunut uudella ruualla.
Lumipaakkukelit ei helli turkkia 😀